Rukous voi olla lääkärin työkalu Tansaniassa

Pitkästi yli 500, tarkalleen ottaen 562.  Niin monta kirjettä Leena Pasanen on kirjoittanut Suomeen sen jälkeen, kun vuonna 1981 lähti lastenlääkäriksi Ilembulaan Tansaniaan.

Nyt Pasanen on Suomessa ja aikoo lukea läpi kaikki äitinsä talteen mapittamat kirjeet.

Pasanen muistaa, kuinka kahdella ensimmäisellä työkaudella oli käytössä oikein hyvä kirjoituskone ja Suomesta saatua hyvää kalkkeeri- ja läpilyöntipaperia.

– Oikein kovasti näppäimiä paukuttamalla sain kerralla aikaiseksi yhdeksän kirjettä, Pasanen nauraa.

Kerran viikossa Suomeen lähti päiväkirjamaisia, yksityiskohtaisia kertomuksia. Kirjeet ovat palauttaneet Pasasen mieleen monenlaista vuosien varrelta. Ajatukset ovat muutenkin tiiviisti kotona Tansaniassa. Lähes päivittäin hän on WhatsApp-yhteydessä neljään kasvattilapseensa sekä tuttuihin Ilembulassa ja Mufindissa.

Hän on myös juuri käynyt ostamassa lisää lankaa: Mufindin orpokodissa on lähes 50 orpolasta. Heistä ihan jokainen ansaitsisi sievän neuletakin iloisen värisestä langasta, Pasanen hymyilee.

 ”Maailma on epäoikeudenmukainen paikka”

Mahtuvatko sanat ”oikeudenmukaisuus” ja ”Afrikka” edes samaan lauseeseen – samoille ihmisille kun usein tuntuu kasaantuvan epäoikeudenmukaisen paljon vastoinkäymisiä: nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia, sotia, ilmaston ääriolosuhteita…

– Olen monet kerrat todennut, että tämä maailma on erittäin epäoikeudenmukainen paikka.

Tansaniassa liki 40 vuotta elänyt Pasanen tietää hyvin, kuinka etuoikeutettuja me eurooppalaiset olemme.

– Olen asunut kaikki nämä vuodet niin sanotusti puskassa ja ollut tekemisissä köyhän väestön kanssa. Monesti olen miettinyt, minkälainen elämä heillä olisi ollut, jos he olisivat saaneet samanlaiset elämisen mahdollisuudet kuin vaikkapa Suomessa syntyneet.

Voi kuinka epäreilua: suomalaisilla on se kauhea lapamato…!

Koska Pasanen oli Ilembulassa ainoa lastenlääkäri satojen kilometrien säteellä, hän katsoi tarpeelliseksi hakea lisäoppia trooppisten tautien hoitoon.

Kurssilla Iso-Britanniassa valtaosa muista osanottajista oli maista, joissa nälänhädän ja sotien lisäksi riesana olivat malaria ja monet tappavat trooppiset taudit.

– Kun kurssikirjoissa sitten mainittiin, että Suomessa voi huolimattomasti valmistetusta kalasta saada lapamadon, kurssikaverit hyväntahtoisesti irvailivat: voi kuinka epäreilua, kun teillä Suomessa on tuo lapamato…

Tietoisuus oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta on ollut usein läsnä esimerkiksi kauppareissulla.

– Kaupungissa ruokaostoksilla ostin toisinaan myös jotakin sellaista, mitä ilmankin olisi pärjännyt. Saatoin sitten havahtua siihen, että ostokseni maksoivat tansanialaisen kollegan kuukausipalkan verran. Se oli silmiä avaavaa.

Toisaalta Pasanen tiedosti, että jaksaakseen päivittäin päälle vyöryvää kuolemaa, kärsimystä ja köyhyyttä, hän tarvitsi vastapainoksi kauniin kodin, kirjoja ja cd-levyjä.

– Tämä kuulostaa paradoksaaliselta. Toisaalta ajattelen, että minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä omasta taustastani. Ei minusta olisi asumaan savimajassa.

Oululaisilta lähetysaktiiveilta tuli tuhansia paketteja apua

Pasanen muistaa hyvin lähes koko 1980-luvun kestäneen laman, kun pulaa oli kaikesta: sokerista, suolasta, jauhoista, kahvista, vihanneksista, lihasta, bensiinistä…

– Kaikki aliravitut lapset kuolivat, koska Ilembulan luterilaiseen sairaalaan ei saatu maitojauhetta eikä ollut tarveaineita antaa suonensisäistä nesteytystä.

– Oulun yliopistosairaalasta saatiin iso lähetys maitojauhetta, glukoosia lääkkeitä ja muuta tarpeellista. Myös oululaisilta lähetysaktiiveilta on vuosien varrella saatu tuhansia paketteja apua, joista sydämeni pohjasta kiitän.

Vuonna 1990 Oulussa perustettu Ilembulan ystävät -yhdistys kerää edelleen tukea Ilembulan orpokodin lasten hyväksi.

Aidsin silminnäkijänä 1980-luvulta saakka

Tansaniassa Pasanen on seurannut läheltä aidsin tulon ja aids-tilanteen kehittymisen. Ensimmäiset tautitapaukset havaittiin jo 1980-luvun alkuvuosina, mutta yli 20 vuoteen tautiin ei ollut saatavilla lääkettä ja kaikki sairastuneet kuolivat.

Pasanen päätti jo varhaisessa vaiheessa, että Tansanian ja Suomen oloja on turha vertailla. Tansaniassa oli toimittava lääkärinä vallitsevien mahdollisuuksien mukaan.

– Itselleni on ollut yksi selviytymiskeino ajatella, että en voi pelastaa koko maailmaa – voin vain keskittyä yhteen, nimeltä tuntemaani potilaaseen kerrallaan ja pitää mielessä päällimmäisenä tietyn realismin.

Aids-tilanne on kohentunut huikeasti

Kun lääkkeet vuonna 2006 saatiin Ilembulan sairaalaan, aids-tilanne helpottui ratkaisevasti. Nyt hiv-positiiviset äidit synnyttävät terveitä lapsia ja saavat imettää vuoden ajan ilman tartuttamisen pelkoa. Se on huikea parannus alkuajoista, jolloin joka vuosi kuoli satoja lapsia Pasasen silmien alla.

Pasanen on työuransa aikana monesti nähnyt, kuinka esimerkiksi terveydenhuollossa yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus jäävät usein toteutumatta.

– Lääkäri Heikki Peltola on osuvasti todennut, että maailmassa on kahdenlaisia tauteja: länsimaalaisia tauteja, joita tutkitaan ja hoidetaan ja kehitysmaiden sairauksia, joihin kuollaan.

Itselleni on ollut yksi selviytymiskeino ajatella, että en voi pelastaa koko maailmaa. Voin vain keskittyä yhteen potilaaseen kerrallaan ja pitää mielessä päällimmäisenä tietyn realismin.

Yhdysvaltain taannoista presidenttiä George W. Bushia Pasanen kiittää miljoonien tansanialaisen hengen pelastamisesta. Bush aloitti ohjelman, jonka ansiosta miljoonat hiv-positiiviset afrikkalaiset saivat lääkityksen ja säilyivät hengissä. Hänen ansiostaan Tansaniaan saatiin myös kymmeniä miljoonia moskiittoverkkoja, joiden avulla taisteltiin malariaa vastaan

Rukous on ollut luonteva osa arkea

Leena Pasanen sanoo, että ei olisi selvinnyt työvuosistaan ilman rukousta.

– Vakavasti sairaita potilaita oli mahdoton hoitaa, kun lääkkeet loppuivat sairaaloista koko ajan. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rukoilla lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Rukouksiin myös vastattiin.

– Meitä oli toistakymmentä valkonaamatyöntekijää, joille rukous luontevaksi tavaksi. Saatoimme esimerkiksi sairaalan pihalla kohdatessamme spontaanisti rukoilla, jos jonkun meistä potilaalla oli vakava tilanne.

Pasasta hämmästyttää, että Suomessa rukoileminen tuntuu olevan joillekin kristityille jotakin omituista, hävettävää ja naurettavaa.

– Minut pelastivat loppuunpalamiselta ja kyynistymiseltä hiljainen rukous, hiljaisuuden retriitit ja pienet irtiotot, jolloin pakenin muutamaksi päiväksi Mafingan benediktiiniläisluostariin.

Yhteisö yrittää pitää huolen omistaan

Afrikassa Pasaseen on tehnyt vaikutuksen yhteisöllisyys: köyhät auttavat vielä köyhempiä. Esimerkiksi aidsiin kuolleiden orvoiksi jääneet lapset ”jaetaan” sukulaisten kesken ja heille annetaan samat mahdollisuudet kuin oman perheen lapsille, muun muassa koulutus.

Myös monilla Ilembulan sairaalan työntekijöillä on orpolapsia huolehdittavanaan. Pasanen itse ystäviensä kanssa on sitoutunut mahdollistamaan koulutuksen joillekuille entisille potilailleen.

Kotiinpaluu jäänee ensi vuoden puolelle

Oululaislähtöinen Leena Pasanen on eläkkeelle jäätyään viettänyt puolet vuodesta Suomessa. Tänä vuonna hän ehti tulla Suomeen juuri ennen koronakaranteenin alkamista.

Tavallisesti Pasanen lentää takaisin Tansaniaan lokakuussa, mutta nyt näyttää, että paluu jää ensi vuoteen.

– Vuosikymmenten aikana olen oppinut suunnitelmien olevan sitä varten, että niitä voi muuttaa, Pasanen hymähtää.

Nykyisin Pasanen asuu Mufindissa, 140 kilometrin päässä Ilembulasta.

Siellä – omien sanojensa mukaan ”perimmäisessä puskassa” – hän jatkaa lääkärinä vapaaehtoispohjalta hoitaen Mufindin orpokodin lapsia ja tehden kotikäyntejä hiv-positiivisten luona.

Alue on Tansanian mustinta aids-aluetta. Monissa kylissä joka kolmas on hiv-positiivinen.

Leena Pasanen lukee katkelmia Tansanian-kirjeistään to 27.8. kello 18 Oulujoen pappilassa.