Lapset seisovat ulkona toppavaatteissa parijonossa.
Karjasillan seurakunnan päiväkerholaiset kiersivät Justus-enkelin polun.

Mitä uutta korona synnytti?

23.3.21

Seurakuntien työntekijät keksivät uusia tapoja ihmisten tavoittamiseen aikana, jolloin kohtaamiset yritetään pitää mahdollisimman vähissä. Nyt ollaan yhdessä verkossa ja ulkona.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Marita Ahlgren .

Polut tuovat vaihtelua ulkoiluun

Karjasillan seurakunnasta löytyy parhaillaan useita lapsille suunnattuja Justus-enkelin polkuja. Poluilla on oma, kuukausittain vaihtuva teemansa, johon johdatellaan 5–6 tehtävärastin avulla.

– Tähän mennessä aiheina ovat olleet muun muassa auttaminen, rukous ja paasto. Huhtikuussa rastit kiertämällä voi perehtyä pääsiäiseen, kertoo seurakunnan perhetoiminnan ohjaaja Mari Jääskeläinen.

Justus-enkelin polku on kierrettävissä Karjasillan, Kastellin ja Pyhän Andreaan kirkon pihoilla sekä Maikkulan kappelin ja Lämsänjärven leirikeskuksen ympäristössä. Poluilla voi piipahtaa omalla ajalla koska tahansa.

Pihamuusikko tekee paluun

Hailuodon kanttori Mari Liukkonen kiersi äitienpäivän alla saarella laulamassa ihmisille tilauksesta.
Listalta sai valita 1–2 kappaletta, jotka hän esitti tilaajan pihamaalla. Pyörällä ja jalkaisin kulkenut kanttori säesti esityksiään ukulelella.

Liukkonen laskee tavanneensa neljän päivän aikana lähes sata seurakuntalaista.

– Osa oli koonnut tilaisuutta varten pihalleen pienen joukon naapureita, sukulaisia tai tuttavia ja jäivät nauttimaan yhdessäolosta laulujeni jälkeen.

– Jotkut tilasivat esityksen yllätyksenä ystävälleen. Moni käytti mahdollisuutta tilata laulu lahjaksi äidilleen, jota ei voinut tavata koronarajoitusten vuoksi.

Pihamuusikko tekee paluun tänä keväänä.

– Aikomuksenani on järjestää pihakonsertteja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi touko–kesäkuun vaihteessa.

Mari Liukkonen istuu auringonpaisteessa huivi päässä ja soittaa ukulelea.
Mari Liukkosesta kuoriutui koronan myötä kiertävä muusikko. (kuva Mari Liukkonen)

Toivon pullaa huoltoasemalla

Oulun Tuirassa voi kohdata torstaisin alueella liikkuvia seurakunnan työntekijöitä. Toivon torstaiksi nimettyjä tempauksia järjestetään lähes joka viikko jossakin päin Tuiraa.

Tähän mennessä ihmisiä on kohdattu muun muassa kauppojen edustoilla, Pyhän Tuomaan kirkon pihassa, palvelutalo Metsolan Kartanon edessä ja huoltoasemalla. Usein mukana on ollut jotain tarjottavaa.

– Ystävänpäivänä jaoimme pusseja, joissa oli mietelause ja suklaakarkkeja. Huoltoasemalla tarjosimme pullaa, kertoo diakoniatyöntekijä Päivi Moilanen.

– Pyhän Tuomaan kirkon pihassa tunnelmanluojana on grilliin sytytetty pieni nuotio.

Kohtaamispaikkoja ei kerrota etukäteen, jotta ei syntyisi koronarajoitukset ylittäviä kokoontumisia.

Minna Andersson ja Matti Ketola seisovat huoltoaseman edessä.
Lastenohjaaja Minna Andersson ja nuorisotyönohjaaja Matti Ketola tarjosivat pullaa ja juttuseuraa. (kuva Anna-Leena Häkkinen)

Kävelylenkille saa kaverin

Tyrnävällä diakoniatyöntekijät ryhtyivät ulkoilukavereiksi vuosi sitten maaliskuussa. Juttuseuraa kaivanneet seurakuntalaiset ovat voineet soittaa diakoniatyöntekijälle ja kysyä häntä seurakseen kävelylenkille. Salme Kinnusen mukaan keväällä saattoi viikon sisällä olla useita tapaamisia.

– Välillä kyselyiden määrä väheni, mutta nyt viime aikoina niitä on tullut taas enemmän. Tällä hetkellä meillä on joka viikko jokunen ulkoilutapaaminen.

Ulkoiluseuraa saa muistakin seurakunnista. Esimerkiksi Oulunsalossa lenkille lähtijöissä on niin diakoniatyöntekijöitä, pappeja kuin lähetystyöntekijöitäkin. Porukalla tehtäviä yhteislenkkejä on tarjolla muun muassa Hailuodon seurakunnassa.

Liisa Ikola ja Henna Räihä kävelevät lumisessa maisemassa.
Liisa Ikola ja diakoniaopiskelija Henna Räihä kävivät yhteisellä päiväkävelyllä. (kuva Salme Kinnunen)

Mummon ja vaarin vuoro olla ikkunanäyttelyssä

Kiimingin seurakuntakeskuksen ikkunassa istuu nukkepariskunta: mummo ja vaari. Niiden ympärillä on vanhoja tavaroita kahvipurkeista kapustoihin. Seurakuntakeskuksen ikkuna on ollut näyttelykäytössä joulukuusta lähtien.

Tällä hetkellä lasin läpi voi tutustua käynnissä olevaan Yhteisvastuukeräykseen. Tänä vuonna sen tuotolla autetaan vähävaraisia ikäihmisiä.

– Näyttely on esillä huhtikuun loppuun saakka, kertovat diakoniatyöntekijät Erja Haho ja Riikka Ikonen.

Kiimingissä on ehtinyt olla tähän mennessä joulun sanomaa sekä kynttilänjalkoja esittelevä näyttely.

Riikka Ikonen ja Erja Haho pitävät käsissään nukkeja näyttelytilassa.
Riikka Ikonen ja Erja Haho ideoivat Yhteisvastuukeräyksestä kertovan näyttelyn. (kuva Marita Ahlgren)

Netissä voi seurata jumalanpalveluksia, keskustella tai vaikka shoppailla

Korona siirsi jumalanpalvelukset verkkoon. Niitä on voinut seurata sekä Virtuaalikirkosta että joidenkin seurakuntien Facebook- ja YouTube-kanavilta.

Virtuaalikirkossa on tarjolla myös konsertteja. Perheen pienimmille löytyy ohjelmaa esimerkiksi Oulun seurakuntien YouTube-kanavalla Pikkukirkkosessa.

Moni seurakunta on siirtänyt ryhmätoimintaa verkkoon. Teams-sovelluksen kautta on tarjolla keskusteluseuraa niin nuorille, ikäihmisille, yhden vanhemman perheille kuin vaikkapa perhekerholaisille.

Oulun seurakuntien myymälät Dom Second Hand ja Silimukka aloittivat koronan vauhdittamina verkkomyynnin.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Hailuodon seurakunta Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko Tuiran seurakunta Tyrnävän seurakunta