Diakoni Eeva-Marja Laitinen jakoi ruoka-annoksia Toppilassa toukokuussa.

Ruoka-annoksia jaetaan Oulussa heinäkuun loppuun saakka

1.7.20

Oulu-avun toiminta päättyy heinäkuussa. Elokuussa päätetään, miten ja millä aikataululla vähävaraisille suunnatut diakonian ruokailut järjestetään jatkossa. Syksyllä eri toimijoiden yhteistyö järjestäytyy uuden OuluToivo-hankkeen alle.


Teksti ja kuva: Elsi Salovaara

Kevään poikkeusolojen aikana Oulussa on annettu apua arjesta selviämiseen Oulu-avun kautta. Avun antaminen on toteutettu yhteistyössä kaupungin, evankelis-luterilaisten seurakuntien ja useiden järjestöjen kanssa.

Osana Oulu-apua toukokuun alkupuolelta saakka on jaettu lämmitettäviä ruoka-annoksia Puokkaritalolla Puolivälinkankaalla ja Koskelan suuralueen asukastupa Alvarissa Toppilassa. Ruoka-annosten jakelu jatkuu heinäkuun loppuun saakka.

 

Jaettavien annosten määrät ovat kasvaneet

Oulun seurakuntien emäntien tekemien annosten määrä on kasvanut tasaista tahtia. Ensimmäisellä viikolla jakoon lähti 120 annosta, kesäkuun lopussa määrä oli noussut 180 annokseen.

Määrien lisääntyminen on havaittu myös kaupungin asukastuvilla, jotka ottavat vastaan annosten tilaukset.

– Meillä on noin 90-100 varausta per viikko. Avunsaajien joukossa on ollut paljon lomautettuja. Aika lailla sama porukka on käynyt viikosta toiseen, kertoo asukastupaa pyörittävän Kulttuurivoimalan puheenjohtaja Sami Hänninen.

Puokkaritalolla on ollut jo usean vuoden ajan käytäntönä tarjota nuorisotalon kävijöille lämmin ruoka perjantaisin. Sama tapa jatkui myös poikkeusaikana, ja annosten hakijoita olivat pääosin alueen nuorten perheet.

Kun ruoka-annosten jakelusta uutisoitiin Rauhan Tervehdyksessä toukokuun puolivälissä, palvelun löysi myös yhä useampi alueen ikäihminen.

– Muutamalle vanhukselle olemme vieneet annoksia myös kotiovelle, kertoo Puokkaritalon tiimivastaava Elina Haataja-Ilmola.

Oulun seurakuntien emännät valmistavat ja pakkaavat ateriat.

 

Oulunsalossa jaettiin ruoka-annoksia kesäkuun loppuun saakka. Diakoniatyöntekijä Riitta Markus-Wikstedtin mukaan heillä jakelu suunnattiin diakonian vakioasiakkaille.

Lämpimien aterioiden jakelun lisäksi Arinan kanssa toteutettu ilmainen kauppakassipalvelu, eli maksettujen ostosten kotiintoimitus, jatkuu heinäkuun loppuun saakka Tuiran seurakunnan alueella. Oulunsalossa kauppakassipalvelu päättyi kesäkuun lopussa.

 

Ruoka-apua suunniteltiin jo ennen koronaa

Oulu-avun yleinen neuvontanumero sulkeutui juhannusviikolla. Huhtikuun alussa auenneen palvelun kautta ohjattiin soittajia tarvittavan avun piiriin ja annettiin keskusteluapua.

Soittojen määrä väheni selkeästi kesän lähestyessä.

– Kesäkuussa eniten kysymyksiä tuli ruoka-avun saamisesta, valottaa Marianna Parpala, Oulun kaupungin keskisen alueen kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori.

Parpala kertoo, että tarve ruoka-avulle nousee esiin jatkuvasti. Oulun kaupunki onkin käyttänyt ruoka-apuun varoja, jotka oli alunperin budjetoitu kokeiluun koululaisten ilmaisesta kesäajan ruokailusta asukastuvilla.

Oulun kaupunki onkin käyttänyt ruoka-apuun varoja, jotka oli alunperin budjetoitu kokeiluun koululaisten ilmaisesta kesäajan ruokailusta.

 

Kun kokeilu ei koronapandemian vuoksi toteutunut, summasta jaetaan avustuksia, joita voivat hakea ensisijaisesti kokeiluun ilmoittautuneet asukastuvat tai Oulu-avun yhteistyökumppanit SPR ja seurakunnat yhteistyössä asukastupien kanssa. Avustuksia jaetaan vuoden loppuun saakka, tai niin kauan kuin jaettavaa riittää.

– Avustukset on suunnattu ensisijaisesti lapsiperheille suunnattuun toimintaan, jotta alkuperäinen idea säilyy, Parpala kertoo.

Kaupunki tarjoaa asiointiapua asukastuvilla, joista suurin osa on auki läpi kesän. Kesäkuussa on käynnistetty asukastupien omaa lounastoimintaa. Huokean hintaisia lounaita myydään myös kotipaketteihin.

 

Ruokakasseja jaetaan seurakunnissa läpi kesän

Vaikka rajoitukset yhteiskunnassa ovat lieventyneet, avun tarpeen avun tarve ei ole vähentynyt. Esimerkiksi lomautusten vaikutukset näkyvät viiveellä.

Diakoniatyön asiakkaiden määrä on noussut kevään ja alkukesän aikana seurakunnissa. Oulussa diakonian toiminnat jatkuvat normaalisti kesän ajan. Apua annetaan tarvittaessa ruokakassien ja ruokalahjakorttien muodossa.

Apua annetaan tarvittaessa ruokakassien ja ruokalahjakorttien muodossa.

 

Ruokakassien tarpeen uskotaan kasvavan. Toukokuussa seurakunnat aloittivat verkossa rahankeräyskampanjan, jonka kautta jokaisella on mahdollisuus tukea ruoka-avun jatkumista.

Oulussa seurakunnat ovat järjestäneet jo vuosia diakonian aterioiden nimellä kulkevia vähävaraisten ruokailuja itse tai yhteistyössä kaupungin kanssa.

Oulun yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan, Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesosen mukaan avustustarpeen tilanne arvioidaan kokonaisuutena heti elokuun alussa.

– Tähän liittyy myös se, miten yhteisöruokailuja käynnistetään.

 

Avustustoimintaa kehitetään kyselyn pohjalta

Oulunsalon ja Tuiran seurakunnat ovat olleet Oulu-avussa pilottialueita, joista saatuja kokemuksia hyödynnetään tulevaisuuden yhteistyössä.

Yhden hyvän asian kriisi on tuonut tullessaan, ja se on yhteistyön lisääntyminen eri toimijoiden kesken. Tämän toteavat kaikki Oulu-avussa mukana olevat tahot.

Syksyllä yhteistyö jatkuu Oulun seurakuntien koordinoimassa OuluToivo2020-hankkeessa, jossa pääkohderyhmänä ovat Oulu-avusta poiketen työikäiset.

Kaupunki on avannut kaikille oululaisille suunnatun palautekyselyn Oulu-avun toiminnasta. Kyselyyn voi vastata, vaikka ei olisi käyttänytkään palveluja.

– Haemme vinkkejä siihen, miten jatkossa vastaavanlaisiin kriisitilanteisiin pitäisi vastata, Marianna Parpala selventää.


Anna palautetta jutusta toimitukselle:

rauhantervehdys.fi/palaute

Vastaa Oulu-avun palautekyselyyn:
otakantaa.fi/fi/hankkeet/478

Aiempia juttuja aiheesta:

Ruoka-annosten jakelu alkoi Toppilassa ja Puolivälinkankaalla

Oulu-apu tulee kotiovelle asti

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Oulujoen seurakunta Oulun tuomiokirkkoseurakunta Oulunsalon seurakunta Tuiran seurakunta