Kolumni: ”Voin olla tässä lähelläsi”

8.12.20

"Vieressäni olevan nuoren naisen äiti ja koko muu perhe on kadonnut pitkällä matkalla, leirien tungoksessa, väenpaljoudessa, loputtomassa ihmismeressä.  Hänen puhelimensa varastettiin, ja siinä samalla hiipui viimeinenkin toivo tavoittaa koskaan enää ketään läheisistä." Koskettavan tarinan kertoo Maarit Peltoniemi. 


Teksti: Maarit Peltoniemi .

”Jos Jumala suo”, hän sanoo vaimeasti ja hymyilee arasti. Hän toivoo rauhallista elämää. 

Takana on pitkä matka, ja monta pettymystä. Kuinka monta vastoinkäymistä ihmisen pitääkään kestää ennen kuin hän murtuu!

Mutta hän ei ole murtumassa. Eilen hän kertoi pitkästä vaelluksestaan, rajanylityksistä, pelosta ja turvattomuudesta. Hän näytti jalkojaan, jotka ovat arpien peitossa; matkaa on tehty kävellen avojaloin ja ehkä hiertävillä kengillä. 

”Jos tahtoo hyvää, tapahtuu hyvää”, hän opastaa minua. Minua, jolla ei ole kärsimyksestä aavistustakaan. Minua, jonka suurin murhe näyttää hänen vaikeuksiensa rinnalla lastenleikiltä. 

Hän istuu pöytämme ääressä ja kertoo hiljaisella äänellä odottavansa esikoistaan. ”Ihanaa”, huudahdan. Vauvat ovat niin ihania! Hän hymyilee hiukan, mutta alkaa sitten itkeä. 

Otan hänet syliini ja silittelen hieman. Hän itkee ehkä onnesta, mutta ennen kaikkea – sen ymmärrän pikkuhiljaa – äidinikäväänsä. Äitiä tarvittaisiin nyt, kun uusi elämä on kasvamassa hänen kohdussaan ja kaikki on outoa ja uutta. 

Mutta äitiä ei ole. Äiti ja koko muu perhe on kadonnut pitkällä matkalla, leirien tungoksessa, väenpaljoudessa, loputtomassa ihmismeressä.  Hänen puhelimensa varastettiin, ja siinä samalla hiipui viimeinenkin toivo tavoittaa koskaan enää ketään läheisistä. 

”En voi olla äitisi, mutta voin olla tässä lähellä”, kuiskailen hiljaa. 

Tuosta on jo kulunut aikaa, mutta edelleen jokaisena päivänä hän varautuu pettymykseen: kielteiseen päätökseen, monimutkaisiin hakuprosesseihin, unettomiin öihin, halveksiviin katseisiin kassajonossa. 

Tänä adventtina ja jokaisena päivänä hän odottaa, luottaa kuitenkin ja rukoilee: ”Auta, pelasta!”. 

Kirjoittaja on Oulun NNKY:n toiminnanjohtaja

 

Anna palautetta kolumnista

Lue kirjoittajan aiempia tekstejä:

Kolumni: Omana itsenään omalla paikalla

Lue lisää aiheesta:

article column Näkemyksiä