Punaruskeahiuksinen nainen mustassa paidassa ja keltaisessa neuletakissa katsoo kameraan.

Kolumni: Hyvä aika ajatella kuolemaa

29.10.20

Kautta aikojen ihmisellä on ollut tarve selittää kuolemaa ja keksiä tapoja kohdata se. Ei ole siis ihme, että juuri tähän pimeään aikaan sijoittuvat moninaiset kuolleiden muistojuhlat.


Teksti: Meiju Kaakinen . Kuvat: Riitta Hirvonen .

Lokakuu vaihtuu marraskuuksi, ja se on hyvää aikaa ajatella kuolemaa. Valo vähenee, illat pimenevät, on kylmää ja märkää. Halla valtaa puiden alastomat oksat, linnutkin laulavat jotenkin melankolisesti. Varis huutaa, ja isomummovainaa sanoisi, että se on marras, kuoleman ennusmerkki.

Kun satokausi on ohi ja luonto laskee levolle, on luontevaa myös ihmisten pysähtyä pohtimaan väistämätöntä. Kautta aikojen ihmisellä on ollut tarve selittää kuolemaa ja keksiä tapoja kohdata se. Ei ole siis ihme, että juuri tähän pimeään aikaan sijoittuvat moninaiset kuolleiden muistojuhlat.

Tähän aikaan vainajien sielut, aaveet ja pahat henget liikkuvat.

Karkotetaan paholaiset kovertamalla lyhty kurpitsasta, tai nauriista kuten irlantilaisessa kansantarussa. Harhautetaan pahoja henkiä ja kummituksia pukeutumalla naamiaisasuun: jos pukeudutaan tarpeeksi pelottavasti, ne säikähtävät ja menevät takaisin tuonpuoleiseen.

Katetaan pöytä ja lämmitetään sauna kuolleille omaisille. Pidetään heidät tyytyväisinä. Nostetaan malja ja muistellaan heidän elämäänsä.
Hiljennytään. Muistellaan edesmenneitä läheisiä ja kristikunnan marttyyreja. Muistellaan niitäkin, jotka eivät eläessään uskoneet Kristukseen.

Lauletaan virsiä ja rukoillaan yhdessä. Itketään, koska rakkaan kuolemaa saa surra. Kävellään rauhallisesti hautausmaalla, ihaillaan kuoleman ja surunkin keskellä Luojan rakkautta.

Uskomukset, perinteet ja tarinat sekoittuvat. Kekri ja Samhain ovat yli 2000 vuotta vanhoja juhlia, Halloween laskutavasta riippuen 70–150-vuotias ja pyhäinmiestenpäivä nykymuodossaan 200 vuotta vanha juhla.

Kun elämme kunnioittaen itseämme ja toinen toisiamme, niin kristillis-kelttiläinen Halloween tai pakanaperinteistä kohoava joulupukki ei syökse ketään kadotukseen. Tai kuolemaan.

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan lastenohjaaja

Anna palautetta kolumnista

Lue kolumnistin aiempia tekstejä:

 

Kolumni: Mitä kaikkea kirkko merkitsee?

 

Kolumni: Usko mihin uskot, mutta älä ole ääliö

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä Tyrnävän seurakunta