Pääkirjoitus: Luterilaisuus viitoittaa suuntaa

27.4.21

YK:n raportissa Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi. Miten sijoitumme tulevaisuudessa? Kirkolla on kansalaisyhteiskunnassa henkisen ja hengellisen voimaannuttajan rooli, toteaa Juhani Lavanko.


Teksti: Juhani Lavanko .

Monille Yhteisvastuukeräyksen lipaskerääjälle on tullut tutuksi lausahdus “Minähän maksan jo veroja”. Kommentti kuulostaa torjuvalta. Se kertoo kuitenkin luterilaisuuden vaikutuksesta yhteiskunnan syvärakenteeseen.

Edesmenneen kansantaloustieteen professorin Robert H. Nelsonin tutkimustyön keskiössä olivat talouden ja uskonnon suhde sekä pohjoismainen hyvinvointivaltio. Amerikansuomalaisen Nelsonin mukaan Martti Lutherin teologinen ajattelu on vaikuttanut ratkaisevasti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn.

Pohjoismaille tärkeät arvot – kova työetiikka, miesten ja naisten välinen täydellinen tasa-arvo – johdetaan Nelsonin mukaan luterilaisesta kutsumusajatuksesta. Hän painottaa, että pohjoismaisen sosiaalisen solidaarisuuskäsityksen perusta on kultainen sääntö: tee toisille siten, kuin toivoisit heidän tekevän sinulle.

YK:n raportissa Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi. Luterilaisuuden hapattamat Pohjoismaat sijoittuivat kymmenen onnellisimman joukkoon.

Miten sijoitumme tulevaisuudessa? Solidaarisuutta koetellaan pandemiasta ulos pyristelevässä Suomessa. Väestöstä käy töissä 43 prosenttia. Työllisten määrä vähenee. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä on pula. Työperäinen maahanmuutto ei houkuttele. Turvapaikkaperusteisella pakolaisella on mutkainen tie työelämään.

Asenteissamme on korjaamista. Erilaisuutta vierastetaan. Samanaikaisesti arkailemme luterilaisen kulttuurimme esillä pitämistä julkisessa tilassa. Yhtälö kummastuttaa.

Toimivan soten lisäksi on muitakin hyvinvoinnin tekijöitä. Kirkolla on kansalaisyhteiskunnassa henkisen ja hengellisen voimaannuttajan rooli yhteistyössä julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa.

Luterilainen kutsumusajatus haastaa tänään.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra

=> Kommentoi ja anna palautetta kirjoituksesta

Lue lisää aiheesta:

Karjasillan seurakunta Näkemyksiä