Kerhoon pääsee taas

Seurakuntien lasten kerhot pyörivät jälleen parin kuukauden koronatauon jälkeen. Ylikiimingissä pikkukoululaiset iloitsivat yhteisestä leikistä.

Joukko lapsia seisoo seurakuntatalon eteisessä.|Joukko lapsia leikkii isossa huoneessa

– Tänne lähteminen oli mieluista ainakin siitä päätellen, miten nopeasti lapset saivat ulkovaatteet ylleen.

Näin totesi Mika Hiltula tuodessaan tyttäriään Helinää ja Elleniä Ylikiimingin seurakuntataloon.

Neljävuotias Helinä ja kolmevuotias Ellen osallistuivat seurakunnan pikkukouluun, jonka toiminta käynnistyi uudelleen parin kuukauden tauon jälkeen.

Moni seurakunta on aloittanut lasten ja nuorten toiminnan jälleen tällä viikolla.

Mukana vain alle 18-vuotiaita

Oulun seurakuntien päätös avata lasten ja nuorten ryhmätoiminta noudattelee Oulun kaupungin linjaa. Kaupunki salli alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastukset tammikuun lopulla.

Ryhmiä avataan seurakunnissa rajoitetusti.

– Toimia voivat ne pienikokoiset ryhmät, joissa kaikki osallistujat ovat alle 18-vuotiaita, kertoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Niilo Pesonen.

Tämä tarkoittaa sitä, että ne ryhmät, joissa lapsen mukana on aikuinen, pysyvät tauolla. Tällaisia ovat esimerkiksi perhekahvilat ja musiikkileikkikoulut. Moni niistä kokoontuu kuitenkin verkossa.

Pesosen mukaan tautitilannetta seurataan herkällä korvalla.

– Halusimme kuitenkin avata osan toiminnoista, sillä koronasulku on koetellut myös lapsia ja nuoria eikä heillä ole välttämättä samanlaisia keinoja selvitä tilanteesta kuin aikuisilla.

Poika pesee käsiään lavuaarin ääressä ja ottaa saippuaa automaatista.

Tapaaminen alkoi käsien pesulla.

Korona ei vaikuta osallistujamäärään

Kiimingin seurakunnassa kerhoja avattiin vähin erin jo viime viikolla. Torstaina Ylikiimingin seurakuntataloon asteli pikkukouluryhmä Siilit.

Ylikiimingissä on kolme pikkukouluryhmää, joista jokaiseen otetaan mukaan 12 lasta. Pelko koronatartunnoista ei näyttänyt juurikaan vaikuttavan osallistujien määrään. Siilejä paikalle tuli kymmenen.

– Tästä ryhmästä joitakin lapsia on jäänyt aikaisemmin pois, mutta tilalle on tullut myös uusia, laskeskelivat lastenohjaajat Mervi Holmi ja Kaija Luukkonen.

Osallistujia riitti myös pitkin syksyä. Kiimingin seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaajan Anne Schönbergin mukaan vapaita paikkoja on kyselty myös viimeisimmän tauon aikana.

Lapsi laskee sisäliukumäestä.

Kerhopaikan lelut tuovat vaihtelua arkeen

Kolme tuntia kestävästä pikkukoulusta lohkaistiin tällä kertaa tavallista enemmän vapaaseen leikkiin. 3–5-vuotiaat lapset kävivät innokkaasti lelujen pariin.

– Ajattelimme ottaa tällaisen pehmeän laskun, totesivat Mervi Holmi ja Kaija Luukkonen.

– Lapsille täällä olevat lelut ovat tärkeitä, kun ne tarjoavat vaihtelua kotoa löytyviin.

Jos yhdessäolo oli lapsista mukavaa, sitä se oli myös lastenohjaajille.

– Tämä lasten kanssa oleminenhan on sitä meidän tavallista, normaalia arkeamme, Mervi Holmi tiivisti tunnelmansa.

Joukko lapsia leikkii isossa huoneessa, jossa on paljon leluja.

Viestit ja videot eivät korvaa läsnäoloa

Kuten monessa muussakin seurakunnassa, myös Kiimingissä perheisiin on pidetty yhteyttä tauon aikana.

– Lastenohjaajat ovat lähettäneet kotiin erilaisia tehtäviä, leikkejä, loruja ja hartauksia WhatsAppilla, kertoo Anne Schönberg.

– Joulukirkon lähetimme Kiimingin seurakunnan YouTube-kanavan kautta.

Mervi Holmi ja Kaija Luukkonen saivat kerholaisiltaan vastauksia tehtäviin, mutta läsnäoloa ei puhelinyhteys pysty korvaamaan.

– Olemme kyllä kaivanneet lapsia.

Alakouluikäisten osalta seurakunnissa on käynnistetty esimerkiksi liikunta- ja kokkikerhoja. Oman seurakunnan tarjontaa kannattaa seurata verkkosivuilta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää