Kiitos kauniista joululaulusta, Vexi Salmi

Sydämeeni joulun teen -kappaleen sanoittaja Vexi Salmi kuoli tiistaiaamuna, mutta superssuosittu joululaulu soi taas ensi jouluna lukuisia kertoja Suomen kirkoissa.

Sanoittaja Vexi Salmen kuolema koskettaa suomalaisia, ja uutinen järkyttää myös Suomen Lähetysseuran Päivi Mattilaa. Salmen sanoittama joululaulu Sydämeeni joulun teen on ollut vuodesta toiseen yksi Lähetysseuran Kauneimmat joululaulut -vihkosen kestosuosikeista vuosittaisessa Kaunein Joululaulu -äänestyksessä.

Lähetysseuran taidetoiminnan asiantuntija Päivi Mattila kertoo, että juuri Salmen sanoittama joululaulu sekä Pekka Simojoen Tulkoon joulu ovat niitä harvoja uudempia joululauluja, jotka ovat viime vuosina tulleet jäädäkseen rakastettujen joululaulujen joukkoon.

Sydämeeni joulun teen oli ensimmäisen kerran Kauneimmissa joululauluissa vuonna 1998.

Mattila osaa kertoa, että vuonna 2005 Vexi Salmen laulu jätettiin pois vihkosta, mutta otettiin takaisin heti seuraavana vuonna ja siitä lähtien kappale on pysynyt Kauneimpien joululaulujen joukossa.

– 2005 Salmen laulua ei ollut, mutta sinä jouluna vihkossa ei ollut myöskään esimerkiksi Varpunen jouluaamuna -laulua. Mietimme silloin, että lauluvalinnoissa voi olla vaihtelua eri vuosina.

Mattila muistelee, että Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen -kappale sai aikoinaan kristittyjen parista arvostelua tekstin minä-muodosta, koska kristillisyydessä korostuksen tulisi olla se, että kaikki elämässä on Jumalan armoa. Ihminen  ei voi itse paketoida itselleen joulua Jeesus-lapsineen.

Mattilan mukaan tällaista palautetta Salmen tekstistä ei ole tullut pitkään aikaan Lähetysseuraan.

Mattilan mielestä Salmen sanoittaman ja Kassu Halosen säveltämän joululaulun ansioksi voi sanoa, että sen – ja muiden kauniiden joululaulujen avulla – Lähetysseura on voinut vuosien ja vuosikymmenten ajan auttaa lukuisia lapsia eri puolilla maailmaa.

Kauneimmat Joululaulut -kampanja keräsi viime vuonna historiansa parhaan tuloksen, yli 1,1 miljoonaa euroa.

Kirkkomuusikko Taina Voutilainen Oulun seurakunnista on säestänyt uransa alkuajoista saakka Sydämeeni joulun teen -laulua, ja niin hän uskoo tekevänsä myös ensi jouluna.

– Sanoituksen uudempi runokieli voi olla yksi selitys, miksi laulusta on tullut monen nykysuomalaisen suosikki, hän arvioi.

Voutilainen antaa arvoa Salmen ammattilaisuudelle tekstien tekijänä.

– Sanoittamisessa kyse on lahjasta, ja Vexi Salmi oli tekstien tekemisessä lahjakkuus.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää