Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 6.9.

4.9.20

Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena. Pienet hyvät teot niin itseä kuin lähimmäisiä kohtaan riittävät. Lähimmäisen rakkautta ei tarvitse suorittaa.


Yhdessäoloa siivouksen sijaan

Ensi sunnuntai on kirkkovuodessa lähimmäisen sunnuntai. Tänä vuonna tämä päivä on meille kaikille erityisen tärkeä. Lähimmäisen merkitys on korostunut ihmisten arjessa ja poikkeusaika on tuonut vahvasti esille vastuullisuutta toisistamme.

Vielä hetki sitten teknologian hienot villitykset veivät meitä kauemmaksi toisistamme ja elämämme saattoi olla huomaamatta lipunut sosiaaliseen mediaan. Fyysistä kohtaamista arvostetaan aikaisempaa enemmän.

Haluamme nähdä toisiamme ja kohdata ne läheiset ihmiset, joiden kanssa voimme jakaa iloja ja suruja, onnea ja taakkoja sekä kiittää siitä, että he ovat olemassa.

Kun maailma hetkeksi pysähtyi oli ihailtavaa katsoa miten vastoinkäymiset toivat ihmisissä voimakkaan halun auttaa heikompia. Meistä jokainen kristitty on kutsuttu palvelemaan toinen toisiamme.

Jeesus antoi meille rakkauden kaksois- tai voisiko sanoa oikeastaan kolmoiskäskyn: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Opetellessa auttamaan ja huolehtimaan lähimmäisistämme, on myös hyvin tärkeää opetella rakastamaan itseämme. Usein kuitenkin tunnemme riittämättömyyttä. Aina voisi tehdä ja auttaa enemmän, koti pitäisi olla siistimpi, salilla pitäisi käydä ja valmisruokia ei saisi ikinä syöttää perheelle. Lista on loputon.

Olisiko lohdullisempaa hyväksyä se, että meidän ei tarvitse kokoajan suorittaa elämää. Meitä rakastetaan ja meitä kannatellaan.

Tekojemme ei tarvitse olla suuria ja mahtipontisia. Pienet hyvät teot niin itseä kuin lähimmäisiä kohtaan riittävät. Lähimmäisen rakkautta ei tarvitse suorittaa.

Lähimmäisyys on myös kykyä kantaa vastuuta omassa elinympäristössä. Voimme osoittaa rakkautta totuudessa ja teoissa, juuri niissä meille annetuissa mahdollisuuksissa mitä tämänhetkisessä elämässä on. Ihminen on luotu syntymästään saakka elämään rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen. Olimmepa rikkaita tai köyhiä, terveitä tai sairaita, voimme olosuhteistamme riippumatta tehdä hyvää toiselle ihmiselle- lähimmäisellemme.

Mitä jos seuraavan kerran hymyilisimmekin ventovieraalle ohi kulkiessamme sen sijaan, että katsomme puhelintamme? Entä jos kysyisimmekin työkaveriltamme, miten juuri sinä voit tänään? Ja entä jos skippaisimme salilla käynnin ja tilaisimmekin pizzan koko perheelle?

Pia-Mari Kuure
Diakoniatyöntekijä, lähetyssihteeri
Muhoksen seurakunta

 

14. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 112: 5-9
1. lukukappale:
1. Sam. 24: 9-12, 17-21
2. lukukappale: 1. Joh. 3: 11-18
Evankeliumi: Matt. 5: 43-48

Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

 

 

Ps. 112: 5-9
Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju,
hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä
vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää,
ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti
ja kulkee pystyssä päin.

 

1. Sam. 24: 9-12, 17-21
Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.

Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.”

 

1. Joh. 3: 11-18
Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.

 

Matt. 5: 43-48
Jeesus sanoi:
”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Muhoksen seurakunta