Pääkirjoitus: Tärkeintä ovat ihmiset

24.8.21

- Mitä jää, kun työura on taputeltu, kaikki tavarat hankittu, rahaa on loppuelämän tarpeiksi ja jälkeläisillekin, pohtii Kati Jurkko.


Teksti: Kati Jurkko .

Egolla on iso ääni, se huutaa ja tahtoo itselleen paljon ja kaiken: valtaa, kunniaa, rahaa, menestystä. Elämän pirstaleisuuden ja välineellistymisen keskellä saatamme kuitenkin tuntea olevamme tyhjiä ja eksyksissä.

Ihmisinä meillä on taito ja myös velvollisuus kysyä itseltämme, mikä meille on tärkeää elämässä.

Mitä jää, kun työura on taputeltu, kaikki tavarat hankittu, rahaa on loppuelämän tarpeiksi ja jälkeläisillekin? Mitä me tarvitsemme, kun elämä kolhii ja tulee vastoinkäymisiä? Ihmisen tai ihmisiä: perheen, ystävän, ammatti-ihmisen – jonkun, joka välittää.

Koska meille tärkeintä ovat ihmiset, vastaavasti me olemme ja voimme olla tärkeitä muille.

Luonnonkatastrofit tai pandemiat kuten korona herättävät meidät viimeistään vastaamaan toisten ihmisten hätään ja kärsimykseen.

Tukea ja apua tarvitaan muulloinkin. Kun haluamme tehdä voitavamme sen eteen, että lähimmäisellä on parempi olla, vaihtoehtoja on monia: on organisoitua vapaaehtoistoimintaa, mahdollisuus auttaa naapuria tai vaikka olla kuulevana korvana ystävälle.

Kun kannamme huolta toisistamme, toteutamme ihmisyyttä sen kauneimmalla tavalla. Aito, sydämestä lähtevä halu auttaa on tärkeä, jopa elämää muuttava asia paitsi autettavalle myös auttajalle itselleen. Parhaimmillaan siitä voi löytää elämäänsä merkityksen, jota mikään aineellinen ei ole pystynyt antamaan.

Lähimmäisenrakkaus on kristillisyyden ytimessä. Meillä jokaisella on lähimmäisillemme paljon annettavaa. Vaikka emme sitä ehkä etukäteen tiedä, Jumala lähettää luoksemme ihmisiä, joiden tarpeisiin, hätään ja ongelmiin Hän tietää meidän pystyvän vastaamaan.

Kun me tarvitsemme tukea ja apua elämämme polulla, me saamme juuri oikean auttajan rinnallemme.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntie kirkkovaltuutettu ja Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen jäsen

=> Kommentoi ja anna palautetta täällä

Lue kirjoittajan aiempia kirjoituksia:

Pääkirjoitus: Muurahainen on leponsa ansainnut

Pääkirjoitus: Luonto opettaa meille tärkeitä arvoja

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä