Sana vanhus joutui tarkasteluun

Sana vanhus on yhtä aikaa kaunis ja hämmentävä: minkä ikäistä voi tai saa kutsua vanhukseksi?
Kenelle sana kelpaa, kuka sen käytöstä jopa pahastuu?

Oulun seurakuntien vanhustyön yhdyshenkilöiden parissa on virinnyt keskustelu sanasta vanhustyö. Pastori Päivi Jussila tekee Oulussa työtä ikääntyvien parissa, mutta haluaa, että vanhustyön sijasta puhutaan aikuistyöstä.

Tuiralaisten pappi sanoo tekevänsä työtä ikääntyvien aikuisten parissa.

Tarvitaanko ilmaisua vanhustyö lainkaan?

Jussila haluaisi, ettei Oulun seurakunnissa – eikä kirkossa laajemminkaan – käytettäisi ilmaisua vanhustyö.
Hän ehdottaa, että termistä luovuttaisiin kokonaan, mutta tietää, ettei tuttujen käsitteiden vaihtaminen uusiin ole helppoa.

– Sanaan vanhus liittyy hämmentäviä ja kiusallisiakin olettamuksia. Vanhus nähdään usein hauraana, avun ja tuen tarpeessa olevana. Sitä eivät ole monetkaan nykypäivän 75-vuotiaat eivätkä edes kahdeksankymppiset.

– Jos johonkin sanaan liittyy epäselviä mielikuvia, on hyvä harkita uusia termejä tilalle. Hienotunteisuus käsitteissä on tätä päivää.

Jussila korostaa, ettei keskustelu vanhustyö-sanasta tarkoita, että avun tarpeessa olemisessa olisi jotain väärää, saati hävettävää.

Myös ikääntyneet on nähtävä yksilöinä

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa marraskuun alkupuolella pahoiteltiin sitä, että ikääntyneistä puhutaan julkisuudessa usein yhtenä ryhmänä, mitä he eivät ole.

Lehti viittasi tutkimukseen, jonka mukaan vanhuuden oireita alkaa tulla noin kymmenisen vuotta ennen kuolemaa. Tämä ikä suomalaisilla on nyt keskimäärin 80 vuotta.

Viimeiset kaksi vuotta useimmat ovat jo huonossa kunnossa, jolloin he tarvitsevat ehkä runsaastikin hoivaa.

Jussila muistuttaa, että vielä muutama vuosikymmen sitten vanhuuden katsottiin alkavan 65-vuotiaana. Kelan vanhuuseläke on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille.

Jussila toivoo, että ihmiset nähtäisiin iästä riippumatta yksilöinä, joilla on hyvinkin erilaisia tarpeita.

– Kronologinen ikä kertoo niin vähän ihmisestä, hän tuskailee.

– Termit ovat myös vallankäyttöä. Kenellä on oikeus luokitella ihmisiä ryhmiin. Yhä enenevässä määrin nykyisin kaikenlaiset lajittelut kyseenalaistetaan.

”Sanaa vanhuus ei hirveästi viljellä yhdistyksessämme”

Oulun eläkeläisten puheenjohtajana toimivan Sulo Penttilän mukaan termiä vanhus kuulee harvoin heidän yhdistyksessään.

– Puhumme eläkeläisistä ja ikääntyneistä. Emme vanhene, vaan ikäännymme.

– Joukossamme on kahdeksankymppisiä ja myös yhdeksänkymppisiä, mutta emme kutsu heitäkään vanhuksiksi.

– Jos sanaa vanhustyö käytetään, pitäisi mielestäni pystyä selventämään, keitä ilmaisu koskee.  Heitäkö, jotka tarvitsevat apua ja tukea, koska eivät pääse liikkumaan kodin ulkopuolelle?

Penttilän mielestä vanhuus tuntuu olevan koko ajan edessäpäin.

– Olen ollut 17 vuotta eläkkeellä enkä tiedä, milloin vanhuus iskee päälle.

75-vuotiaan Penttilän on helpompi kuvailla elävänsä parhaillaan myöhäistä keski-ikää kuin vanhuutta.

Joukossamme on kahdeksankymppisiä, ja myös yhdeksänkymppisiä, mutta emme kutsu heitäkään vanhuksiksi.

Sulo Penttilä

”Olen vanha nainen”

Keskustelua sanasta vanhus on käyty julkisuudessa paljon.

Lääketieteilijä, poliitikko Vappu Taipale totesi Yleisradion haastattelussa muutamia vuosia sitten, ettei vanhoihin ihmisiin tarvitse viitata kiertoilmauksin. Vanhuksesta voi puhua vanhana, eikä esimerkiksi seniorina tai ikäihmisenä.

– Minä olen vanha nainen. Se on kaunis sanapari, ihana suomalainen ilmaisu, Taipale totesi.

Sosiaalialan järjestö HelsinkiMissio tekee seniorityötä, mutta järjestössä mietitään parhaillaan ilmaisun vaihtamista. Sanasta seniori saatetaan luopua ja palvelujen tarjonnan yhteydessä ryhdytään puhumaan tarkemmilla ikärajoilla, kuten ”toimintaa yli 65-vuotiaille”.

Myös Kirkkohallituksessa on aika ajoin puitu termiä vanhus . Kirkon vanhustyön uusimmassa strategiassa todetaan, ettei vanhuuden määrittämiseksi ole olemassa yhtä yleispätevää ikärajaa. Vanhuus on aina kokemuksellinen asia.