Ehtoollisleipiä lautasella.

Ehtoolliselle pääsee sittenkin

18.1.21

Tuiran seurakunta on päättänyt järjestää ehtoollishetkiä kaksi kertaa viikossa, Yli-Iissä ehtoollista tarjotaan kirkossa ensi sunnuntain virtuaalimessun jälkeen.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Riitta Hirvonen .

Seurakuntalaisten toiveet ehtoolliselle pääsystä ovat saaneet Oulun kirkkoherrat pohtimaan uusia menettelytapoja koronan keskellä.

Tuiran seurakunta kokeilee ehtoollishetkien järjestämistä keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Tilaisuuksiin otetaan muutama henkilö kerrallaan ja niihin ilmoittaudutaan ennalta.

Kiimingin seurakunta tarjoaa puolestaan ehtoollista ensi sunnuntaina Yli-Iin kirkossa. Ehtoolliselle tullaan ennakkoilmoittautumisten perusteella heti verkossa lähetetyn messun jälkeen.

Leipää ja viiniä halutaan jo

Kirkkojen ovet suljettiin koronan vuoksi ensimmäisen kerran keväällä. Jumalanpalveluksiin otettiin mukaan väkeä rajoitusten puitteissa kesästä lähtien, mutta palvelukset muuttuivat takaisin pelkästään virtuaalisiksi joulukuun alussa.

Viime aikoina moni seurakuntalainen on kertonut kaipaavansa ehtoollista, sanoo Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen.

– Ehtoollinen on keskeinen osa uskonelämäämme. Se on hoitava kokemus, jossa saan kokonaisvaltaisesti, ei vain kuulemalla, vastaanottaa Kristuksen ja hänen armonsa.

– Nyt tämä kokemus on jäänyt puuttumaan.

Korona-ajan käytäntöjä on muuallakin

Keinoja ehtoollisen turvalliseen tarjoiluun on haettu muuallakin Suomessa. Helsingissä virtuaalimessun jälkeen tapahtuva ehtoollisen jako otettiin käyttöön äskettäin Agricolan ja Munkkiniemen kirkoissa.

Kangasalan kirkossa leipää ja viiniä on ollut tarjolla virtuaalimessun päätyttyä jo syksystä lähtien.

– Päädyimme tähän, koska ehtoolliselle ilmeni koronarajoitusten keskellä kova tarve, kertoo Kangasalan kirkkoherra Seppo Jarva.

Kangasalan kirkon jumalanpalveluksiin osallistuu normaaliaikoina noin sata henkilöä. Striimauksen jälkeen järjestettävällä ehtoollisella on ollut kolmisenkymmentä kävijää.

– Suurin osa heistä asuu kirkon lähettyvillä, mutta joku on tullut paikalle kauempaakin, Jarva toteaa.

Kangasalla ei ole käytössä ennakkoilmoittautumista. Eteiseen ja kirkkosaliin otetaan kerrallaan enintään 10 henkilöä ja paikalta poistutaan kirkon sivuovesta.

Joka seurakunnassa saa yksityistä ehtoollista

Vaikka ehtoolliselle ei pääsisikään yhdessä muiden seurakuntalaisten kanssa, sitä voi saada joka seurakunnassa yksityisesti. Tuirassa vaihtoehtoa on tuotu korostetusti esille viime viikkoina.

Viiniä ja leipää tarjoillaan ensisijaisesti seurakunnan tiloissa.

– Näin etäisyyksien noudattaminen on helpompaa, toteaa Tuiran seurakunnan kappalainen Riikka Honkavaara.

Yksityisessä ehtoollisessa käytetään kotiehtoollista varten laadittua kaavaa. Siihen kuuluu asettamissanojen ja ehtoollisen nauttimisen lisäksi pieni hartaushetki.

– Hartaushetkessä otamme huomioon, jos seurakuntalaisella on toiveita esimerkiksi virren suhteen.

Ehtoollisen voi tilata virka-aikana kirkkoherranvirastosta ja muina aikoina päivystävän papin numerosta.

Niilo Pesonen toteaa seurakuntien haluavan vastata ihmisten hengellisiin tarpeisiin. Samaan aikaan on varottava luomasta tilanteita, joissa korona pääsisi leviämään.

– Tämä on jatkuvaa tasapainottelua.

 

Virtuaaliversio ei ole mahdollinen

Kirkossa on ehditty keskustella myös virtuaalisen ehtoollisen mahdollisuudesta. Piispat ovat kuitenkin todenneet, ettei ehtoollisen seuraaminen verkon kautta ole varsinainen ehtoollinen.

Kirkon ehtoolliskäsityksen mukaista ei ole myöskään se, että seurakuntalainen nauttisi ehtoollisen itsekseen kotona.

– Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti läsnä ehtoollisaineissa sen jälkeen, kun pappi on ehtoollisen asettanut. Eli nautittava ehtoollinen on oltava papin konkreettisesti omin käsin siunaama, selventää hiippakuntadekaani Kari Ruotsalainen.

– Ehtoollinen on myös yhteyden ateria. Seurakunta nauttii sen yhdessä.

Ruotsalainen uskoo, että yhä useampi seurakunta tulee jakamaan ehtoollista pienille ryhmille messun jälkeen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta.

Messuikävä sai helpotusta heti kun rajoitukset höllentyivät

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Tuiran seurakunta