Pääkirjoitus: Tervetuloa kirkkoon!

16.6.21

Jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin voi tulla turvallisella mielellä, kannustaa piispa Jukka Keskitalo. Syksyllä hän toivoo näkevänsä useita "koronasta vapautumisen juhlajumalanpalveluksia".


Teksti: Jukka Keskitalo .

Kirkko on kuluneen runsaan vuoden aikana kantanut oman kortensa kekoon koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Olemme rajoittaneet toimintaa siitäkin huolimatta, että aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät muodollisesti koske uskonnollisten yhteisöjen järjestämiä jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia. Näin kirkko on halunnut olla yhteisessä rintamassa mukana.

Tilanne on nyt radikaalisti muuttunut. Kaikki kokoontumisrajoitukset on poistettu Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Toki edelleen tilaisuuksissa noudatetaan koronaturvallisia järjestelyjä. Tästä hyvästä tilanteesta saamme kiittää vauhdilla edennyttä rokotusohjelmaa ja ennen kaikkea tavallisten ihmisten vastuullista toimintaa. Saamme viettää kesän vapaammissa tunnelmissa.

Tämä merkitsee nyt sitä, että Rauhan Tervehdyksen levikkialueen seurakunnissa voi vapaasti ja turvallisella mielellä tulla jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin. On aika sanoa ilman varauksellisia lisämääreitä: Tervetuloa kirkkoon!

Kun erilaisten rajoitusten kanssa on seurakunnissa eletty toista vuotta, on tilanteesta ehtinyt muodostua ikään kuin väliaikainen normaalitila. Vaatii myös seurakunnilta ja niiden johdolta rohkeutta siirtyä uuteen ajattelutapaan. On aika vapauttaa käsijarru. Viestin tulee nyt pandemian tässä vaiheessa olla: Tulkaa, sillä kaikki on valmiina!

Tarvitaan myös symbolisia tekoja, joilla viestitään uudesta avoimuudesta. Haastankin seurakunnat järjestämään kesän jälkeen elo-syyskuussa erityisiä ”koronasta vapautumisen juhlajumalanpalveluksia”. Seurakunnat eivät näin tehdessäkään heittäydy vastuuttomiksi, mutta kuitenkin osittavat rohkeasti suuntaa tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on Oulun hiippakunnan piispa

=> Kommentoi tekstiä täällä

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä Seurakunnat