Kuva: Kirkon kuvapankki / Sanna Krook

Hartaus sunnuntaille 3.1.

2.1.21

Tämän pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä.


Mikä on Suomen rumin kirkko?

Tästä aiheesta taannoin järjestetty äänestys aiheutti ärtymystä. Sanottiin, ettei kirkkoja saa arvostella näön perusteella. Kirkon pyhyys ei riipu ulkoisista tekijöistä. Selväksi tuli, että monilla suomalaisilla on vahva kiintymys omaan kotikirkkoon, riippumatta sen arkkitehtuurista.

Psalminkirjoittaja ylistää: ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!” Ehkä mekin koemme joskus vastaavia tunteita kotikirkoissamme. Rakkaan kirkon seinät huokuvat menneiden sukupolvien kaipausta Jumalan puoleen, ilojen ja surujen jakamista, ja mittaamatonta määrää rukouksia. Me liitymme jakamisen ketjuun ja rukoilemme tulevien sukupolvien puolesta.

Psalmi jatkuu: ”Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.” Onko meilläkin tällaista kaipausta? Tunnemmeko mekin riemua kirkossa?

Joskus on pakottava tarve ja näännyttävä kaipaus mennä kirkkoon. Joskus sieltä löytyy lohdutus, joka ehkä synnyttää riemunkin. Mutta varsin usein moni meistä menee kirkkoon ilman sen kummempaa syytä. Moni myös lähtee sieltä sen tunteen kanssa, että mitään ei jäänyt käteen.

Onneksi Herran huoneen ihanuus ei riipu siitä, millä mielellä sinne kokoonnumme ja kuinka vastaanottavaisia satumme milloinkin olemaan. Se ei kärsi siitä, jos pappi pitää huonon saarnan tai kanttori soittaa aamenen liian aikaisin.

Herran huoneen ihanuus on sitä, että Jumala itse valmistaa meille pöydän, palvelee meitä, synnyttää ja hoitaa uskoa – riippumatta siitä, miltä kirkkorakennus näyttää, miltä meistä sattuu tuntumaan tai miten työntekijät onnistuvat tehtävässään. ”Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.”

Samuli Korkalainen
Kirjoittaja on pappi, kanttori ja kirkkomusiikin tohtoriopiskelija

 

Tämän pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä. Varttuessaan joulun lapsi etsii oman kutsumuksensa salaisuutta. Kristillinen seurakunta kohtaa Jeesuksen kokoontuessaan jumalanpalvelukseen kirkkoon, Jumalan huoneeseen. Siellä se yhdessä taivaan enkelien ja pyhien kanssa kiittää ja ylistää Jumalan suuria tekoja. Sieltä se myös löytää oman kutsumuksensa ja tehtävänsä. Yhteinen jumalanpalvelus ja toistemme palveleminen kuuluvat yhteen.

 

 

Psalmi: Ps. 84:2–5, 11–12

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta,
kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
  Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon,
  kun tulen elävän Jumalan eteen.
Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin,
pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.
  Miten onnellisia ovatkaan ne,
  jotka saavat asua sinun huoneessasi!
  He ylistävät sinua alati.
Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
  Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella
  kuin asun jumalattomien katon alla.
Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.
  Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä,
  jotka vaeltavat nuhteettomasti.

 

 

Sak. 3: 6–10

Herran enkeli vakuutti ylipappi Joosualle: ”Näin sanoo Herra Sebaot:
– Jos kuljet minun teitäni
ja noudatat säädöksiä,
jotka olen sinulle antanut,
saat hallita temppelissäni
ja valvoa esipihojani.
Minä korotan sinut
näiden palvelijoitteni joukkoon.”
Näin sanoo Herra:
”Kuule, Joosua, ylipappi! Sinä ja papit, jotka kokoontuvat sinun johdollasi, olette ennusmerkkinä siitä, että minä lähetän palvelijani. Hän on Uusi Verso. Näettekö kiven, jonka olen pannut Joosuan eteen? Siinä yhdessä kivessä on seitsemän silmää!
– Katsokaa, minä kaiverran siihen kirjoitukseni,
sanoo Herra Sebaot.
Yhdessä hetkessä minä otan pois
tämän maan synnin.
Silloin – sanoo Herra Sebaot –
te saatte elää rauhassa,
te kutsutte ystäviänne
viiniköynnöksen ja viikunapuun alle.”

 

Hepr. 2:11–15

Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen:
– Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni,
ylistän sinua seurakunnan keskellä.
Hän sanoo myös:
– Minä turvaan Herraan,
ja edelleen:
– Tässä me olemme,
minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi.
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.

 

Joh. 7:14–18

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko