Hartaus sunnuntaille 5.7.

Armahtakaa!

”Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.

Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.

Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Kanoilla on nokkimisjärjestys. Yhteisön heikointa höykyytetään jopa niin kauan, että hän pääsee hengestään. Sitten otetaan silmätikuksi seuraavaksi heikoin. Hän, joka vielä hetki sitten oli sitä kaikkein heikointa itsekin nokkimassa. Yhteiskuntien sivistyksen eräänä mittarina pidetään niiden kykyä pitää huolta kaikkein heikoimmistaan. Mehän emme ole eläimiä.

Norsujen on huomattu menevän laumana sen ympärille, joka on säikähtänyt. He koskettelevat hännän luiperoillaan hätääntynyttä. Tekevät sitä niin kauan, kunnes lajitoveri on rauhoittunut. Sosiaalinen älykkyys tarkoittaa muun muassa kykyä nähdä toisten tarpeet, olla ystävällinen ja tuntea empatiaa. Onko eläimissä jotakin inhimillistä?

Susilaumassa heikoimmat ja sairaimmat kulkevat ensimmäisenä. He määräävät hukkien kulkemisen tahdin. Heikompien takana kulkevat lauman väkevimmät yksilöt. He pitävät huolen siitä, että kukaan ei hyökkää heikompien kimppuun. Lauman johtaja tulee aivan viimeisenä ja pitää huolen siitä, että kukaan ei jää joukosta. Olisimmepa me eläimiä.

Ihminen haluaa mielellään syyllistä etsittäessä asettaa itsensä kaikin keinoin syyttömien laumaan. Tämä siitäkin huolimatta, että ihminen tunnistaisi itsessään siemeniä samasta synnistä, mihin lajitoveri on pahemman kerran langennut. Ihmisen on helpompi osoittaa vihaa ja katkeruutta kuin laupeutta ja rakkautta. Rakkaus ja armo vaativat sydämen sivistystä. Olemmeko me eläimiä?

Nanna Helaakoski
Kirjoittaja on koiraihminen, ihmisihminen ja pappi

5. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 13: 2-6
1. lukukappale: 2. Sam. 12: 1-10, 13
2. lukukappale: Room. 2: 1-11
Evankeliumi: Joh. 8: 2-11

Ps. 13: 2-6

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
  Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
  Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle,
Herra, Jumalani!
  Sytytä silmiini valo,
  älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
  Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

2. Sam. 12: 1-10, 13

Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”

Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”

Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”

Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”

Room. 2: 1-11

Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.

Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.

Joh. 8: 2-11

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.

Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.

Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”