”Piispojen on otettava kantaa”

5.8.20

Yhteisten kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Oulussa ja Helsingissä pitävät tärkeänä, että kirkko puolustaa yhteiskunnassa sorrettuja. Rauhan Tervehdys haastatteli kirkkovaltuustojen puheenjohtajia, Mikko Kälkäjää (MK) ja Hanna Mithikua (HM).


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Kirkon Kuvapankki/Aarne Ormio, Sanna Krook .

Maailmalla voimistui keväällä Black lives matter -liike, joka vastustaa mustiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa. Me too -ilmiö kampanjoi aikaisemmin. Erilainen, mutta ajankohtainen ilmiö liittyy ihmisten uskonnollisuuteen. Nykyihminen on kiinnostunut henkisyydestä ja hengellisyydestä, mutta ei sitoudu kirkon oppeihin. Näkyvätkö tällaiset liikehdinnät seurakunnissa?
HM: Seurakunnat eivät voi olla irrallaan muusta maailmasta. Tosin usein tuntuu, että kirkossa vallitsee ”politiikan pelko”, jonka takia ei oikein uskalleta puhua mistään ajankohtaisesta asiasta. Mielestäni kirkon pitäisi omista lähtökohdistaan nimenomaan olla tiukasti kiinni tässä ajassa ja nähdä, mitä maailmassa tapahtuu. Isot liikehdinnät koskettavat kuitenkin kirkon jäseniä.

MK: Kirkon päätehtävä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja sekä toimia muutoinkin tavalla, joka levittää kristillistä sanomaa ja toteuttaa lähimmäisenrakkautta. On selvää, että ajankohtaiset ilmiöt nousevat keskusteluun kirkossa. Toivon mukaan siellä lähestytään näitäkin kysymyksiä siitä näkökulmasta, joka nousee Raamattuun perustuvasta kristillisestä uskosta. Kohtalokasta on, jos kirkko ajan paineissa luopuu Raamatun ja uskontunnustuksen perusteista.

Loukkaava ja vihamielinen puhe ovat aikamme ongelmia. Uskallatteko te puhua puheenjohtajina avoimesti niitä ajatuksia, joita haluatte pitää kirkossa esillä?
HM: Pyrin siihen, että en puhu loukkaavasti ihmisistä, jotka ovat eri mieltä kanssani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en olisi kriittinen heidän mielipiteitään kohtaan tai en kyseenalaistaisi perusteita, joita he esittävät mielipiteidensä tueksi. Usein kuitenkin kritiikin esittäminen nähdään kirkossa jo itsessään pahana ja kirkon hajoittamisena.
Kuulun itse sekä näkyvään vähemmistöön – isäni on syntyisin Etiopiasta – että seksuaalivähemmistöön. Kumpikaan näistä asioista ei ole mielipide tai ääripää, vaikka usein niin tunnutaan kirkossa ja muualla yhteiskunnassa ajateltavan. Puheenjohtajan roolissa olen tarkka siinä, että tiukkaakin kritiikkiä voi esittää, mutta toista ihmistä ja sitä, kuka hän on, ei saa loukata.

MK: Oulun seurakuntien luottamushenkilön näkökulmasta olen ollut hyvilläni siitä, että yhteisissä kokoontumisessa on vallinnut toisia kunnioittava ilmapiiri. Kenenkään suuta ei ole haluttu tukkia.
Työ luottamuselimissä on sujunut jouhevasti ja keskustellen. Toivottavasti koveneva kielenkäyttö ei leviä kirkon piiriin.

Näettekö kirkon tulevaisuudessa mukana niissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa, joita Suomessa käydään esimerkiksi tuloeroihin tai maahanmuuttoon liittyen? Onko piispojen kannanotoille kysyntää?
HM: Toivoisin, että kirkko on omista lähtökohdistaan – jokaisen ihmisen arvokkuus, sorrettujen puolustaminen, lähimmäisyys – mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kirkolla on mahdollisuus puhua ja arvioida maailmaa myös muusta kuin talouden näkökulmasta. Tälle on tarvetta. Hyviä puheenvuoroja, keskustelunavauksia ja läsnäoloa yhteiskunnallisessa keskustelussa tarvitaan.

 

Puheenjohtajan roolissa olen tarkka siinä, että tiukkaakin kritiikkiä voi esittää, mutta toista ihmistä ja sitä, kuka hän on, ei saa loukata.

Hanna Mithiku

 

MK: Perinteisesti on toimittu siten, että maallinen regimentti hoitaa maalliset asiat ja hengellinen hengelliset. Tämä on hyvä päälinja. Kirkko ei voi kuitenkaan vaieta silloin, jos yhteiskunnassa toimitaan tavalla, joka vaikeuttaa haavoittuvassa ja heikommassa asemassa olevien ihmisten elämää. Tässä kohdassa piispojen kannanotoilla on merkitystä ja niille on tarvetta.

Puhutaanko kirkossa liikaa rahasta?

HM: Päätökset työn suunnista pitäisi tehdä taloudelliset realiteetit tuntien, mutta ne eivät saisi ohjata sitä, mitä tehdään.

MK: Kun tulopuolta varjostaa muun muassa jäsenkato, on syytä tarkoin katsoa, mikä kirkon toiminnassa on sen perustehtävään kuuluvaa, luovuttamatonta ja karsia tarvittaessa ensin sitä, mikä ei siihen kuulu. Uskoakseni emme voi sille mitään, että taloudelliset resurssit määrittävät pitkälti sen, mihin kirkolla on varaa ja mihin ei.

Korona-aikana on  tarvittu runsaasti vapaaehtoisten työpanosta, jotta ihmiset saavat tarvitsemansa avun. Millaisia rooleja näette vapaaehtoisilla kirkossa viiden tai kymmenen vuoden päästä? Miten paljon valtaa ja vastuuta kantavat luottamushenkilöt? Enemmän kuin tällä hetkellä?

HM: Korona aikana tarvittiin niin sanottua perinteistä vapaaehtoisuutta, jossa vapaaehtoistehtävät oli määritelty tarkasti ja niihin haettiin halukkaita ihmisiä toteuttajiksi. Tällaisessa toiminnassa kirkolla on pitkät perinteet ja osaaminen, mutta sillä  on vielä pitkä tie siihen, että vapaaehtoiset saisivat tilaa ja oppisivat toimimaan oma-aloitteisesti. Kyse on ehkä enemmän aktiivisesta jäsenyydestä kuin perinteisestä vapaaehtoisuudesta. Usein seurakunnissa toiminta on turhan valmiiksi tehtyä. Ihmiset toimivat siellä, missä heitä tarvitaan.

MK: Koronapandemian puhjetessa Suomessa, kuten ehkä muuallakin, koettiin lähimmäisistä huolehtimisen uusi tuleminen. Hyvä niin. Varmaan on syytä pohtia, millä tavalla tätä “ilmiötä” voitaisiin vahvistaa normaaleissa olosuhteissa. Kirkon tehtävä on edelleenkin lähimmäisenrakkauden velvoittamana asettua heikoimpien avuksi. Tässä riitää työkenttää niin vapaaehtoisille kuin meille luottamushenkilöille.

Uskoakseni emme voi sille mitään, että taloudelliset resurssit määrittävät pitkälti sen, mihin kirkolla on varaa ja mihin ei.

Mikko Kälkäjä

Millaisiin asioihin syksyllä yhtymässänne on tartuttava ensimmäisten asioiden joukossa?

HM: Koronatilanteen alle jäänyt strategiaprosessi eli sen määritteleminen, mitä ja miten haluamme, että kirkko toimii Helsingissä.

MK: Mielestäni yhtymätasolla tulisi huolellisesti katsoa, onko esimerkiksi diakoniatyöhön nyt panostettava entistä enemmän. Toiseksi on varmaan syytä katsoa, mitä poikkeuksellisesta keväästä on opittavissa, jos vastaava tilanne tulee uudelleen eteen. Samoin lienee paikallaan arvioida, mitkä poikkeusoloissa käyttöön otetut uudet toimintatavat voisivat jatkua ja tulla osaksi normaalia toimintaa.

 

Anna jutusta toimitukselle palautetta

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä