Oulujoen hautausmaalla vältyttiin jouluaattona ruuhkilta

Kirkkoherra Ilkka Mäkinen ja Oulujoen lionsklubilaiset olivat jouluaattona ohjaamassa liikennettä ja ilahduttamassa hautausmaalle tulijoita.

||||||||||||

Joulun perinteisiin kuuluu kynttilöiden vienti haudoille. Varsinkin jouluaatot voivat olla ruuhkaisia hautausmaiden ympäristöissä. Oulujoen hautausmaalla ei tänä vuonna suuria ruuhkia nähty.

– Väkeä on käynyt tasaisesti, tuumasi kirkkoherra Ilkka Mäkinen, joka tervehti hautausmaalla kävijöitä karkkeja jakaen.

– Osalle olen vinkannut myös kirkon pihamaalle tehdystä enkelipolusta, ja aika moni lapsiperhe siellä on käynytkin.

Pahimmilta ruuhkilta vältyttiin todennäköisesti siksi, että tänä vuonna ei voitu pitää kaikille avoimia kirkonmenoja. Näin ollen autot eivät seisoneet parkkipaikoilla pitkään, vaan käynnit hoituivat sukkelaan.

Kirkkoherra oli varautunut siihen, että osa haudoille suuntaavista olisi tulossa samalla myös perinteiseen joulukirkkoon. Yleensä jouluaattona on pidetty kaksi hartaushetkeä.

– Tieto siitä, että tapahtumat lähetetään Virtuaalikirkon kautta, on kuitenkin tavoittanut ihmiset hyvin. Vain yksi henkilö on tainnut tänään kysyä jumalanpalveluksen alkamisajasta, Mäkinen kertoi.

Liikennettä Oulujoen kirkon ja hautausmaan luona oli ohjaamassa myös Tero Juntunen, Pentti Kuukasjärvi ja Jaakko Naasko Oulujoen lionsklubista. Hekin huomasivat eron vuoden takaiseen.

Tero Juntunen Oulujoen lionsklubista oli ohjaamassa liikennettä hautausmaan viereisellä parkkipaikalla.

– Olimme viime vuonna ensimmäistä kertaa täällä ohjaamassa. Silloin oli kyllä täyttä, koska autot pysyivät parkissa aina tunnin verran. Nythän tämä sujuu oikein jouhevasti, luonnehti Pentti Kuukasjärvi.

Mäkinen ja lionsklubilaiset olivat paikan päällä totutusti ruuhkaisimman ajan, puolestapäivästä kello neljään. Kirkkoherra arvioi toivottaneensa hyvää joulua sadoille ihmisille.

– Aika monta tuttua kasvoa olen nähnyt. Olen ollut Oulujoen seurakunnassa töissä yli 15 vuotta. Varsinkin rippikouluista tuttuja kasvoja on ollut mukava nähdä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää