Pääkirjoitus: Koko kylää tarvitaan kasvun tueksi

4.5.21

Kirkko, kunnat ja lukuisat järjestöt vapaaehtoisineen tekevät tärkeää työtä. Emme kaikki ole ammattikasvattajia, mutta kylässä meitä jokaista tarvitaan, muistuttaa Elsi Salovaara.


Teksti: Elsi Salovaara . Kuvat: Mari Lähteenmaa .

Hyvän lapsuuden ja itsetunnon rakennuspalikat kiteytyvät tuttuihin sanontoihin.

”Koko kylä kasvattaa” pitää sisällään ajatuksen yhteisöstä, jossa turvallisia aikuisia on aina lähellä. He ovat mukana lapsen ja nuoren elämässä kuunnellen ja neuvoja antaen.

Ihanne koko kylän toimimisesta kasvattajana ei ole pelkästään haavemaailma, jollaisia näkee television lämminhenkisissä perhesarjoissa. Jokainen meistä voi olla luomassa välittävää kylää omalla asenteellaan ja toiminnallaan.

Toinen tärkeä sanonta ”Yksikin välittävä aikuinen riittää” on kuultu tässäkin lehdessä vuosien varrella usean haastateltavan suusta. He ovat muistelleet omia kasvuvuosiaan ja kertoneet, kuinka jonkun aikuisen kannustus ja opastus olivat merkinneet heille paljon. Ne olivat saattaneet ratkaista jopa koko elämän suunnan.

Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka kuuntelee ja on kiinnostunut lapsen ajatuksista. Jokainen aikuinen on roolimalli. Omalla esimerkillä näytämme, kuinka ollaan ihminen ihmiselle.

Kuuntelevia korvia nuorille on tarjolla nykyisin kiitettävästi niin puhelimessa, chatissa kuin kasvokkain. Joskus perheen ulkopuoliselle aikuiselle voi olla helpompikin puhua. Tärkeintä on, että on joku, jolle puhua.

Kirkko, kunnat ja lukuisat järjestöt vapaaehtoisineen tekevät tärkeää työtä. Emme kaikki ole ammattikasvattajia, mutta kylässä meitä jokaista tarvitaan.

Koko kylä kasvattaa -ajatus toteutuu muun muassa Limingan moottoripajassa, josta on juttu lehden keskiaukeamalla. Pajan meininkiä voisi kuvata kolmannella myönteisellä sanonnalla: ”Tekemällä oppii”.

Anna palautetta tekstistä

Lue kirjoittajan muita tekstejä:

Pääkirjoitus: Jokainen meistä on vaikuttaja

Pääkirjoitus: Kirkko kuuluu kaikille

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä