Pääkirjoitus: Laitetaan mummujen elämänopit kiertoon

23.6.20

On hyvä hahmottaa itsensä osana sukupolvien ja sukupolvikokemusten jatkumoa. Aiempien sukupolvien kokemukset ja niistä saadut opit vaikuttavat meihin, pohtii Elsi Salovaara.


Elsi Salovaara Mari Lähteenmaa

Kun huomaa elämän merkkipaaluista olevan aikaa vuosien sijaan vuosikymmeniä, tietää viimeistään saavuttaneensa keski-iän.

Tänä keväänä tuli kuluneeksi neljännesvuosisata omista ylioppilasjuhlistani. Muutama vuosi sitten laskeskelin asuneeni Oulussa pidemmän aikaa kuin syntymäkaupungissani. Merkkipaalu sekin.

Kerron enemmän kuin mielelläni, millaista elämä oli 1980-luvulla.

 

Tyttäreni kysellessä lapsuudestani, kerron enemmän kuin mielelläni, millaista elämä oli 1980-luvulla, kun televisiossa oli vain kaksi kanavaa, sanomalehdet mustavalkoisia ja pyörissäkin maksimissaan kolme vaihdetta.

Ehkäpä jonkinlainen ikääntymisen mittari on sekin, että ymmärtää aiempien sukupolvien kokemusten tärkeyden. On hyvä hahmottaa itsensä osana sukupolvien ja sukupolvikokemusten jatkumoa. Aiempien sukupolvien kokemukset ja niistä saadut opit vaikuttavat meihin.

Itse olen opettanut tyttärelleni jo yhden mummuni neuvon: Muista ottaa aina nenäliinoja taskuun, kun lähdet kotoa.

Muista ottaa aina nenäliinoja taskuun, kun lähdet kotoa.

 

Maailma muuttuu jatkuvasti, ja yhdessäkin sukupolvessa ehtii tapahtua paljon. Yksi asia pysyy kuitenkin ennallaan, ja se on vanhempien sukupolvien tehtävä opastaa nuorempiaan.

Ilahduin lukiessani lehtemme keskiaukeaman esikoiskirjailijoiden haastatteluja. Molemmat naiset olivat ammentaneet teoksiinsa lähisuvun naisten kokemuksia.

Toisessa päästettiin mielikuvitus ja tunteet valloilleen, toisessa dokumentoitiin suomalaisen yhteiskunnan historiaa. Yhtä elämänmakuisia tapoja molemmat.

Iältään vanhempi ei ole aina automaattisesti oikeassa.

 

Oman suvun lisäksi on hyvä kuunnella myös muita enemmän elämää nähneitä. Iältään vanhempi ei ole aina automaattisesti oikeassa, mutta sillä, että on nähnyt ja kokenyt elämää, on oma arvonsa.

Klassikkoiskelmää mukaillen: Jokainen meistä on kuuntelemisen arvoinen.

=> Anna palautetta pääkirjoituksesta 

Lue kirjoittajan muita tekstejä:

Pääkirjoitus: Teot tuntuvat sanoja enemmän

Pääkirjoitus: Hymyillään, vaikkei halailla

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä