Hartaus sunnuntaille 25.4.

Taivas on kuin Olavinlinna

Olin kauan sitten työmatkalla Thaimaan Bangkokissa. Eräänä aamuna tuttu lähetystyöntekijä tuli hakemaan kylään erään paikallisen perheen luokse. En osannut varautua tapaamiseen.

Atsan Prakit asui nimittäin slummissa. Hökkelissä, joka oli kyhätty pellistä, pahvista ja vanerista. Haju kosteassa kuumuudessa oli hirveä, mutta se unohtui, kun iloinen mies juoksi meitä vastaan. Mies, joka sairasti lepraa. Sellaista, joka ei tartu, mutta jonka maine yhä edelleen on julma. Häntä oli vaikeaa katsoa. Kasvoissa oli isoja kuoppia ja käsissä jäljellä vain sormentyngät.

Atsan oli kristitty mies, joka vaivoin elätti perheensä korjailemalla pieniä koneita rujoilla käsillään. Hän oli evankelista, mutta hän ei päässyt sairautensa takia yhteenkään seurakuntaan töihin. Silti, en koskaan unohda hänen onnellisia, runneltuja kasvojaan ja ikuista leveää hampaatonta hymyään.

Istuin pienen pihan reunaan sohvalle, joka oli jonkun vanhan auton takapenkki, ja jonka jouset olivat jo kauan sitten väsyneet kannattelemaan ainakaan minun kokoistani ihmistä.

Vierailumme lopulla hän yllättäen pomppaasi ylös ja kutsui minut hökkelin perälle.

”Tule, haluan näyttää sinulle, millaista on taivaassa!” Menimme sisälle ja hän kiirehti talon perälle, kiipesi ketterästi bambuiset tikapuut nukkumaparvelle ja osoitti suurta kuvaa seinällä. ”Katso, tällaista on taivaassa! Tätä kuvaa me katsomme illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä ja kiitämme Jumalaa, että kerran Hän kutsuu meidät sinne. Taivaaseen!” Seisoin varpaillani ja tuijotin epäuskoisena kuvaa kyynelten valuessa poskilleni. Kuvaa taivaasta. Kuvaa Olavinlinnasta!

Hän oli saanut vanhan oopperajuhlien julisteen joltain Suomeen palanneelta lähetystyöntekijältä, ja siitä oli tullut hänelle kuva taivaasta. Kivestä tehty luja talo, ei slummihökkeli. Sininen taivas ja sininen, puhdas vesi.

Taivas on lähempänä, kuin arvaatkaan. Taivas ei ole kuitenkaan talo tai linna. Taivas ei ole rikkaan tai köyhän. Taivas on taivas siksi, että Jeesus on siellä. Nyt, kun emme saa kokoontua joukolla, on hyvä muistaa tämä lupaus: “Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Ari Tähkäpää
Kirjoittaja on hiippakuntasihteeri

3. sunnuntai pääsiäisestä
Psalmi: Ps. 66:3–9 tai Ps. 126
1. lukukappale: 5. Moos. 30:19–20
2. lukukappale: Hepr. 11:2, 13–19
Evankeliumi: Joh. 14:1–7

Seurakunta juhlii iloiten Herran ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta ja suuntaa katseensa uuteen elämään taivaassa, minne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.

Ps. 66:3–9
Sanokaa Jumalalle: Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi!
Viholliset nöyrtyvät sinun edessäsi suuren voimasi tähden.
  Koko maa kumartuu eteesi,
  koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt me ille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi,
  kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.
Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.
  Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat,
  antakaa ylistyksen kaikua!
Hän antaa meille elämän,
hän ei salli jalkamme horjua.

TAI
Ps. 126
Kun Herra käänsi Siionin kohtalon,
se oli meille kuin unta.
  Silloin suumme hersyi naurua
  ja riemu kajahti huuliltamme.
Silloin sanoivat vieraat kansat:
”Suuret ovat Israelin Herran teot!”
  Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot,
  niistä me saamme iloita.
Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme
niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin.
  Jotka kyynelin kylvävät,
  ne riemuiten korjaavat.
Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen,
ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.

5. Moos. 30:19–20
Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille:
”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Herra antaa teidän aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.”

Hepr. 11:2, 13–19
Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata.

Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.
Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

Joh. 14:1–7
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”

Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”