Äitiyspakkaukset lähtevät kiertoon DOMissa

Oulussa sijaitsevasta hyväntekeväisyysputiikki DOM second handista saa kierrätettyjä äitiyspakkauksia. Niihin kuuluvien tuotteiden keräyskampanja käynnistyy jälleen lokakuussa.

Sen jälkeen kun oululainen Marja Pääkkönen tuli äidiksi vuonna 1991, hän pohti aika ajoin, voisiko äitiyspakkausten sisältöä hyödyntää tehokkaammin.

– Aina kun lähipiiriin syntyi lapsi, mietin ottaisiko jokin järjestö vastaan avustukseen kuuluneita, käytettyjä tuotteita ja tekisi niistä uuden pakkauksen jaettavaksi, Pääkkönen kertoo.

Viime keväänä hän ehdotti asiaa Oulussa toimivalle DOM second handille. Oulun seurakuntien ylläpitämässä hyväntekeväisyyputiikissa ideaan ihastuttiin heti.

– Tässä toteutuu DOMin toiminnan ydin: kierrätys ja ihmisten auttaminen, toiminnanjohtaja Mari Tuokkola kiittelee.

Äiti voi hyödyntää myös rahallisen avustuksen

DOMiin lahjoituksena saaduista tuotteista on tähän mennessä koottu 12 äitiyspakkausta. Niistä puolet on luovutettu eteenpäin.

Mari Tuokkolan mukaan toiminta on vielä melko alussa ja tuotetta on markkinoitu lähinnä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi on aloitettu yhteistyö äitiysneuvoloiden kanssa.

Äitiyspakkaus on Kansaneläkelaitoksen kaikille äideille lahjoittama äitiysavustus, jonka voi halutessaan saada myös rahana. Tänä vuonna summa on 170 euroa.

Kierrätetyn paketin hakemalla voi kantaa osan ympäristövastuusta ja hyödyntää Kelan antaman rahallisen avustuksen.

– Summalla voi hankkia vaikka pinnasängyn tai jotain muuta vauvaperheen tarvitsemaa, ehdottaa Marja Pääkkönen.

Sisältö on samankaltainen kuin Kelan lahjoittamassa

Kelan äitiyspakkauksen sisältö vaihtelee vuosittain. Vauvan vaatteet ja hygieniatarvikkeet ovat sen vakiotuotteita. Mari Tuokkolan mukaan DOMissa koottavat pakkaukset noudattavat pääsääntöisesti Kelan pakkauksen sisältöä.

– Joskus lisäämme niihin mukaan jotain ekstraa, kuten leluja, jos niitä on saatu lahjoituksena.

Hygieniatarvikkeet on lahjoittanut oululainen terveyden- ja sairaanhoidon välineitä valmistava Pedihealth Oy.

Äitiyspakkaukseen kuuluvia tuotteita DOM ottaa vastaan jälleen lokakuun alusta. Tarvetta on erityisesti laatikoille ja niissä käytettäville patjoille. Keräys kestää vuoden loppuun saakka.

Anna palautetta jutusta

DOM Second Handin verkkokauppa avautuu perjantaina


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää