Neljä miestä istuu pöydän ääressä kahvikupit edessään.

Äijät haluavat oman köörin

18.10.20

Miehillä on hyvä olla oma porukka, jossa jakaa asioita, toteavat Jäälin uuden keskustelupiirin osallistujat.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Marita Ahlgren .

Kuusi miestä istuu pöydän ääressä kahvikupit edessään. Keskustelu singahtelee osallistujien työurista päiväkohtaisiin asioihin. Kun yhdessä on oltu puolisen tuntia, juttu ehtii sivuta jo armeija-aikojakin.

Kiimingin seurakunnan Äijäkööri on koolla ensimmäistä kertaa. Kovin muodolliselta tai jäykältä ei ensimmäinen kokoontuminen Jäälin kappelissa vaikuta.

– Oli meillä alussa hartauskin, mutta se jäi kesken, kun aloimme jutella, naurahtaa toinen vetäjistä, diakoniatyöntekijä Lasse Hertteli.

Paikka, jossa voi jakaa tuntojaan

Kaikille avoin miesten ryhmä sai alkunsa seurakunnan vapaaehtoistyöntekijän ja ryhmän toiseksi vetäjäksi ryhtyneen Esko Keskitalon aloitteesta.

– Huomasin työelämässä ollessani, että tämänkaltaiset ryhmät toimivat hyvin, hoitoalalla työuransa tehnyt Keskitalo toteaa.

– Tämä voi olla miehille hyvä syy lähteä liikkeelle, osa meistä kun jämähtää helposti kotiin.

Lasse Hertteli määrittelee yhdeksi Äijäköörin teemaksi jakamisen.

– Täällä voi kertoa myös huoliaan. Luottamuksellisuus on ehdotonta. Se mitä täällä puhutaan, ei mene näiden seinien ulkopuolelle, Hertteli tähdentää.

Osallistujat nyökyttelevät sanoille painokkaasti.

Äijillä on omia ryhmiä muuallakin

Miehille on haluttu tarjota mahdollisuus keskinäiseen kokoontumiseen muissakin seurakunnissa.

Esimerkiksi Limingan seurakunnassa on jo vuosia kokoontunut Äijäpaja, joka keskittyy käsillä tekemiseen ja nikkarointiin.

Oulujoen seurakunnassa on puolestaan perustettu tänä syksynä uusi Äijien kesken -ryhmä. Ryhmässä vierailee alustajia, mutta enimmäkseen kyseessä on miesten oma raamattupiiri.

– Keskitymme johonkin Raamatun tekstiin, keskustelemme sen pohjalta ja jaamme samalla omia tuntemuksia, kertoo ryhmää vetävä kirkkoherra Ilkka Mäkinen.

Koko juttu vain muuttuu erilaiseksi, kun mukana on naisia ja miehiä.

Miesten kesken on helpompaa avautua

Viime vuonna julkaistussa kirkon maine- ja tunnettuustutkimuksessa kannettiin huolta siitä, kuinka miehet löytävät tiensä seurakuntaan. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisun mukaan eläkeikäiset naiset ovat aktiivisimpia osallistumaan seurakunnan toimintaan.

Äijäköörin osallistujat ovat huomanneet, kuinka naiset ovat enemmistönä useimmissa seurakunnan ryhmissä. Osa toiminnasta on suunnattu pelkästään naisille.

Oma miesten ryhmä tuntuu tarpeelliselta, vaikka sille on vaikea muotoilla tarkkaa perustelua.

– Koko juttu vain muuttuu erilaiseksi, kun mukana on sekä naisia että miehiä, tuumii yksi osallistujista.

Ilkka Mäkinen toteaa asioiden jakamisen ja avautumisen olevan helpompaa, kun ryhmässä on vain samaa sukupuolta olevia osallistujia.

Myös vetäjällä on vaikutusta. Mäkinen on huomannut, että vetäjä tuo paikalle helposti kaltaisiaan osallistujia.

– Meidän ryhmäämme mukaan tulleet ovat pitkälti samanlaisia kuin minä: hieman yli viisikymppisiä, samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia miehiä.

– Siksi on tärkeää, että seurakunnan ryhmissä on erilaisia vetäjiä ja tarjolla monenlaista toimintaa.

– Sen olen huomannut, että miehille suunnatuissa kokoontumisissa on yleensä vähemmän osallistujia kuin naisten vastaavissa.

Äijä voi olla kunnianimi.

Mutta mikä oikein on äijä?

Äijä-liitteellä on viime vuosina varustettu monenlaista toimintaa: on äijäjoogaa ja äijäbalettia.
Mutta mikä se äijä sitten oikein on?

Perinteisesti äijä-sanan on totuttu tarkoittavan miehekästä miestä tai vaihtoehtoisesti vanhaa miestä.

Kiimingin Äijäköörin osallistujat eivät kaipaa ryhmälleen rajauksia ja määritelmiä.

– Ei äijän tarvitse olla kova. Voi olla aivan tavallinen mies, miettii Lasse Hertteli.

– Äijä-sanan käyttö voi loukata, mutta aivan yhtä hyvin se voi olla kunnianimikin. Sitä käytetään isästä ja isoisästä Lapissa, muistuttaa Esko Keskitalo.

– Ehkä tässä köörissä tärkeintä on, että on äijä, joka nauttii toisten samankaltaisten seurasta, toteaa Hertteli.

Kaikille avoin Äijäkööri kokoontuu joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona kello 14–16 Jäälin kappelissa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.

Limingan miehet saivat äijäpajan

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Limingan seurakunta Oulujoen seurakunta