Kuorolaisen tähtäimessä on Requiem

Kiimingin seurakunnan Kaikuos-kuoro hakee uusia laulajia ensi syksynä esitettävää Mozartin Requemia varten. Satu Maliselle kuorolaulu merkitsee paitsi musiikillisia tavoitteita, myös yhteistä aikaa puolison kanssa.

Kiiminkiläisellä Satu Malisella on käsissään Mozartin säveltämän Requiemin nuotit ja sanat. Hän ei ole teosta koskaan aikaisemmin laulanut, mutta päämääränä on osata se läpikotaisin syksyyn mennessä.

Malinen kuuluu Kiimingin seurakunnan Kaikuos-kuoroon, jonka suunnitelmissa on esittää Requiem pyhäinpäivän aikoihin yhdessä Muhoksen seurakunnan kamarikuoron kanssa.

– Odotan tätä innolla. Teos on kirkkomusiikin ytimessä ja olen aina pitänyt siitä, Malinen toteaa.

Nuorille ja työikäisille suunnattu Kaikuos etsii nyt uusia laulajia kaikkiin ääniryhmiin. Mukaan pääsee koelaulun kautta.

Ensin löytyy oma ja sen jälkeen kuoron yhteinen ääni

Satu Malinen aloitti kuorossa neljä ja puoli vuotta sitten. Hän oli laulanut aikaisemmin ainostaan koulun kuoroissa, mutta hyppäsi sisään nopeasti.

– Koelaulu oli keskiviikkona ja torstaina oli jo ensimmäiset harjoitukset. Saimme hienon tilaisuuden, kun aloimme pian harjoitella Risto Ainalin säveltämää Augsburgin tunnustuksen kantaesitystä.

Alttoääntä laulava Malinen pitää teosten harjoittelusta. Ensin löytyy oma ääni, sen jälkeen kuoron yhteinen ääni.

– Kuorosta tulee yksi soitin. Kuorokavereilla on iso merkitys, sillä lopputulos on meidän kaikkien yhdessä aikaansaama.

Kuorolaululla on merkitystä myös parisuhteen kannalta, sillä Henri-puoliso on mukana samassa kuorossa. Harjoitukset ovat tilaisuus yhteiselle ajalle.

– Pariskuntien yhteinen harrastaminen on mahdollista, sillä kuorossa on tarjolla lastenhoito. Se mahdollistaa osallistumisen myös heille, joiden puoliso on esimerkiksi reissutöissä, Malinen kiittelee.

Karjasillan kirkkokuoro on vuoden 2021 musiikkiryhmä 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää