Mitrusen naiset pitävät yhtä

Äideistä ja tyttäristä

Rebekka: Äiti tietää asioita, vaikka niistä ei olisi edes vielä puhuttu ääneen. Olemme toistemme tukena ja turvana.

Saara: Lähes telepaattinen yhteys välillämme on auki 24/7.

Ulla: Usein tiedän tyttäriäni kuunnellessa jo ”pilkun paikasta”, että nyt heille on sattunut jotakin. Äidin rakkaudessa lapsiaan kohtaan on varmasti ripaus tähtipölyä. Jos he tarvitsevat minua, mikään ei ole sitä tärkeämpää. Perheessäni on tyttöjen lisäksi kaksi ihanaa poikaa, Pyry ja Väinö.

Rebekka: Äiti tuntuu välillä ”siirtävän vuoria”, jos sellaista ponnistusta tarvitaan.

Saara: Olemme yhdessä selviytyneet mahdottoman tuntuisista asioista, vaikka voimia ei aina olisi ollutkaan.

Ulla: Siihen en lähde, että olisin tyttärieni kaveri. Ei, olen heidän äitinsä. Se on minulle kunnia.

Ystävyydestä

Saara: Ystävistä on osattava pitää kiinni. Olisi hirveää huomata yhtäkkiä, ettei heitä ole ympärillä.

Rebekka: Olen luonteeltani tunnollinen ja ystävilleni haluan antaa itsestäni sata prosenttia. Joissakin ihmissuhteissa olen joutunut huomaamaan, että olen yksipuolisesti antava osapuoli. Onneksi ympärilleni ovat pettymyksien jälkeen jääneet oikeat tyypit, kultakimpaleet.  

Ulla: Tytöt ovat onnellisia ja kiitollisia, että minulla on ystäviä ympärilläni. Läheiset ihmiset eivät ole itsestäänselvyys ja siksi olen heistä kiitollinen joka päivä.  

Saara: Minä olen meistä kolmesta se, joka on useimmin muuttanut paikkakunnalta toiselle. Uusissa ympäristöissä olen pystynyt luomaan turvaverkostoja. Koen eräänlaiseksi etuoikeudeksi sen, että vielä aikuisiällä ystävystyn ja vanhat tuttavuudet vahvistuvat.

Uskosta, toivosta ja rakkaudesta

Saara: Uskon sinisilmäisesti rakkauteen ja innostun kaikesta siihen liittyvästä, kuten siitä, että rakastuneet kävelevät käsi kädessä. Rakkauden tunteensa voi kertoa rakastetulleen joka päivä.

Ulla: Onko toivoa tai uskoa, jos ei ole rakkautta?

Rebekka: Meille jokaiselle lapselle on sanottu iltarukouksen yhteydessä usein: äiti rakastaa sinua.

Ulla: Minulle on ollut merkityksellistä sanoa se jokaiselle lapselleni henkilökohtaisesti eikä vain yhteisesti lapsilaumalleni. Rakkaus omia lapsia kohtaan on sataprosenttista. 

Rebekka: Vaikka rakastetaan, tapahtuu asioita, joita on osattava pyytää anteeksi. Anteeksipyytämisen lisäksi tarvitaan sanaa ”kiitos”. 

Ulla: Usko on elämän kivijalka. Vaikka olen omassa elämässäni kokenut pimeitä öitä, ja tuntenut, ettei Jumalaa ole olemassa minulle, olen täysin sydämin sanonut toisille, että Jumala on: Jumala on sinulle, vaikka minut hän on hylännyt. Onneksi olen päässyt pimeydestäni ulos ja jaksan uskoa siihen, että Jumalan varassa niin elän kuin kuolen. Kokemus hylätyksi tulemisesta on hirveä, ja samalla se on parasta mitä uskonelämälleni on tapahtunut.  

Saara: Minulle usko tarkoittaa lähimmäisenrakkautta, ja se taas merkitsee, ettei rakkaudelleen saa laittaa rajoja ja ehtoja. Välittämisen pitää näkyä arjessa.

Ulla Mitrunen on Karjasillan seurakunnan kappalainen, Rebekka Mitrunen Kemin seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja Saara Mitrunen asiakasneuvoja Helsingissä.

Kirkosta ja herätysliikkeistä

Rebekka: Samaa sukupuolta olevien avioliitto on kirkossa isoja ristiriitoja herättävä asia. Puhuessani nuorisotyöntekijänä nuorille kerron, että kirkossamme on asiaan monenlaista suhtautumista.

Ulla: Minä ja Rebekka sanomme reippaasti mielipiteemme avioliittokysymyksessä. Kirkossa on aikoinaan ollut näkemyksiä, että eronneita ei saisi vihkiä uudelleen. Jos tällaista ajattelua ei olisi ääneen kritisoitu, olisiko meillä yhä tilanne, ettei eronneelle kuulu kirkollinen vihkiminen? 

Rebekka: Minä haluan hyväksyä jokaisen ihmisen sellaisena kuin hän on. Haluan näyttää hyväksyntäni muun muassa pitämällä pientä sateenkaarimerkkiä rinnassani.

Saara: Toivon, että kirkko tekee mahdolliseksi sen, että kaikenlaiset ihmiset voivat hyvällä ja turvallisella mielellä olla seurakunnassa mukana.

Rebekka: Osallistun Herättäjä-Yhdistyksen toimintaan aina kun joudan. Olen saanut olla herännäisyydessä mukana omana itsenäni ilman vaatimuksia elää jollakin tietyllä tavalla.

Ulla: Lapseni ovat nähneet herätysliikkeen monet kasvot. Herännäisyys on rakas kotipesämme. Olemme Rebekan kanssa usein miettineet, miten meille tärkeä liike voisi kehittyä, olla elävä tänään ja huomenna. 

Pettymyksistä

Saara: Olen huono käsittelemään pettymyksiä. Kun jotain ikävää sattuu, joka kerta tuntuu siltä kuin maailma kaatuisi. On etuoikeus, jos pettymysten yli voi käydä yhdessä toisten kanssa ja selättää tappionsa. 

Rebekka: Hyvin usein pettymysten hetkillä mietin ratkaisuja yhdessä äidin kanssa.

Saara: Äiti on hyvin ratkaisukeskeinen. Hän keksii nopeasti ulospääsyn ongelmista. Minä voisin rypeä vielä hetken tunteissani, mutta äidillä on jo ehdotuksia keinoista mennä eteenpäin. 

Ulla: Kun pettymyksistä selviää, ne saattavat ajan perästä tuntua voitoilta ja jopa ilonaiheilta elämässä. Kummallista, että näin on, sillä pettymykset voivat satuttaa kovasti.

Saara: Kyllä sitä ihan toivoo, että ikävistä sattumuksista koituisi myöhemmin jotain hyvää. Sen olen oppinut, että aina tulee päivä, jolloin huonot tunnelmat ovat hälventyneet.

Tulevaisuudesta

Ulla: Oma tulevaisuus näyttää upealta, katson sitä valoisasti monien vaikeiden kokemusten jälkeen. Valoa elämään tulee siitä, että kelpaa läheisilleen ja tietää, ettei ole yksin. Työssäni ja kaikessa tekemisessäni haluaisin huolehtia siitä, että myös muilla olisi tuki lähellä.

Rebekka: Toivon löytäväni tasapainon työn ja kotielämän välillä. Haluan seisoa tärkeinä pitämieni asioiden takana ja elää omannäköistäni elämää. Omat valintansa eri elämäntilanteissa on voitava allekirjoittaa myöhemminkin. Kirkon työntekijänä haluan olla joka tilanteessa heikompien puolella ja vaikuttaa siihen, että teemme asioita toistemme hyväksi. 

Saara: On hienoa tietää, että äiti ei käännä selkäänsä minulle, vaikka tekisin mitä. Hylkäämistä minun ei ole tarvinnut koskaan pelätä.

Ulla: On etuoikeus saada seurata lastensa eri elämänvaiheita, sitä, kun he toteuttavat unelmiaan. Tytöt kannustavat minua ja minä heitä. Vaikka harhailisinkin, he ovat tukenani.

Rebekka: Tulevaisuuden kivijalkoja ovat usko, toivo ja rakkaus. Olisi hienoa, jos äiti voisi tulla mummuksi joku päivä.

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.