Hartaus sunnuntaille 22.8.

Kristittyjä ei ole kutsuttu rakentamaan muureja vaan kaatamaan niitä, muistuttaa Päivi Jussila.

Kuka tahansa kelpaa

Sairaat ja terveet. Köyhät ja rikkaat. Perheettömät ja perheelliset. Naiset ja miehet. Lapset ja aikuiset. Työttömät ja työssäkäyvät. Kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat.

Olemme tottuneet määrittelemään ja ihmisiä. Tällaisella erottelulla asetamme ihmisiä tietoisesti tai tietämättämme eriarvoiseen asemaan.

Olisiko meidän aika kyseenalaistaa tällaiset lajittelut?

Elokuun alussa kuollut virolainen kirjailija Jaan Kaplinski kirjoittaa: ”Lännessä ei ole olemassa ainoatakaan oppia, joka auttaisi ihmistä pääsemään määrittelemisestä ja rajaamisesta, missä keskeistä on ihmisen itsensä, yksilön määritteleminen.

Meidän kulttuurimme pakottaa meidät määritelmiin, meidän on hyväksyttävä toisten määritelmät itsestämme ja myös itse määriteltävä itseämme.”

Kirkko ja kristityt eivät ole valitettavasti vapaita tarpeesta vetää rajoja, tarpeesta määritellä, kuka on sisäpuolella ja kuka ulkopuolella.

Ja kuitenkin ainakaan periaatteessa kristillinen kirkko ei sulje ketään ulos. Kuka tahansa kelpaa.

Professori Mika Ojakangas tutkii kirjassaan Kenen tahansa politiikka ulossulkemattoman poliittisen yhteisön mahdollisuuksia. Ulossulkematon yhteisö on yhteisö, joka on periaatteessa avoin kaikille ja johon ”kuka tahansa” kelpaa juuri sellaisena kuin on.

Meidän on hyvä muistuttaa itseämme toistuvasti siitä, että kristinusko ei ollut alun perin sisäryhmän vaan ulkoryhmän uskonto.

Se tarkoittaa, että kirkolla ei saa olla mitään rajoja. Se tarkoittaa, että kristittyjä ei ole kutsuttu rakentamaan muureja vaan kaatamaan niitä.

PÄIVI JUSSILA
Kirjoittaja on Tuiran seurakunnan kappalainen

 

13. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 30:3–6, 12–13
tai Ps. 146:5–10
1. lukukappale: 2. Kun. 5:1–15
2. lukukappale: Ap. t. 3:1–10
Evankeliumi: Joh. 9:1–7, 39–41

Ihminen on kutsuttu ylistämään Jumalan nimeä. Synti estää meitä tekemästä näin, mutta Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen. Jeesuksen teot todistavat hänen rakkaudestaan ja voimastaan auttaa hädässä olevia ihmisiä.

 

Psalmi: Ps. 30:3–6, 12–13
Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi,
ja sinä teit minut terveeksi.
  Herra, sinä pelastit minut tuonelasta.
  Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään.

Laulakaa Herralle, te Herran palvelijat,
ylistäkää hänen pyhää nimeään!
  Hänen vihansa kestää vain hetken,
  hänen hyvyytensä läpi elämän.

Illalla on vieraana itku
mutta aamulla ilo.
  Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi,
  riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun.

Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun,
laulan koko sydämestäni enkä vaikene.
  Herra, minun Jumalani,
  sinua minä ylistän nyt ja aina.

 

TAI Ps. 146:5–10
Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala,
onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
  Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren
  ja kaiken mitä niissä on.
  Herra on iäti uskollinen.

Herra hankkii oikeutta sorretuille,
nälkäisille hän antaa leipää.
  Herra päästää vangitut kahleista,
  hän antaa sokeille näön
  ja nostaa maahan painetut jaloilleen.

Herra rakastaa oikeamielisiä,
ja suojelee muukalaisia.
  Hän tukee leskiä ja orpoja,
  mutta jumalattomien tien hän tekee mutkaiseksi.

Herra hallitsee ikuisesti.
Hän on sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!

 

2. Kun. 5:1–15

Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli arvossa pidetty mies ja kuninkaansa suosiossa, sillä Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisilta. Naaman oli mahtava soturi mutta sairasti spitaalia.

Kun syyrialaiset kerran olivat Israelissa ryöstöretkellä, he toivat sieltä mukanaan pienen tytön, joka sitten joutui Naamanin vaimon palvelijaksi. Tyttö sanoi emännälleen: ”Kunpa herrani pääsisi käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa! Se mies parantaisi hänet spitaalista.” Naaman meni kuninkaansa puheille ja kertoi, mitä israelilaistyttö oli sanonut. Syyrian kuningas sanoi: ”Mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle.” Niin Naaman lähti ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusituhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua.

Naaman vei Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa sanottiin: ”Tämän kirjeen tuo sinulle palvelijani Naaman. Olen lähettänyt hänet luoksesi, jotta parantaisit hänet spitaalista.” Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan, kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni! Hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani!”

Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle: ”Miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.”

Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.”

Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: ”Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!” Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.

Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: ”Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!” Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.

Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: ”Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.”

 

Ap. t. 3:1–10
Pietari ja Johannes menivät temppeliin. Oli rukoushetken aika, yhdeksäs tunti. Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä. Kun mies näki Pietarin ja Johanneksen menossa temppeliin, hän pyysi heiltä almua. Pietari loi katseensa häneen, samoin Johannes, ja Pietari sanoi: ”Katso meihin.” Mies katsoi tarkkaavasti odottaen saavansa heiltä jotakin. Mutta Pietari sanoi: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.”

Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Kaikki näkivät, kuinka hän käveli ja ylisti Jumalaa. He tunsivat hänet samaksi mieheksi, joka oli istunut Kauniillaportilla kerjäämässä, ja olivat hämmästyksestä suunniltaan sen johdosta, mitä hänelle oli tapahtunut.

 

Joh. 9:1–7, 39–41
Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.”

Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.

Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää