Pääkirjoitus: Jotta yksi maapallo riittää

29.9.21

Jumala on antanut ihmiselle vastuun viljellä ja varjella ja käyttää järkeämme, kirjoittaa Oulujoen seurakuntaneuvoston jäsen Helena Ylimaula.


Teksti: Helena Ylimaula .

Jotta yksi maapallo riittää-otsikko on Marttaliiton kuluvan vuoden teema.  Järjestön perustajat ovat jo 121 vuoden ajan valistaneet ihmisiä edistämään hyvää, kestävää arkea sekä Suomessa että kohdemaissaan Afrikassa. Nimi Martta on otettu Raamatusta, Betanian Martasta.

Viime vuosina tiedotusvälineet ovat pursunneet uutisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Osa ihmisistä on ahdistuneita maapallon tilanteesta ja he suhtautuvat tulevaisuuteen kyynisesti ajatellen, ettei mitään ole enää tehtävissä. . Rikkaat etsivät elämisen mahdollisuuksia muilta planeetoilta.

Tämä on Jumalan maailma. Hän on antanut ihmiselle vastuun viljellä ja varjella ja käyttää järkeämme.  Sitä järkeä käyttävät tieteentekijät, jotka keksivät koko ajan uusia innovaatioita. Lähes joka päivä voi lukea uusista keksinnöistä, joista osa on jo päässyt tuotantoon.  Toivottomuuteen ei ole siis syytä, mutta meidän pitää miettiä, miten elämme, jotta jätämme elämisen mahdollisuuden jälkeläisillemme.

Pidin äskettäin alustuksen marttaillassa, jossa puhuttiin kestävästä ja eettisestä kulutuksesta. Etsiessäni aineistoa havaitsin ilokseni, että esimerkiksi bio- ja kierrätyspohjaisten tekstiilien tuotannossa Suomessa tehdään paljon tutkimustyötä. Osaaminen on maailman huippua ja suomalaiset tekstiili-innovaatiot ovat saaneet runsaasti kansainvälistä huomiota.

Oulussa on 13 kirpputoria, missä voi vaihtaa oman vaatekaappinsa sisältöä. Seurakuntayhtymän oma DOM, myy sinne tuotuja lähes uudenveroisia asusteita ja myös lainaa erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Tuorein idea on tehdä äitiyspakkauksia lahjoitetuista hyvistä vauvanvaatteista.

Tekstiilituotannon päästöjen arvioidaan olevan samaa luokkaa kuin maailman laiva- ja lentoliikenteen yhteensä. Ympäristökeskus arvioi vuonna 2020, että suomalainen tuottaa 18 kiloa tekstiilijätettä vuodessa. Vuoteen 2025 mennessä EU:n on erilliskerättävä tekstiilijäte. Ylikulutukseen pohjautuva elämäntapamme vaarantaa tulevien sukupolvien hyvinvoinnin.

”Vaikka tietäisin, että huomenna tulee maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun”, väitetään Lutherin sanoneen. Omaan ilmastoahdistukseeni 40 vuotta sitten Jeesus vastasi kutsumalla minut yhteyteensä. 

En siis pelkää enää, mutta pyrin tekemään oman osani.

Kirjoittaja on Oulujoen seurakuntaneuvoston jäsen

=> Kommentoi ja anna palautetta tekstistä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä