Kolumni: Valon voima

11.5.21

Elämä voi heittää meistä jokaisen pimeään kellariin. Kaunein huomionosoitus, jonka toiselle voi antaa, on keskittyä häneen. Nähdä hänet. Sillä juuri pimeässä nähdyksi tulemisen tarve on suurin, toteaa Karin Mariola.


Kun nostin pimeässä ja kalseassa kellarissa talvehtineet pelargoniat päivänvaloon, kuihtuneissa varsissa ei näkynyt ainoatakaan vihreää versoa. Näky oli lohduton.

Yritykseni pelastaa vielä lokakuussakin pihaa kaunistaneet kukat talven yli näytti toivottomalta. Pimeys ja kylmyys olivat tehneet tehtävänsä.

Elämä voi heittää meistä jokaisen pimeään kellariin. Tapahtuu odottamattomia, traagisia ja surullisia asioita. Värit katoavat ja elinvoima hiipuu.

Mutta joskus pimeys voi tarjota myös lahjan – aikaa, aikaa toipua.

Pimeys ei poistu pimeydessä. Vasta valo poistaa pimeyden.

Elämän kriisit ovat usein sysäys matkalle kohti sisimpäämme. Hiljaisuudessa ja pimeydessä joutuu kohtaamaan henkistä tuskaa, mutta samalla voi syntyä uutta. Pakollinen pysähdys järjestää usein elämänarvoja uudelleen.

Pitkittyessään pimeys kuitenkin vääristää. Mieli on musta ja todellisuus hämärtynyt. Ei ole toivoa eikä unelmia.

Kriisitöntä elämää ei ole, eikä sellaista voi odottaa. Mutta voimme kannatella läheisiämme kriisin keskellä.

Pimeys ei poistu pimeydessä. Vasta valo poistaa pimeyden.

Mutta mitä valo kriisin pimeydessä tarkoittaa?

Se tarkoittaa rakkautta ja hyväksyntää.
Se tarkoittaa rinnalla kulkemista ja myös pimeässä istumista.
Se tarkoittaa yhteyden pitämistä, vaikka yhteydenottoihin ei aina saa vastausta.
Se tarkoittaa läsnä olemista.

Kaunein huomionosoitus, jonka toiselle voi antaa, on keskittyä häneen. Nähdä hänet.

Sillä juuri pimeässä nähdyksi tulemisen tarve on suurin.

Olen jo toiveikas pelargonioitteni suhteen. Kuihtuneet varret pukkaavat heleän vihreitä varsia ja lehtiä. Valo ja lämpö ovat osoittaneet voimansa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja

Anna palautetta kolumnista

Kolumni: Kun lapsi nauroi

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä