Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 18.10.

15.10.20

Jumalan valtakunta on yhden sanan päässä,
toteaa Erja Oikarinen hartauskirjoituksessa.


Usko on sydämen todellisuutta

Pesehän kätesi, niin lähdetään, sanoi ukki. Tartuin lapsuuskotini pirtissä, leivinuunin takana olevan käsienpesulavuaarin ääressä kynsiharjaan ja jynssäsin käteni kyynärpäitä myöten niin perusteellisesti, että iho oli punaisena. Sitten kävelimme kolmen kilometrin matkan pyhäkouluun.

Kotiin palattuamme selasin saamaani pyhäkoululehteä. Mooses-lapsi makasi kaislakorissa aivan rauhassa. Kaunis prinsessa löytää hänet ja ryhtyy hoitamaan.

Pyhäkoululehden kuvat ovat selkeinä mielessäni yhä. Uskon kuvat, kertomuksen tunnelma, ja pyhäkoulunopettajan, kotikyläni rehtorin puolison lämmin vakuuttavuus. Kuin äidin ääni, joka päivällä tiskipöydän ääressä hyräili virttä, ja joka iltasatuna kertoi, kuinka maailma luotiin. Tai isän kehotus, kun hän käski laittaa kädet ristiin ja sanoa: Levolle laskeun, Luojani.

Usko oli sydämen todellisuutta, jossa minua lähellä olevat ihmiset elivät. Se oli turvallinen perusta, jossa sai kasvaa. Ja jota ilman ne nuoruusiän vuodet, jolloin toisenlainenkin todellisuus oli lähellä, olisivat voineet johtaa jonnekin aivan muualle.

Ja silloinkin lähelleni tuli ihmisiä, jotka eivät itse varmasti koskaan edes tienneet, millainen merkitys heillä oli sisäisen maailmani rakentumisessa.

Lukion uskonnonopettaja, joka puolihuolimattomasti istuu opettajanpöytänsä reunalla ja kädet leuan alla puuskassa kertoilee Lutherin löytöjä. Tai seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä, joka nuorten leirin iltahartaudessa hämärässä kodassa hiipuvan nuotion äärellä lukee hartaudeksi hartauskirjan sisällysluettelon, laittaa kirjan kiinni ja toteaa: ”Herra hulluistaan huolen pittää.”

”Sano, jotta voisin uskoa”, pyytää evankeliumissa Jeesukselta näkönsä saanut mies. Jumalan valtakunta on yhden sanan päässä.

Erja Oikarinen
Lumijoen seurakunnan kirkkoherra

 

20. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 78: 1–8
1. lukukappale: Jes. 8: 11–15
2. lukukappale: 2. Kor. 1: 18–22
Evankeliumi: Joh. 9: 24–38

Usko ja epäusko
Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

 

Ps. 78: 1–8
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.

Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.

Me emme salaa niitä lapsiltamme
vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.

Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

 

Jes. 8: 11–15
Lujalla kädellä Herra veti minut pois siltä tieltä, jota tämä kansa kulkee. Hän sanoi:
– Älkää sitä kutsuko salaliitoksi,
mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu.

Älkää vavisko,
älkää sitä pelätkö,
mitä se pelkää.

Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä,
pelätkää vain häntä,
vaviskaa hänen edessään.

Hänestä on tuleva solmu ja este,
kompastuskivi, kallionlohkare
Israelin kahden kuningashuoneen tielle,
Jerusalemin asukkaille loukku ja ansa.

Monet heistä kompastuvat,
syöksyvät nurin niskoin, loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.

 

2. Kor. 1: 18–22
Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.

 

Joh. 9: 24–38
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.”

Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.”

He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?”

Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?”

He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.”

”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.”

Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.

Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?”

”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.”

Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.”

”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Lumijoen seurakunta