Hartaus sunnuntaille 9.5.

Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy.

Kunpa osaisin pyytää

Pyytää voi niin monella tavalla. Pieni lapsi saattaa heittäytyä lattialle kuin rannalle ajautunut meritähti vain saadakseen sen, mitä haluaa.

Teini joko kysyy suoraan päin naamaa tai sitten lukittautuu ovensa taakse, jota kolkuttelemalla voi vaivoin tiedustella, mitä hän onkaan vailla.

Aikuisen luulisi osaavan ilmaista toiveensa paremmin. Mutta kun pyytäminen on niin vaikeaa. Jokuhan vielä kuvittelee, etten itse pärjää, jos kysyn apua. Mieluummin annan kaikkien olettaa, että minulta ei ole mikään hakusessa. Tosiasiassa yritänkin etsiä ja koputtaa joka luukkua ja salaa toivon, että joku jossain tajuaisi minun tarvitsevan jotain.

Koska ihminen toimii tällä tavalla, Jeesus antaa selkeän toimintaohjeen: ”Pyytäkää, niin teille annetaan.” Mieti ensin, mitä tarvitset, toivot ja tahdot. Sen jälkeen pyydä ja sano se ääneen.

Onneksi Jumala toimii toisin kuin me ihmiset. Hän tietää, mitä tarvitsen jo ennen kuin sitä itse hoksaan olevani vailla.

Hän tietää senkin, miten vaikeaa minun on välillä pyytää ja tarvita ulkopuolista apua.

Mutta hän myös odottaa, että oivallus saavuttaa minut. Hän odottaa, että sanat nousevat huulilleni. Hän odottaa, että uskallan turvautua häneen ja lausua pyyntöni hänelle. Hän kuulee ja hän vastaa.

Mutta ei välttämättä niin kuin itse haluaisin. Jumala ei ehkä toimikaan niin kuin väsynyt vanhempi kaupassa suostuessaan jokaiseen kiukuteltuun vaatimukseen.

Sen sijaan Jumala tietää, mikä on minulle hyväksi. Joskus hän antaa juuri sen, mitä toivon, joskus vain kärsivällisyyttä jaksaa, jotta tilanne ratkeaa, ovi aukeaa, puhevälit palautuvat ja nöyryyteni kasvaa: nöyryyteni jättäytyä tässäkin asiassa toisen käsiin.

Rohkeuteni etsiä yhteyttä ja suostua vuorovaikutukseen. Ja viisauteni lausua sitten oikeita pyyntöjä itseni ja läheisteni kannalta.

Ville Tikkanen
Kirjoittaja on jyväskyläläinen pappi

 

5. sunnuntai pääsiäisestä
Psalmi: Ps. 40:2–6
1. lukukappale: 2. Moos. 17:8–13
2. lukukappale: Jaak. 5:13–16
Evankeliumi: Luuk. 11:5–13

Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.

 

Ps. 40:2–6
Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
  Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
  upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
  Hän antoi suuhuni uuden virren,
  kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.

Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
ja turvaavat Herraan.
  Hyvä on sen osa,
  joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
  Herra, minun Jumalani,
  kukaan ei ole sinun vertaisesi!

Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
  Minä haluan kertoa teoistasi –
  niitä on enemmän kuin voin luetella.

 

2. Moos. 17:8–13
Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni.” Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.

 

Jaak. 5:13–16
Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

 

Luuk. 11:5–13
Jeesus sanoo:
”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.

Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää