3,8-kiloinen suklaamuna huutokaupataan lauantaina

Koristeellinen muna on kiitoslahja Tuomiokirkkoon himmelin tehneiltä vapaaehtoisilta. Se huutokaupataan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Loppuvuodesta Oulun tuomiokirkkoon rakennettiin yhteisvoimin suuri himmeli.

Kari Kiskon ideasta lähtenyttä himmeliä rakennettiin loppuvuodesta useana maanantai-iltana Keskustan seurakuntatalossa, ja tekemiseen osallistui kymmeniä ihmisiä.

Tuomiokirkossa himmeli ei ole vain joulukoriste, vaan kattoon ripustettuna se tervehtii kirkkoon tulijoita ympäri vuoden. Tästä ilahtuneena osa tekijäjoukosta halusi antaa kiitoslahjan seurakunnalle ja sen kirkkoherralle Satu Saariselle.

Pääsiäismuna on koristeltu perinteisellä värillä, eli punaisella.

– Se liittyy vanhaan legendaan, jonka mukaan Magdalan Maria ja keisari Tiberius keskustelivat. Maria kertoi keisarille Jeesuksen ylösnousemuksesta. Keisari ei uskonut, vaan sanoi, että yhtä hyvin hänen kädessään oleva kananmuna voisi muuttua punaiseksi. Ja niin se muuttui. Siksi erityisesti punainen kananmuna muistuttaa ylösnousemuksesta, Saarinen kertoo.

Täyttä suklaata oleva ja makeasti koristeltu pääsiäismuna huutokaupataan lankalauantaina 3.4. kello 18–19 Kirkko Oulussa -Facebook-sivulla pidettävässä huutokaupassa.

Oman huutonsa voi jättää pääsiäismunan kuvan alle. Huutokauppa on avoin kaikille ja korkeimman tarjouksen tehnyt saa munan itselleen.

Summa lahjoitetaan Oulun tuomiokirkkoseurakunnan Yhteisvastuukeräykseen. Seurakunnan osuus keräystuotosta käytetään ikäihmisille suunnatun virkistyspäivän järjestämiseen yhdessä Oulun kotihoidon kanssa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää