Selän takaa kuvattu nuori nainen katselee rannalla merelle, hiukset hulmuavat tuulessa.

Nuoret aikuiset kertovat: Yksinäisyys on puristava tunne rinnassa

29.9.20

Jatkuvat porukan ulkopuolelle jäämisen kokemukset voivat johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin. Jokainen tarvitsee toisten ihmisten läheisyyttä ja tunnetta yhteenkuuluvuudesta.


Teksti: Elmiira Rajaniemi . Kuvat: Pixabay .

Jokainen tuntee joskus yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä saatetaan usein hävetä ja pelätä. Siksi siitä ei juuri puhuta. Yksinäisyys voi olla porukan ulkopuolelle jäämistä.

Jos kaverit julkaisevat kuvia illanvietosta, johon sinua ei ole kutsuttu, voi tuntea jäävänsä jostain paitsi.

Myös seurassa voi tuntea yksinäisyyttä. Kun muut puhuvat ympärillä, itselle voi syntyä tunne, ettei kuulu joukkoon tai ei ole mitään sanottavaa.

Jokainen tarvitsee toisten ihmisten läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos sosiaalisia kontakteja ei ole lainkaan ja yksinäisyys painaa mieltä, voi syntyä itsetuhoisuutta ja masennusta.

Kun kukaan ei koskaan soita, kysele kuulumisia, pyydä leffaan tai kahville, voi tulla tarpeeton olo.

Yksin oleminen ei aina tarkoita, että ihminen olisi yksinäinen. Jotkut nauttivat yksinolosta. Silti myös he voivat tuntea itsensä yksinäisiksi.

Kysyin nuorten aikuisten kokemuksia yksinäisyydestä. Tarinoissa ei ole kertojien nimiä heidän henkilöllisyytensä suojaamiseksi:

”Koin yksinäisyyttä sen jälkeen, kun mun paino nousi. Ystävät vaan hiipui pikkuhiljaa pois. Pidemmän yksinäisyyden syystä mun masennus paheni ja mukaan tuli psykoottinen oireilu ja itsetuhoisuus. Se on vaikuttanut mun elämään paljon, oon sen takia ollut useita kertoja sairaalahoidossa. Kotona on kovin yksinäistä ja kaipaisin seuraa. Olisi kiva, jos olisi joku jonka kanssa voisi käydä vaikka kaupungilla syömässä ja elokuvissa. Olen kuitenkin oppinut vuosien aikana hyväksymään yksinäisyyden.”

”En saanut peruskoulusta enkä jatko-opinnoista pysyviä kaverisuhteita. Omat vaikeuteni ovat aina olleet esteenä kavereiden saamiselle. Lapsena olin sellainen tuulispää, että toiset lapset vähän pelkäsi mua. Välillä menee usko tulevaan, että löydänköhän koskaan pysyviä ystävyyssuhteita elämääni, sillä mielenterveyden ongelmat ovat hieman esteenä. Mulla on sellainen tunne, etten saisi syyttää ongelmiani vaan itseäni.”

”Olen yksinäinen. Omaan pitkän kiusaamistaustan, jonka takia tunnen jatkuvaa ulkopuolisuutta. En oikein osaa luoda ystävyyssuhteita, kun en usko kenenkään haluavan viettää aikaa kanssani. Siksi olen mieluummin omissa oloissani töissä, koulussa ja kaikkialla. En halua tulla enää torjutuksi, joten valitsen yksinäisyyden. Mukavaa olisi jos tästä pääsisi eroon ja oppisi solmimaan ihmissuhteita.”

”Olen kokenut yksinäisyyttä ja tiedän, miten pahasti se voi satuttaa. Sanoisin, että kaikkein yksinäisin olin peruskoulun yläluokilla. Minulla oli kyllä jonkin verran kavereita, mutta he olivat kaikki joko reilusti nuorempia tai vanhempia. Olin helppo pilkan kohde niin ala- kuin yläkoulussa, ja otin kiusaamisen kohteeksi joutumisen kovin raskaasti. Yläkoulun kiusaajan sanat satuttivat kuin tikari sydämeen. Olin hänen mielestään niin ruma ja lapsellinen, ettei kukaan voisi rakastaa minua. Yksinäisyyteni johti siihen, että yritin kaveerata jopa opettajien kanssa sillä kustannuksella, että minua alettiin pitää entistä oudompana – ja tämä oli omiaan lisäämään yksinäisyyttä. Sairastuin vakavaan anoreksiaan ja olen ymmärtänyt sen johtuneen suurelta osin yksinäisyydestä. Nykyään en enää koe yksinäisyyttä, ja olen alkanut aktiivisesti ”taistelemaan” sitä vastaan esimerkiksi toimimalla vapaaehtoisena seurakunnan kautta. Mielestäni kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan yksinäisyyden satuttavuutta!”

Kirjoittaja on opiskelija ammattiopisto Luovilla ja tekee koulutukseen kuuluvaa harjoittelua Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä