Yleisötilaisuudet peruttu, toimintaa tauolle, jumalanpalvelukset etänä

Loppuvuosi on seurakunnissa perinteisesti kauneimpien joululaulujen, joulupolkujen, jouluaskartelujen ja muiden jouluisten tapahtumien aikaa. Tänä vuonna yleisötapahtumia ei järjestetä 1.-18. joulukuuta välisenä aikana. Syynä on heikentynyt koronatilanne.

Pohjois-Pohjanmaalla yritetään hillitä koronaepidemian leviämistä uusin rajoituksin. Seurakunnille tämä tietää paluuta kevään kaltaiseen tilanteeseen:

– Oulun seurakuntien jumalanpalvelukset pidetään ilman paikalla olevia seurakuntalaisia. Samoin kaikki seurakuntien kasvokkain tapahtuva kokoava toiminta keskeytetään. Tämä koskee myös tilaisuuksia, jotka oli ajateltu pitää ulkotiloissa, sanoo Oulun seurakuntien yhtyeisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Niilo Pesonen.

Uudet linjaukset ovat voimassa tällä tietoa 18. joulukuuta asti.

Seurakunnissa on nyt varauduttu reagoimaan koronatilanteeseen lyhyelläkin varoajalla.

–Esimerkiksi vielä viime viikon lopulla suunniteltiin, että messut muutetaan sanajumalanpalveluksiksi eikä ehtoollista vietetä. Maanantaina 30.11. aamulla päädyimme linjaamaan vieläkin tiukemmin: jumalanpalvelukset toimitetaan ilman seurakuntalaisten läsnäoloa kirkossa.

Jumalanpalvelukset välitetään suoratoistona joko Virtuaalikirkon tai nettiradion kautta. Verkkoradiolähetys jumalanpalveluksista lähetetään joka sunnuntai kello 10 osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/verkkokirkko. Lisäksi Oulun seurakunnat lähettävät suoria videolähetyksiä osoitteessa virtuaalikirkko.fi sekä radiojumalanpalveluksia Radio Dein ja Radio Pookin taajuuksilla.

Joulun alla pidettäviä tapahtumia striimataan

Loppuvuosi on perinteisesti ollut runsaasti osallistujia keräävien tapahtumien aikaa: seurakunnissa on laulettu kauneimpia joululauluja, kierretty joulupolkuja, askarreltu jouluisesti, pidetty joulujuhlia ja syöty yhteisiä jouluaterioita.

Tänä vuonna totutut joulunalustapahtumat jäävät pitämättä – tai niihin voi osallistua korkeintaan etänä. Yleisötapahtumia ei järjestetä.

 

Uskon, että seurakuntalaiset ymmärtävät rajoitukset. Ihmisten suojelemisestahan tässä on kyse.

Niilo Pesonen

 

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa seurakuntalaiset voivat olla mukana kodeistaan, suoratoistolähetyksiä seuraamalla. Striimausten määrää lisätään.

Myös ainakin osa joulukuulle suunnitelluista konserteista välitetään suoratoistona.

– Nyt pitää elää koronatilanteen mukaan. Uskon, että seurakuntalaiset ymmärtävät rajoitukset. Ihmisten suojelemisestahan tässä on kyse, Niilo Pesonen sanoo.

– Kaiken tämän keskellä saamme kuitenkin valmistautua jouluun luottaen Jumalaan. Kaikesta huolimatta olemme hänen rakastavissa käsissään.

Kirkollisten toimitusten osallistujamäärään yläraja

Kirkolliset toimitukset kuten kasteet ja hautaan siunaamiset toimitetaan, mutta paikalla voi olla enintään 10 ihmistä. Aivan lähimpiä omaisia saa olla hautaan siunaamisessa paikalla tätä enemmän.

Diakonian avustustoiminta jatkuu, mutta poikkeusjärjestelyin: työntekijöihin voi olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla.

Papit ja muut työntekijät ovat tavoitettavissa soittamalla tai sähköpostitse. Seurakunnilla on myös erillisiä päivystäviä puhelimia.

Kirkkoherranvirastot sulkevat ovensa mutta palvelevat normaalisti seurakuntalaisia puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Tuoreimmat päivitykset tapahtumatietoihin löytyvät seurakuntien verkko- ja Facebook-sivuilta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää