Talousapua vai sielunhoitoa? Diakoniatyöntekijät jakavat aikansa monenlaiseen auttamiseen

12.10.20

Taloudellinen auttaminen vie ison siivun kirkon diakoniatyöntekijöiden työajasta. Työntekijät itse kokevat kuitenkin, että sielunhoito on kirkon auttamisen ykköstuote.


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Minna Kolistaja .

Ruokakassit, vähävaraisten ruokailut ja taloudellinen auttaminen tulivat osaksi seurakuntien tekemää auttamistyötä 1990-luvun lamassa.

Väliaikaiseksi tarkoitetusta tuli pysyvää: taloudellinen auttaminen on ollut diakonian keskeinen työmuoto koko 2000-luvun ajan ja sen osuus diakoniatyöntekijöiden työstä on edelleen kasvamaan päin.

Taloudellinen auttaminen on olennainen osa työtä, mutta tärkeintä on sielunhoito eli henkisen ja hengellisen tuen antaminen.

Näin kertovat kirkon diakoniatyöntekijät syyskuussa julkistetussa Diakoniabarometrissa. Se on kyselytutkimus, joka  kartoittaa työntekijöiden itsensä näkemyksiä diakoniatyöstä ja sen muutoksesta.

Kaksi kolmasosaa valtakunnalliseen kyselyyn vastanneista koki, että taloudellinen auttaminen kuuluu myös seurakunnalle, vaikka se on pääasiassa yhteiskunnan tehtävä.

Taloudellisen avustamisen tavat jakoivat mielipiteitä. Yli puolet diakoniatyöntekijöistä ajattelee, että seurakuntien taloudellisen auttamisen kuuluisi olla ensisijaisesti ohjausta ja neuvontaa.

Kaksi kolmasosaa vastaajista kokee, että yhä useampi diakonian asiakas pitää seurakunnan antamaa taloudellista tukea itselleen kuuluvana, itsestään selvänä oikeutena.

Jalkautumismahdollisuuksien puute harmittaa Haukiputaan diakoniatyöntekijää

Haukiputaan seurakunnan diakoniatyöntekijä Minna Similä laskee, että hänen työajastaan taloudelliseen auttamiseen kuluu noin päivä viikossa.

– Koen määrän kohtuulliseksi. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki tukea hakevat tulevat autetuiksi.

Similän mukaan on ollut yllättävää, että korona-aika ei juurikaan ole lisännyt taloudellisen avun tarvetta. Sen sijaan ylijäämäruoka kiinnostaa entistä useampia.

– Uudet hakijat eivät muutoin ole diakonian asiakkaita; heille on riittänyt ruokakassin haku kerran viikossa.

Maanantaiset aamupuurotarjoilut jatkuvat ja paikallisten kauppiaiden lahjoittamaa ylijäämäruokaa jaetaan päivittäin.

Harmillisimpana muutoksena työssä Similä pitää sitä, että jalkautuminen ihmisten pariin on koronan vuoksi jouduttu jättämään pois.

– Kotikäyntejä on tehty, kasvomaskein ja turvavälein, mutta koemme isona puutteena, että emme ole voineet kohdata ihmisiä siellä missä he muutoinkin liikkuvat.

Diakoniatyöntekijä kohtaa ihmisiä, joilla on monia ongelmia

Diakoniabarometrin mukaan diakoniatyöntekijät kohtaavat kaikkein useimmin mielenterveysongelmista kärsiviä, fyysisesti sairaita, säännöllisesti toimeentuloa saavia, toistuvasti ruoka-avun tarpeessa olevia, pitkäaikaistyöttömiä.

Useilla diakonian asiakkailla on samanaikaisesti useita ongelmia. Ilmiö ei Minna Similän mukaan ole uusi.

– Tämän työn ihana puoli on kuitenkin nähdä, kuinka seurakunnasta saatu apu auttaa ihmisiä pääsemään jaloilleen ja eteenpäin elämässä.

Apua annetaan myös yhteistyössä kaupungin sosiaalitoimen kanssa.

– Apu on vaikuttavampaa, kun asiakkaan tilannetta katsotaan kahdesta eri näkökulmasta, Similä näkee.

Ruoka-apu muuttuu yhteisöllisempään suuntaan

Viime vuonna seurakunnat jakoivat lähes 133 000 ruokakassia. Seurakuntien järjestämiin ruokailuihin osallistui lähes 234 000 ruokailijaa.

Diakoniabarometriin vastanneiden mukaan ruoka-apu ja ruokailut kuuluvatkin lähes kaikkien diakoniatyöntekijöiden työnkuvaan. Kolmannes työntekijöistä mieltää ruoka-avun antamisen seurakunnan perustehtäväksi.

Ruoka-avun painopiste seurakunnissa ei kyselyn mukaan ole enää ruokakassien jakelussa vaan yhteisissä ruokailuissa.

Vastanneista 60 prosenttia kertoi seurakuntansa järjestävän yhteisiä ruokailuja joka viikko. Lähes puolet sanoi, että yhteisöruokailuja järjestetään vähintään joka kuukausi. Kolmannes seurakunnista ei järjestä yhteisiä ruokailuja lainkaan.

Ruokailutilaisuuksia suunnataan entistä enemmän kaikille – ei niinkään tietyille ryhmille kuten vähävaraisille, työttömille tai lapsiperheille.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet diakoniatyöntekijät (94 %) olivat sitä mieltä, että yhteisöruokailuilla voidaan ehkäistä yksinäisyyttä.

Diakoniabarometrin vastaukset kerättiin juuri ennen koronaepidemian alkua, joten yhteisiin ruokailuihin liittyvät tiedotkikoskevat aikaa ennen koronaa.

Kolmannes seurakunnista ei jaa eikä kokkaa hävikkiruokaa

Vastanneiden seurakunnista kaksi kolmesta jakaa hävikkiruokaa ruoka-apuna.

Kolmannes seurakunnassa valmistaa hävikkielintarvikkeista ruokaa yhteisruokailuihin.

Kolmannes seurakunnista ei hyödynnä hävikkiruokaa mitenkään.

 

Tammi–helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 479 henkilöä, reilu kolmannes kirkossa diakoniatyötä tekevistä. Diakoniabarometri toteutetaan joka toinen vuosi.

 

Herättikö juttu Sinussa ajatuksia? Anna palautetta toimitukseen: https://rauhantervehdys.fi/palaute/

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Yleinen