Elijas Kokko

Korvat auki lasten toiveille

15.9.21

Muhoksen uusi nuorisotyöntekijä Elijas Kokko suunnittelee parhaillaan syksyn kerhoja. Hän toivoo, että mahdollisimman moni alakouluikäinen kertoisi, millaisessa kerhossa juuri hän haluaisi käydä.


Teksti: Marita Ahlgren . Kuvat: Tuula Väänänen .

Alakouluikäisten lasten kerhotoiveet ovat ensimmäisiä asioita, joista Elijas Kokko aikoo ottaa selvää. Muhoksen seurakunnan uusi nuorisotyöntekijä toivoo, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori antaisi vinkkejä kerhojen sisältöön.

– Tavoitteena on, että he pääsisivät harrastamaan juuri niitä asioita, joista itse tykkäävät, varhaisnuorten toiminnasta vastaava Kokko sanoo.

Kiimingissä lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneellä Elijas Kokolla on seurakunnan nuorisotoiminnasta hyviä muistoja.

– Meille annettiin vapaus toteuttaa itseämme. Jos halusimme vetää vaikka kokkikerhoa tai pelikerhoa, siihen annettiin mahdollisuus.

– Nuorisotyöntekijänä haluan menetellä samoin, kannustaa nuoria tekemään ideoistaan totta.

Minulle voi tulla puhumaan silloinkin, kun mielessä on huolia.

Yhteisöpedagogiksi nelisen vuotta sitten valmistunut Kokko ehti tehdä sijaisuuksia ja kesätöitä Oulun seudulla ennen Muhoksella avautunutta työpaikkaa. Ammatinvalinta on tuntunut oikealta.

– Nuoret ovat kiinni nykypäivässä ja he ovat fiksuja. Se antaa virtaa työntekijällekin.

Elijas Kokolle seurakunta on aina ollut turvallinen paikka tulla ja olla. Nuorisotyöntekijänä hän toivoo voivansa välittää samaa eteenpäin.

– Haluan olla lapsille ja nuorille välittävä ja huomioiva aikuinen. Minulle voi tulla puhumaan silloinkin, kun mielessä ja huolia ja murheita.

Anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Muhoksen seurakunta