Ensi kesän Suviseurat on verkossa ja radiossa

Tapahtuma järjestetään alkuperäisen aikataulun mukaan 2.–5. heinäkuuta. Radio- ja verkkoseurojen lähetyspaikkana on Reisjärven kristillinen opisto. SRK toivoo saavansa valtiolta tukea kenttäseurojen peruuntumisen aiheuttamaan tappioon.

Ensi kesän Suviseurat toteutetaan radiossa ja verkossa.

– Viime vuoden tapaan tulevana kesänä Suviseuroja ja muita kesän suuria seuroja on taas mahdollista kuunnella Kesäseuraradion välityksellä Suomessa ja ulkomailla,  kertoo viestintäpäällikkö Harri Vähäjylkkä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksestä (SRK).

Suviseurat järjestetään Reisjärvellä  2 –5.7.

– Uuden edessä haluamme kantaa yhdessä vastuun radio- ja verkkoseurojen järjestelyistä. Mielessäni on päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus siitä, että Suviseurat voidaan järjestää, Reisjärven Suviseurojen päätoimikunnan varapuheenjohtaja Markku Poikkimäki toteaa.

Hän muistuttaa, että vaikka kohtaamiset seurakentällä, yhdessä laulaminen ja puheiden kuunteleminen seurateltassa jäävätkin pois, on tulevienkin seurojen päätarkoitus Jumalan sanan julistaminen, rohkaisu uskomaan ja kutsu Jumalan valtakuntaan.

– Maailmanlaajuinen pandemia on muuttanut tilannetta. Suviseuravieraiden turvallisuus on niin keskeistä, että tehty päätös toteuttamistavasta on hyvin ymmärrettävä, Poikkimäki lisää.

– Seuratunnus kertoo luottamuksemme syvimmän perustan: Herra, sinuun minä turvaan.

Tulevan kesän seurojen järjestelyt Reisjärvellä ovat pitkällä ja taloudellinen panostus valmisteluihin on ollut suuri.

– Yleisötapahtuman valmistelutyössä on vuosien 2019-2021 aikana syntynyt merkittäviä kustannuksia. Toiveemme on saada valtionhallinnon tukea kenttäseurojen peruuntumisen aiheuttamaan tappioon, toteaa SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara.

Viime vuosina Suviseuroissa on käynyt noin 80 000 seuravierasta. Se on Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma.

Kesäseuraradion FM- ja nettiradion lähetykset toteutetaan 30.6.–9.8. Kesäseuraradio välittää Suviseurojen lisäksi muita kesän suuria seuroja. Lähetystä on mahdollista kuunnella Suomessa ja ulkomailla, ja seurapuheita tulkataan monelle kielelle.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää