Suljetut kirkon ovet koettelevat monia, Inkeri Ahola kaipaa kipeästi ehtoollista

21.1.21

Jumalanpalvelus paikan päällä kirkkotilassa ja YouTubesta seurattuna ovat kaksi eri asiaa. Tätä mieltä on aktiivinen liminkalainen kirkossakävijä.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Riitta Hirvonen .

Kun liminkalainen Inkeri Ahola pääsi eläkkeelle kolmivuorotyöstään, hän haaveili aloittavansa viikkonsa jumalanpalveluksella. Työvuorot eivät enää estäisi häntä menemästä pyhäaamuna kirkkoon.

Toive on toteutunutkin. Joulukuun alkaessa koronapandemia kuitenkin sulki jälleen kirkon ovet, ja Ahola siirtyi seuraamaan kotikirkon jumalanpalvelusta YouTube-kanavalta.

Teknisiä ongelmia seuraamisessa ei ole ollut, mutta viikko viikolta Aholan ikävä kirkkotilaan ja erityisesti ehtoolliselle on kasvanut kipeämmäksi.

Ahola kertoo ikävöivänsä myös kirkkokahvituokioita palveluksen jälkeen.

– Saatoimme käydä kahvikupin ääressä läpi esimerkiksi saarnaa. Keskusteluihin liittyi myös seurakunnan työntekijöitä. 

Ahola kertoo kaipaavansa tuttaviaan, joita tapasi kirkossa.

– Jumalanpalvelus paikan päällä kirkkotilassa ja YouTubesta seurattuna ovat kaksi eri asiaa, hän toteaa.

Jo kirkko paikkana koskettaa

Loppiaisena Ahola pääsi viikkojen jälkeen tekstinlukijana käymään Limingan kirkossa.

– Kun istuin kirkkosalissa, korostui jälleen, mikä ero on osallistumisessa paikan päällä ja kotisohvalla älylaitteen äärellä. Kirkkosali yksin tilana on minulle merkityksellinen. 

– Veisaan minä kotonakin jumalanpalveluksen virret, mutta ääni ei tahdo enää kulkea, kun sitä ei käytä.

Aholalla on tapana keittää riisipuuro valmiiksi ennen kirkkoon lähtöä. Ruoka odottaa kirkossa kävijää.

– Tämä tottumus on säilynyt pyhäaamuissa, vaikka nyt pysyttelen kotona.

Puuro syödään yhdessä puolison kanssa, kun jumalanpalvelus on päättynyt.  

Kun kirkkoon vielä pääsi, huomasi Ahola, että kävijät olivat huolellisia turvallisuusohjeiden noudattamisessa. Hän onkin luottavainen sen suhteen, että kirkossa ei turvallisuutta unohdeta, vaikka ovet läsnä olevalle seurakunnalle joku päivä jälleen avautuisivatkin.

Maskit ovat vielä pitkään kirkkokansan käytössä.

Mitä ajatuksia juttu sinussa herätti? Kerro toimitukselle, anna palautetta.

Ehtoolliselle pääsee sittenkin

Lue lisää aiheesta:

article Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Limingan seurakunta Yleinen