Kolme ihmistä istuu puistossa viltillä.

Karjasillan kirkkopuistossa voi osallistua herättäjäjuhliin

28.6.21

Oulun alueellisessa tapahtumassa seurataan valtakunnallista Körttiradion lähetystä.


Kuvat: Kimmo Kieksi .

Herättäjäjuhliin pääsee tänä vuonna mukaan Karjasillan kirkon puistossa. Karjasillan seurakunnan ja Herättäjäyhdistysten paikallistoimikuntien järjestämissä pihaherättäjäjuhlissa seurataan Kauhavalta tulevaa Körttiradion lähetystä.

Ohjelma alkaa perjantaina 2. heinäkuuta kello 16 veisuilla. Herättäjäjuhlat päättyy sunnuntaina 4.7. kello 13 alkaviin päätösseuroihin.

Karjasillan kirkkopuistoon kannattaa varata mukaan oma tuoli, matto tai muu istuma-alusta sekä tarvittaessa sateensuojaa. Paikan päällä on myynnissä virvokkeita ja pientä purtavaa käteismaksulla.

Ohjelmassa myös oululaisia puhujavieraita

Suunnitellut seurat ja osa oheisohjelmasta lähetetään Kauhavalta mahdollisuuksien mukaan sellaisina kuin ne oli suunniteltu tälle kesälle.

Mukana on puhujia eri puolilta Suomea. Oulusta puhujina ovat muun muassa tuomiorovasti Satu Saarinen ja viestintäjohtaja, pastori Mikko Salmi.

Karjasillalla juhlien ohjelmaan kuuluu myös sunnuntain jumalanpalvelus. Kello 10 alkavassa messussa saarnaa Jukka Hautala ja liturgina on Kimmo Kieksi.

Karjasillan pihaherättäjäjuhlien ohjelma:

Perjantai 2.7.

kello 16 Veisuut.
kello 18 Aattoseurat. Puhujina yleissihteeri Kalle Hiltunen, Kauhavan kaupunginjohtaja Markku Lumio, kansanedustaja Paula Risikko sekä Kauhavan kirkkoherra Jyrki Jormakka.

Lauantaina 3.7.

kello 11 Raamattutunti. Hiippakuntadekaani Terhi Kaira.
kello 13 Päiväseurat. Juhlapuhe Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala, muina puhujina filosofi Tuomas Nevanlinna, kirkkoherra Satu Linko sekä piispa Simo Peura.
kello 15.30 Lähetysseurat. Kauppatieteiden tohtori Kristiina Elenius, projektipäällikkö Ruusa Gawaza, lähetystyöntekijä Pia Ruotsala, ekumeniikan ja missiologian dosentti Mari-Anna Auvinen.
kello 18.30 Iltaseurat. Puhujina toimittaja Esa Lilja, lastenpsykiatrian dosentti Mirjami Mäntymaa, viestintäjohtaja, pastori Mikko Salmi sekä korkeakoulupastori Aila Jaakkola.

Sunnuntaina 4.7.

Kello 10 messu Karjasillan kirkossa. Saarnaa Jukka Hautala, liturgina Kimmo Kieksi.
Kello 12.30 Kapulanvaihto. Herättäjäjuhlavastuu siirtyy Kauhavalta Joensuuhun.
Kello 13 Päätösseurat. Puhujina rovasti Arvi Kallio, tuomiorovasti Satu Saarinen, kirjailija Minna Kettunen sekä rovasti Jouko Ikola.

Herättäjäjuhlien ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta Kirkko ja usko