Risto Askeli katsoo ulos ikkunasta.

Junan pilli soi ja kohta rysähti

6.10.20

Risto Askeli joutui nuorena liikenneonnettomuuteen, jossa menehtyi kaksi harrastuskaveria. Traumaattinen kokemus seurasi mukana pitkään ja vaikeutti niin nukkumista kuin työntekoa.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Tero Takalo .

Meitä oli kuusi henkilöä Ford Transitissa. Minä istuin vänkärin takana selkä menosuuntaan päin.

Näin liikennemerkistä, että saavumme tasoristeykseen. Seuraavaksi kuulin, kuinka junan pilli soi. Nostin käden pääni suojaksi ja huusin, että ”juna!”.

Auton takakulma alkoi työntyä sisäänpäin, kuului rikkoutuvien ikkunoiden ääntä ja junan jarrujen kirskuntaa.

Näin aloittaa kertomuksensa Risto Askeli, joka joutui liikenneonnettomuuteen ollessaan 22-vuotias. Yhä tänään, 33 vuotta myöhemmin, tapahtuma kulkee mukana.

Ainoa, joka pystyi auttamaan muita

Vuonna 1987 Risto Askeli opiskeli Turussa sairaankuljettajaksi. Vapaa-aikanaan hän toimi ensiapuryhmässä Suomen Punaisessa Ristissä.

Nuorisoa kouluttanut ryhmä oli palaamassa koulutuskeikalta, kun heidän autonsa törmäsi junaan. Autosta ulos lentänyt Askeli oli joukosta ainoa toimintakykyinen. Hän auttoi loukkaantuneita ja haki apua läheisellä maantiellä liikkuneilta.

Kuudesta mukana olleesta neljä selvisi hengissä.

Sairaalassa Risto Askeli kuuli osastonhoitajalta, että hänen olisi mahdollista keskustella onnettomuudesta ja sen seurauksista sairaalapastorin kanssa.

Askeli kävi pastorin juttusilla yhdeksän kuukauden ajan. Ensin kaksi kertaa viikossa, sitten kerran viikossa ja lopulta parin viikon välein.

Onnettomuudessa tuhoutunut auto
SPR:n vapaaehtoistyöntekijöitä kuljettanut auto tuhoutui täysin onnettomuudessa. (kuva Ari Rapo)

Onnettomuus tuli vastaan öin ja päivin

Risto Askelin fyysiset vammat paranivat nopeasti. Opintoja hän jatkoi kuukauden poissaolon jälkeen.

Asiat eivät silti olleet kuten ennen.

Askeli näki toistuvia painajaisia onnettomuudesta. Kun hän aloitti työt Rantsilan ambulanssissa ja kuljetti potilaita Ouluun, matkan varrella oli vartioimaton tasoristeys. Myös se tuli uniin.

– Unissani ylitin risteystä ja tunsin, kuinka minua työnnetään Tupoksesta päin junan alle.

Vakavissa liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden auttaminen oli ajoittain vaikeaa.

– Itku nousi pintaan, mutta käskin itseäni ryhdistäytymään. Tunteet purkautuivat, kun pääsin kotiin.

Entä jos kuitenkin ajan kolarin?

Työnantajalleen Risto Askeli ei tunteistaan puhunut. Trauman läpi käyminen yhä uudelleen työtehtävien yhteydessä väsytti.

Askeli hakeutui sairaanhoitajaopintoihin, jotka jäivät kuitenkin kesken uupumuksen vuoksi.

– Sen jälkeen lähdin opiskelemaan linja-auton kuljettajaksi. Nautin tilausajojen ajamisesta, mutta ei kuljettajan työstä tullut kuitenkaan mitään.

– Ajattelin vastuuta, joka minulla oli kyydissäolijoista. Entä jos kuitenkin ajan kolarin?

Kuva lehden sivusta, jolla kerrotaan onnettomuudesta.
Onnettomuus huomioitiin myös mediassa. (kuva Ari Rapo)

Oireet tekivät lopun työnteosta

Sairaanhoitajaopintoja Askeli kokeili jatkaa sisukkaasti vielä Kemijärvellä, mutta myös siellä paperit jäivät saamatta. Edessä oli paluu ambulanssityöhön.

– Minulla oli tuolloin käytössä oireisiini saatu lääkitys. Se kuitenkin väsytti ja teki mahdottomaksi ajaa ambulanssia hälytystilanteissa niin kovaa kuin oli tarpeellista.

Elämä haastoi nelikymppistä ambulanssikuljettajaa monella muullakin tavalla. Lopulta työnteosta tuli mahdotonta. Edessä oli työkyvyttömyyseläke.

Varhainen työelämästä lähtö oli pettymys, mutta Askeli näkee siinä myös hyvää.

– Olen voinut viettää runsaasti aikaa poikani kanssa. Meille on muotoutunut hyvä suhde.

Häiriö jäi häpeän alle

Tänä päivänä Risto Askeli ajattelee kärsineensä vuosikausia traumaperäisestä stressihäiriöstä.

– Kun nyt mietin asiaa, olisin tarvinnut keskusteluapua silloin, kun muutin Turusta tänne Pohjois-Pohjanmaalle.

– En kuitenkaan halunnut puhua oireistani enkä osannut hakea niihin apua. Reaktioni hävettivät minua.

Enää hän ei häpeä, vaan puhuu avun hakemisen puolesta.

– Toivoisin, että jokainen joka kokee tarvitsevansa tukea, ottaisi sen vastaan.

Nykyisin onnettomuus ei tule uniin, mutta nousee herkästi mieleen esimerkiksi silloin, kun mediassa mainitaan sana SPR.

Risto Askeli ajattelee kuitenkin selvinneensä.

– Kaikesta huolimatta elämäni on mennyt eteenpäin.

Risto Askeli istuu ulkona penkillä auringonpaisteessa.
Risto Askeli kokee päässeensä elämässään eteenpäin traumaattisesta kokemuksesta huolimatta.

Oireisiin saa apua

On luonnollista, että ihmisen mieli ja keho reagoivat järkyttävään tapahtumaan, johon liittyy kuolema, vakava loukkaantuminen tai niiden uhka.

Näin toteaa psykologi, psykoterapeutti Tuija Korhonen Traumaterapiakeskuksesta. Hän sanoo sympaattisen hermoston käyvän traumaattisen tapahtuman jälkeen ylikierroksilla.

– Ihminen voi reagoida voimakkaasti kehollaan, esimerkiksi oksentaa tai täristä. Yleisimpiä oireita ovat keskittymis- ja univaikeudet, Korhonen havainnollistaa.

Korhosen mukaan ihminen selviytyy tämänkaltaisista tilanteista usein luontaisesti ajan myötä. Joskus oireet eivät kuitenkaan häviä. Silloin puhutaan postraumaattisesta stressihäiriöstä eli PTSD:sta.

Apua kannattaa hakea, mikäli oireet ovat jatkuneet pitkään ja rajoittavat elämää. Ensiaskeleen voi ottaa hakeutumalla perusterveydenhuoltoon lääkärin vastaanotolle, mielenterveyspalvelujen piiriin tai yksityiselle psykoterapeutille.

Olennaista on, että alan ammattilainen arvioi, täyttyvätkö PTSD:n piirteet.

Hoitomuotojen kirjo on laaja. Usein keskusteluapu riittää.

– Monesti on niin, että itse tapahtuma ei vaivaa, vaan siihen liittyvät tunteet, kuten häpeä ja syyllisyys, joista voi olla vaikea puhua, Korhonen toteaa.

Tärkeintä on, että hoito on yksilöllistä, sillä se mikä auttaa yhtä ei välttämättä sovi toiselle.

Oireille on tehtävissä jotain, vaikka ne olisivat jatkuneet pitkäänkin. Päämääränä on vahvistaa traumaattisissa tilanteiden seurauksena rakoillutta turvallisuuden tunnetta ja kokemusta hallinnan tunteesta.

– Kaikki, mikä lisää ihmisen luonnollista aktiivisuutta ja vahvistaa psyykkistä kestävyyttä, on tärkeää, psykoterapeutti tiivistää.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.

Kuinka selvitä kriisistä? – Joskus ei voi muuta kuin odottaa

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä