Toivottomuus voi johtaa äärimmäisiin tekoihin

28.1.21

Näemmekö toisen ihmisen hädän, miettii diakonian hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka. Hän kannustaa kysymään lähimmäiseltä, onko kaikki hyvin. ”Se ei ole avun tyrkyttämistä vaan osoitus siitä, että näemme toisen ihmisen tilanteen ja välitämme.”


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Pixabay .

Perhesurmien taustalla on tutkimusten mukaan usein esimerkiksi erotilanteeseen liittyvä kriisi, aiempaa väkivaltaista käytöstä, mielenterveysongelmia tai päihdeongelmia.

– Äärimmäisten tekojen taustalla on ehkä myös toivottomuutta, häpeää ja näköalattomuutta, jotka voivat olla seurausta ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta, arvioi diakonian hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka.

Vanhempien hyvinvoinnin ongelmat saattavat jatkua heidän lapsillaan ja vielä näiden lapsilla. Esimerkiksi toimeentulotuen asiakkuus usein periytyy vanhemmilta lapsille.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että perhetausta on yhteydessä ihmisen myöhempään hyvinvointiin. Siksi lapsuudenperheen elämää kuormittavilla tekijöillä – kuten pitkäaikaisilla taloudellisilla ongelmilla, työttömyydellä, jatkuvilla riidoilla, väkivallalla tai pitkäkestoisilla terveysongelmilla – voi olla kauaskantoisia seurauksia.

– Lapsuudessa omaksuttua elämänmallia noudattavalla ongelmat saattavat alkaa kasautua ja ihminen tuntee, ettei vaikeuksista ole ulospääsyä. Varsinkin lapsen ja nuoren hätään pitäisi pystyä puuttumaan. Jo yksikin välittävä aikuinen voi muuttaa elämän suunnan.

Kuikan mukaan kirkon pitää tuoda toivoa ahdingossa oleville.

– Eri auttajatahoilla on monenlaisia hyviä työkaluja, kirkolla esimerkiksi etsivä nuorisotyö ja etsivä vanhustyö. Silti liian moni jää ilman apua.

– Seurakunnat ovat järjestäneet yhdessä järjestöjen ja lastensuojelun kanssa muun muassa perheleirejä ja vertaisryhmiä, mutta eniten apua tarvitsevia perheitä niihin ei välttämättä ole saatu mukaan.

– Mikään hanke tai mikään työkalu ei kuitenkaan voi korvata kuulluksi ja nähdyksi tulemista, Kuikka muistuttaa.

Seurakuntien diakoniatyö voi olla tukena ihmiselle, jolla on ongelmia jaksamisen tai elämänhallinnan kanssa.

 

– Jokaisen meistä olisi hyvä miettiä, näemmekö toisen ihmisen hädän. Ainakin lähimmäiseltä voi kysyä, onko kaikki hyvin. Se ei ole avun tyrkyttämistä vaan osoitus siitä, että näemme toisen ihmisen tilanteen ja välitämme.

– Heitteillejätöstä henkisessä mielessä ei juuri puhuta, vaikka ehkä pitäisi. Riittääkö, että jokainen kantaa vastuuta vain omasta perheestään, naapurilla menköön miten menee?

1990-luvun laman seuraukset näkyvät yhteiskunnassa edelleen. Korona-ajanjaksolla saattaa olla samanlaisia pitkälle tulevaisuuteen heijastuvia vaikutuksia.

– Poliisin väkivaltatilastoissa korona-aika näkyy jo nyt.

Seurakuntien diakoniatyö voi olla tukena ihmiselle, jolla on ongelmia jaksamisen tai elämänhallinnan kanssa.

– Kirkon työntekijöiltä saa keskusteluapua ja he ovat kriisissä rinnalla kuuntelemassa. Apua saa myös nimettömästi kirkon Palvelevan puhelimen tai Palvelevan chatin kautta.

Kirkolla on Kuikan mukaan myös vahva sielunhoidollinen rooli, kun se avaa kirkkonsa ovet vaikkapa hiljentymistä tai suruhartautta varten.

Silloinkin kun keskusteluapu ei enää auta, kirkon työntekijät ovat ihmisen rinnallakulkijoina, sillä esimerkiksi psykologin tai terapeutin puheille pääseminen ei tapahdu hetkessä.

Kun asiat kriisiytyvät, kenenkään ei pidä jäädä yksin, Kuikka sanoo.

– Kirkon tehtävä on antaa toivoa. Me kuulemme ihmistä, otamme hänet todesta ja tarvittaessa ohjaamme avun piiriin. Vaikka tilanne näyttäisi hyvinkin vaikealta, aina on toivoa.

=> Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Sinua voisi kiinnostaa myös tämä:

Järkytystä ja surua purettiin yhdessä Muhoksella

Juttukeikalla: Kuinka kertoa lapselle kauheuksista?

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko