"Ensimmäinen joulu poikaystävän kanssa"

Micaela Järvenpää, Kiiminki

Tuleva joulu on ensimmäinen, jonka vietän yhdessä poikaystäväni Valtterin kanssa. Viime jouluna tapailimme, mutta emme olleet vielä esitelleet toisiamme perheillemme.

Meillä lapsuudenkodissa yhteinen joulu on aina loppunut harrastusmenojen vuoksi aattoiltaan. Tänä vuonna jouluni saa jatkoa, sillä Valtterin perhe juhlii sitä myös joulupäivinä.

Aaton vietän Valtterin ja lapsuudenperheeni kanssa mökillä Syötteellä. Se on poikkeuksellista, sillä tähän saakka olemme olleet jouluaaton mummolassa Iissä. Ydinperheeni lisäksi mukana ovat olleet isovanhemmat ja muuta sukua.

Tuntuu haikealta, kun tänä vuonna pienet sukulaislapset eivät ole tuomassa joulutunnelmaa, sillä lasten riemua on ihana seurata. Perinteinen hautausmaakäyntikin jää väliin.

Joulupäivänä menemme Valtterin kanssa hänen perheensä luo. Varsinkin tapaninpäivä on tärkeä, silloin luvassa on syntymäpäiväjuhlat. Laitan ylle jotain vähän tavallista hienompaa, yleensä olen vain löhöillyt joulupäivien ajan.

Voisi sanoa, että koronavuosi yhdisti nopeasti minut ja poikaystäväni. Olimme yhdessä niin tiiviisti, että kahden kämpän välilä kulkeminen alkoi tuntua turhalta ja laitoimme yhteisen kodin.

Opiskelen nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi Suomen Diakoniaopistolla. Pyhäpäivät tietävät taukoa siihen liittyvästä, vuoden kestävästä harjoittelusta Kiimingin seurakunnassa.

Minulle joulutunnelma syntyy ympärillä olevista ihmisistä. Poikaystäväni sukua olen tavannut joitakin kertoja, mutta ne kerrat voi laskea yhden käden sormilla, vielä.

Tapio Isola. (kuva: Armi Isola)

Tapio Isola, Hailuoto

Pidän esillä joulukuusta ympäri vuoden. Kun syksy tulee, laitan siihen valot ja ne palavat läpi talven yötä päivää. Kuusi toimii hyvin yövalona.

Jouluksi kuusi siirretään keskemmälle pirttiä. Tyttäreni käy koristelemassa sen.
Yksi koristeista on säilynyt lapsuudestani saakka. Siinä on jokin metsän eläin, ilmeisesti karhu, joka istuu ja pitää tonttua kainalossaan.

Poikani asuu perheineen samassa pihapiirissä. Jouluaattona käymme yhdessä kahvilla siskoni luona ja menemme sen jälkeen hautausmaalle.

Käyn viemässä kynttilän vaimoni haudalle. Hauta on portin lähellä, joten jaksan kulkea matkan kepin kanssa. Jos on liukasta, en lähde liikkeelle.

Istun mielelläni autossa ja katselen hautausmaata. Näyttää hyvälle, kun kaikkialla palaa kynttilöitä.

Aattoillan aterian nautin poikani perheen luona. Itselleni keitän joulun ajaksi riisipuuron ja syön sitä sekahedelmäsopan kanssa.

Muistan, kun kauan sitten joulupuuro tehtiin ohrasta, riisiä ei silloin oikein tunnettu. Sekahedelmäsoppaa sanottiin viskusopaksi.

Joulupukki meillä on käynyt aina, tuntuisi hassulle jos se puuttuisi. Kun lapset olivat pieniä, joulu oli eläväisempi ja pirttiä koristeltiin enemmän. Meillä oli maitokarjaa ja se oli tietenkin hoidettava aamuin illoin myös juhlapyhinä. Muuten joulu on aina ollut minulle rauhoittumisen aikaa.

Paavo Oinas (kuva: Eeva Hämäläinen)

Paavo Oinas, Muhos

Tänä vuonna vietämme joulua oman perheen kesken. Etelä-Suomessa asuva mummoni on yleensä mukana joulunvietossamme. Tällä kertaa se ei kuitenkaan koronan vuoksi onnistu. Emme ole tavanneet yli vuoteen, mutta pidämme yhteyttä ääniviesteillä.

Myös toiset isovanhempamme jättävät jouluruokailun meillä väliin. Olisi kiva nähdä mummoja ja pappaa, mutta se ei nyt korona-aikana kannata.

Joulussa parasta ovat ruoka ja lahjat. Pelaan pleikkarilla Minecraftia ja tänä vuonna toivon lahjaksi Minecraft-hupparia ja -legoja. Fortnite-pelikin olisi kiva.

Minulla on kaksi pikkusiskoa. Jouluaattoaamuna jokainen saa avata yhden lahjan ja leikkiä sillä. Muuten aattopäivä tuntuisi liian pitkältä odottaa, sillä muut lahjat jaetaan vasta illalla.

Olemme jo maistelleet joulutorttuja ja pian leivomme pipareita. Muita jouluvalmisteluja olemme tehneet askartelemalla yhdessä Hama-helmistä koristeita joulukortteihin.

Joulukalenterini on tänä vuonna lego-aiheinen. Jokaisessa luukussa on erilainen legoukkeli ja ohje sen kokoamiseksi.

Avaan päivän luukun aina aamutoimien jälkeen, ennen kouluun lähtöä. En kurki seuraavien päivien luukkuja etten pilaisi yllätystä. Toisin kun äiti, joka on syönyt jo yhden suklaakalenterin.

Maija Saviniemi (kuva: Minna Sääskilahti)

Maija Saviniemi, Oulu

Minulle joulu merkitsee ennen kaikkea perinteitä. Olen viettänyt kaikki jouluni lapsuudenkodissani Kainuussa, ja sinne olen menossa tänäkin vuonna. Tuntuu hyvälle, että edes jokin asia elämässä on muuttumaton.

Sukuani on asunut samalla paikalla 1900-luvun alusta saakka. Aikanaan Amerikan-sukulaiset lähettivät Suomeen riisiä, josta keitettiin joulupuuro. Meillä valmistetaan se joka joulu mummoni reseptillä.

En ehtinyt koskaan tavata mummoani, mutta puuroa keittäessäni mietin joskus, kuinka hän joulua viettäisi. Tunnen suurta kiitollisuutta menneitä sukupolvia kohtaan.

Joulun alla suunnittelen lahjat kavereilleni ja kummilapsilleni. Usein ne ovat itse tehtyjä, kuten valokuva-albumeita tai villasukkia. Viisi vuotta sitten lahjoitin kaverilleni kirjahyllyn siivouksen.

Olen tehnyt joitakin kertoja joulukalenterin Facebookiin. Tämänvuotinen sisältää suomalaisia sananlaskuja. Toinen oli pessimistin kalenteri ja sisälsi joululaulujen sanoja. Lauluista monet ovat melko synkkiä.

Tämä joulu on sikäli poikkeuksellinen, että olen ennen Kainuuseen lähtöäni kymmenen päivää omaehtoisessa karanteenissa, ihan kaiken varalta. Koska teen suomen kielen yliopistonlehtorin työtä nyt etänä, karanteeni on helppo toteuttaa.