Myanmarin kristittyjä lähti kaduille vaatimaan demokratian palautusta

Suomen Lähetysseuran aluejohtajan Olli Pitkäsen mukaan kirkkojen johtajat ovat liittyneet protestoijiin, koska sotilasjuntan vallankaappaus koetaan niin selvästi vääryytenä.

Myanmarin mielenosoitukset ovat viime viikkoina yltyneet eri puolilla maata. Kaduille lähtevien protestoijien joukossa on myös luterilaisten kirkkojen johtajia.

Mielenosoittajat – kristityt muiden mukana – tuomitsevat helmikuun alussa tapahtuneen armeijan vallankaappauksen ja vaativat demokraattisesti valitun siviilihallinnon palauttamista.

Kirkot protesteissa rohkeasti mukana

Suomen Lähetysseuran aluejohtaja Olli Pitkänen toteaa yllättyneensä kirkkojen työntekijöiden liittymisestä kansalaisliikkeen mielenilmaisuihin.

– On selvää, että mielenosoituksiin osallistumalla kristityt ottavat suuren riskin tulla pidätetyiksi ja tuomituiksi vankilaan.

Ymmärrettävää voisi Pitkäsen mielestä olla myös kirkkojen valinta pysyä kapinassa taka-alalla, jotta niiden vähemmistöasema ei maassa hankaloituisi.

– Kirkot ovat yksi Myanmarin vähemmistöistä noin 135 muun ryhmän joukossa. Kirkot olivat monien muiden tavoin kärsijöitä pitkän sisällissodan aikana. Kokemus sotilasdiktatuurin alla elämisestä olisi saattanut tehdä niistä varovaisia.

Tällä hetkellä ei voida pysyä hiljaa

Pitkäsen mukaan kirkkojen johtajat ovat liittyneet protestoijiin, koska sotilasjuntan vallankaappaus koetaan niin selvästi vääryytenä.

– Viimeaikaiset tapahtumat tuntuvat vieneen kaiken varovaisuuden kirkon johtajilta. Kirkot mieltävät itsensä osaksi kansalaisyhteiskuntaa.

Myanmarilaiset tietävät, mitä sotilasjuntan vallasta seuraa tavallisille ihmisille.

– Jos kirkko ei toimisi tällä hetkellä ihmisten rinnalla, pidettäisiinkö niitä uskottavana toimijana myöhemmin? Kirkot ovat Myanmarissa rauhantekijöitä, ja nyt se rooli vaatii heitä barrikadeille.

Pitkänen välittää Myanmarin kristittyjen toivomuksen suomalaisille:

– Kirkon johtajat pyytävät meitä rukoilemaan maansa puolesta demokratiakehityksen jatkumiseksi, hän kertoo.

Tiivis yhteys kärsiviin myanmarilaisiin

Suomen Lähetysseuran yhteydenpito luterilaisten kirkkojen johtajiin Myanmarissa on tällä hetkellä vilkasta.

Lähetysseura on tukenut vuodesta 2012 lähtien maan rauhanneuvotteluja, joissa pyritään luomaan pohjaa demokraattiselle hallinnolle. Rauhantyön kumppaneita ovat kansalaisjärjestöt Euro-Burma Office sekä Pyidaungsu Institute.

Lähetysseura tukee luterilaisia kirkkoja, jotka auttavat erityisesti maan syrjäisimmissä osissa asuvia ihmisiä. Lähetysseurassa pelätään, että vallankaappaus sulkee maan muulta maailmalta ja oppositio vaiennetaan.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää