Henkselihousuihin ja ruutupaitaan pukeutunut mies pitää kädessään harjanvartta ja hymyilee.

Matti Sotaniemi muutti kotiseudulleen Inariin, vaikka työpaikasta ei ollut tietoakaan

23.10.20

Paluu lapsuuden maisemiin on ollut unelmien täyttymys, sanoo aikaisemmin Lumijoella seurakuntamestarina työskennellyt Sotaniemi.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Riitta Hirvonen .

Lumijoen seurakunnan suntio Matti Sotaniemi sai puhelun isältään keväällä 2019. Vuokralaiset olivat lähdössä Inarissa sijaitsevasta lapsuudenkodista ja isä kysyi, myydäänkö talo vai tuleeko Matti perheineen Inariin.

Vastaus löytyi nopeasti.

– Kun lähdin pois Inarista reilut 10 vuotta sitten, ajattelin palaavani joskus takaisin. Vaimokin oli muuton kannalla, joten päätös oli helppo tehdä, Sotaniemi kertoo.

Palatessaan kotikonnuilleen Sotaniemellä ei ollut tietoa työpaikasta. Syksyllä hän pääsi tarjoilijaksi kaverinsa omistamaan pubiin.

Korona sulki pubin ja edessä oli lomautus. Kolmen kuukauden jälkeen soitti kuitenkin Inarin kirkkoherra. Seurakunnan suntio oli lähdössä ja tilalle tarvittiin uusi työntekijä.

– Viime kesänä toimin suntion sijaisena ja nyt syyskuussa minut vakinaistettiin, Sotaniemi iloitsee.

Taivas on lähempänä kuin muualla

Sotaniemen vastuulla on Inarin kylän kirkon ja seurakuntatalon ylläpito sekä hautausmaan työt. Kiinteistöihin liittyviä tehtäviä on vähemmän kuin Lumijoella, sillä päävastuu seurakunnan kiinteistöistä on toisella, Ivalon kuntakeskuksessa työskentelevällä seurakuntamestarilla.

Ennen Lumijoella viettämiään vuosia Matti Sotaniemi ehti työskennellä Keminmaassa, Suolahdessa ja Jyväskylässä. Paluuta kotiin Inariin hän kuvailee unelmien täyttymykseksi.

– Täällä luonnossa liikkuminen on erilaista kuin muualla. Tiettömän taipaleen takaa löytyy avaruutta. Taivaskin tuntuu olevan täällä lähempänä.

– Lisäksi syksyllä koulun aloittanut esikoinen saa opiskella pienessä koulussa, mikä ei olisi ollut mahdollista Lumijoella.

Lumijoelle Sotaniemen toi aikoinaan paikkakunnalta löytynyt puoliso. Pohjois-Pohjanmaalla vietettyä aikaa seurakunnan entinen suntio muistelee lämmöllä.

– Siellä syntyivät kaksi ensimmäistä lastamme. Myös seurakuntalaisista ehti tulla tuttuja neljä ja puoli vuotta kestäneen työrupeaman aikana.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.

Päivän työ

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Lumijoen seurakunta