Hartaus sunnuntaille 23.8.

Jos näemme elämän ihanana lahjana ja mahdollisuutena, emme käperrykään niin helposti omaan heikkouteemme ja rajallisuuteemme.

Elämä on avaruusihanaa

Perheemme pieni päivänsäde kysyi kerran: ”Vaari, milloin sinä kuolet?” Viisivuotispäivä lähestyi ja siinä vaiheessahan aletaan esittää suorasukaisia ja perustavanlaatuisia kysymyksiä elämästä ja kuolemasta. Totesin, että toivottavasti en ihan heti, mutta katsotaanpa, kuinka puutarhaa hoidetaan, jos vaaria tai mummua ei jonain päivänä olekaan sitä hoitamassa.

Käytännöllinen näkökulma asiaan tuntui tyttärentytärtämme viehättävän ja kohta hänellä oli jaloissaan kumisaappaat, käsissään puutarhahanskat ja pikkuisen kastelukannun kanssa hän kulki perässäni ruusutarhassa, uskaltautuen myös ruokkimaan lampaita ja hakemaan munia kanalasta.
Elämään on hyvä varustautua. Jos säilyttäisimme läpi elämän lapsen kyvyn kysellä ja oppia uutta, saattaisi meille annetuista lahjoista, kuten aivokapasiteetistamme olla käytössä enemmän kuin vajaa kymmenen prosenttia.

Jossain vaiheessa elämää kohtaamme kuitenkin masentavalla tavalla rajallisuutemme. Pieni lapsi tekee lukemattoman määrän toistoja opetellessaan kävelemään, puhumaan ja tarttumaan esineisiin. Aikuisena saatamme yrittää jotain meille vaikeaa asiaa kerran tai kaksi ja jättää sikseen.

Tulevan sunnuntain tekstit puhuvat itsetutkiskelusta. Olisiko sopiva lähtökohta tähän asiaan katsoa elämää lahjana, yrittäen asettua lapsen asemaan ja oppia hänen tavastaan katsella ympärilleen? Lapsenlapsemme on lanseerannut ihan oman sanan asioille, jotka ovat erityisen ihania. Hän käyttää silloin sanaa ”avaruusihanaa”. Avaruus onkin ääretön ja ihminen sen edessä käsittämättömän pieni tomuhiukkanen. Silti, vaikka olemme pieniä, elämä on ihanaa.

Jos näemme elämän ihanana lahjana ja mahdollisuutena, emme käperrykään niin helposti omaan heikkouteemme ja rajallisuuteemme. Se taas voi poikia monenlaista hyvää ihmissuhteisiimme ja antaa myös uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että elämässä kaikki on hyvän Jumalan kädessä.

Timo Juntunen
Hailuodon kirkkoherra

 

12. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 51: 6-14
1. lukukappale: Job 42: 1-6 tai 1. Sam. 17: 37-45, 48-50
2. lukukappale: Room. 7: 14-25
Evankeliumi: Matt. 21: 28-32

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

 

Ps. 51: 6-14
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.

Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!

Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.

Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.

Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata.

 

Job 42: 1-6
Job sanoi Herralle:
– Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi
eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
sinun toteuttaa.
Sinä kysyit: ”Kuka on tämä,
joka näin peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?”
Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
asioista, joita en käsitä –
ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
Sinä sanoit: ”Kuuntele nyt, kun minä puhun.
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.”
Vain korvakuulolta sinut tunsin.
Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
Sen tähden minä häpeän puheitani
ja kadun niitä
tomussa ja tuhkassa.

 

TAI
1. Sam. 17: 37-45, 48-50
Daavid sanoi: ”Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä.” Silloin Saul sanoi Daavidille: ”Mene, Herra olkoon sinun kanssasi!”

Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.” Ja Daavid riisui ne yltään.

Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. Tämä lähestyi Daavidia edellään kilvenkantaja.

Filistealainen katseli Daavidia ja näki, että hän oli sorea, parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi. Hän huusi Daavidille: ”Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?” Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen ja sanoi: ”Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!” Mutta Daavid vastasi: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.”

Kun filistealainen lähti tulemaan Daavidia kohti, Daavid ryntäsi juosten häntä vastaan, pisti kätensä laukkuun ja otti sieltä kiven. Hän linkosi sen ja osui filistealaista otsaan. Kivi puhkaisi otsan, ja filistealainen kaatui suulleen maahan. Näin Daavid voitti filistealaisen ilman miekkaa pelkällä lingolla ja kivellä, kaatoi hänet maahan ja otti hänet hengiltä.

 

Room. 7: 14-25
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.

Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

 

Matt. 21: 28-32
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
”Edellinen”, he vastasivat.
Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää