Kanttorit Raakel Pöyhtäri, Johanna Simonen, Katri Sippola ja Tommi Hekkala ovat korona-aikana soittaneet yhdessä enemmän kuin ennen.

Kanttorit soittavat, vaikka kuulijoita ei näy

30.3.21

Tuiran kanttori Tommi Hekkala muistelee korona-ajan alkua: "Kirkonpenkit olivat tyhjiä, mutta piti uskoa, että verkkoyhteyden päässä oli ihmisiä jopa enemmän kuin jumalanpalveluksissa tavallisesti."


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Matti Ketola .

Vuosi sitten maaliskuun alussa ihmisten huoli koronaviruksen leviämisestä kasvoi päivä päivältä.

Tuiran kanttori Tommi Hekkala muistelee maaliskuista sunnuntaita ennen kirkon ovien sulkeutumista. Hän oli työvuorossa Pyhän Luukkaan kappelissa.

– Paikalla oli vain muutama seurakuntalainen, pelko piti ihmiset kotona. Kaikki tuntuivat olevan varovaisia. Muistan miettineeni, mitä kaikkea edessämme voisi olla. Epätietoisuutta oli kaikkialla.

Hekkalan työtoveri Raakel Pöyhtäri miettii, millaisilla sanoilla hän kuvaisi tällä hetkellä vuodentakaisia tunnelmia.

– Kuin olisi seinään juossut. Vilkas musiikkikevät muuttui kokonaan toisenlaiseksi, hän toteaa.

Kun ei voinut koskettaa surevaa

Kun kirkot menivät kiinni, seurakunnat ryhtyivät striimaamaan jumalanpalveluksia verkkoon. Kamerat tulivat kirkkosaleihin vakiovarusteiksi.

– Kirkonpenkit olivat tyhjiä, mutta piti uskoa, että verkkoyhteyden päässä oli ihmisiä jopa enemmän kuin jumalanpalveluksissa tavallisesti, Hekkala kertoo.

– Mitä ihmettä tämä on, ajattelin silloin useamman kerran ennen kuin uusiin käytäntöihin tuli rutiinia.

Korona-ajan ensimmäisiin ohjeistuksiin kuului kehotus välttää kättelyä ja pitää turvaetäisyyksiä.

Se on ollut vaikea pala kanttoreille erityisesti hautajaisissa.

– Omaisten surun näki, mutta pappi enkä minä uskaltanut halata tai muutoin koskettaa myötätuntoisesti surevia omaisia, Pöyhtäri kertoo.

– Se tuntui raastavalta. Ihmiset kaipaavat surun hetkellä lohdutusta, vierellä kulkijaa. Hurjalta tuntui sekin, että läheiset joutuivat laskemaan, keitä muistotilaisuuteen voi tulla, jotta kokoontumisrajoituksia ei rikottaisi.

– Kun ihmiset kaipaavat läheisyyttä ja lohtua toisiltaan, ohjeistus onkin pitää etäisyyttä.

Kättelyn arvon huomasi, kun se jäi pois

Tommi Hekkala on kokenut saman avuttomuuden työssään.

– Kun kättely pitää jättää väliin, mietin, tulevatko ihmiset enää kohdatuiksi kuten ennen.

– Kädenpuristus on merkittävä osa suomalaista kohtaamisen kulttuuria.

Tuiran kanttori Katri Sippola on kokenut, että kättelyn vaihtuminen pään nyökkäykseksi on usein liian vähäinen ele kirkollisissa toimituksissa.

– Tunnen olevani välinpitämätön ihmisten tunteille, kun en voi koskettaa heitä.

Suoratoistot toivat painetta harjoitella

Striimaaminen tarkoitti uudenlaisen tekniikan haltuunottoa, mutta muutakin se toi tullessaan.

– Striimien seuraajamäärät olivat suuria ja myös tallenteet kiinnostivat. Tämä toi jonkin verran paineita työhön, kanttorit kertovat.

– Harjoittelumäärä kasvoi, mutta mielessä oli se, ettei messussa ole kyse kanttoreiden esiintymisestä. Jumalanpalvelus ei ole konsertti, Raakel Pöyhtäri sanoo.

Kun striimaukset alkoivat, kotisohvilta saatettiin uteliaana kurkistella pyhäaamuna useampaakin lähetystä eri kirkoista. Ihmiset hakivat messua, jossa viihtyivät.

Toiko tämä kanttoreille stressiä?

– Ei verkkolähetyksissä ole kyse seurakuntien välisestä kilpailusta. Uutuuden viehätys striimauksien alkaessa saattoi innostaa pistäytymään eri kirkoissa, kanttorit pohtivat.

Hekkala uskoo siihen, että Tuiran kirkoissa käyneet seuraavat edelleen mielellään lähetystä itselleen tutusta kirkkosalista.

Ilo siitä, että työtä on riittänyt

Hekkala, Pöyhtäri, Sippola sekä Tuiran neljäs kanttori Johanna Simonen tietävät olevansa monella tapaa etuoikeutettuja ammattimuusikoita pandemian aikana.

– Meillä on töitä ja olemme saaneet tehdä sitä, mitä osaamme, Simonen sanoo.

– Kulttuurialalla koronasta johtuva hiljaisuus tuntuu kurjalta.

Sippolan mukaan laulajia ja soittajia on ollut nyt helppo saada mukaan kirkon musiikkityöhön.

– Liikaa esiintymismahdollisuuksia ei tällä hetkellä ole, hän tietää.

Musiikki on tie tunteisiin

Musiikin merkitys korostuu vaikeina aikoina. Johanna Simonen on huomannut hautajaisjärjestelyissä, että ihmisillä on tällä hetkellä erityinen kaipaus saada musiikista lohtua.

Surunsa keskellä he kertovat musiikkitoiveitaan kanttoreille.

Tuirassa iloitaan siitä, että jo Oulun seitsemässä seurakunnassa musiikkitarjonta on monipuolista korona-ajan hiljaisella viikolla ja pääsiäisen pyhinä niin konserteissa kuin jumalanpalveluksissa.

 

Meillä on töitä ja olemme saaneet tehdä sitä, mitä osaamme.  Kulttuurialalla koronasta johtuva hiljaisuus tuntuu kurjalta.

Kanttori Johanna Simonen

 

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.

 

Lue lisää aiheesta:

article Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Tuiran seurakunta Yleinen