Mirja iloitsee terveistä eläkepäivistä

1.10.21

Tyrnäväläisen Mirja Karhulan syksyyn on kuulunut muun muassa polttopuiden kärräämistä liiteriin, puolukanpoimintaa ja omenasavottaa.


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Minna Kolistaja .

Keittiöstä kantautuu hyräilyä ja katkelmia takavuosikymmenten suomalaisen iskelmän sanoista, kun tyrnäväläinen Mirjam Karhula pistää kahvinkeittoa alulle. Pöytään hän nostaa itse leivottua omenapiirakkaa. 

– Oli aika hyvä omenavuosi. Alan kyllä jo vähän väsyä omenoiden laittoon. On se hirviä se omenasavotta, kun pitää kuoria hedelmät ja poistaa siemenkodat, sanoo hilloja ja mehuja valmistanut Mirjam.

Puutarhaohjelmasta saamansa vinkin mukaisesti hän kuivattaa käytettyjen kananmunien kuoria omenapuiden lannoitusta varten. 

– Kuoret pannaan muovipussiin ja kaulitaan jauhoksi. Se tiputetaan reikiin, jotka tehdään maahan noin metrin päähän omenapuusta. Nyt aion kokeilla tätä ensimmäistä kertaa.

Tyrnävältä Oulun kautta Tyrnävälle

Elämänpolku on kuljetellut minua tässä ihan lähellä, sanoo Tyrnävän Suutarinkylällä syntynyt ja koulut käynyt 86-vuotias, jota kaikki kutsuvat Mirjaksi.

Nuorena hän toimi Tyrnävän Osuuskaupassa myyjänä sekä Tyrnävä–Oulu -väliä ajavan linja-auton rahastajana.

Vuonna 1958 hän avioitui naapuripitäjästä, Muhoksen Kylmälänkylältä kotoisin olleen Olavin kanssa. Talvella 1960 pariskunta muutti Ouluun. Olavi toimi kuorma-autonkuljettajana, Mirja oli töissä muun muassa Valiolla, Karjapohjolalla sekä Oulu-yhtiön Patelan tehtaan lautatarhalla. 

– 1972 muutimme rivitaloon Rajakylään. Olavi alkoi siihen talonmieheksi ja minä menin Oulun kaupungille lasten leikinohjaajaksi. Sen ohella siivosin rivitaloyhtiön saunoja. 

– Kun jäimme 1989 eläkkeelle, muutimme Suutarinkylään, lapsuuskotini maille rakentamaamme kesämökkiin. 

Eläkepäivien varalle oli ostettu asuntovaunu. 

– Mehän kuletaan ja reissataan, se oli ajatuksena. Mutta ei elämässä aina käy aina niin kuin itse aattelee.

Olavi ehti olla eläkkeellä vain 11 kuukautta ennen kuin 51-vuotiana kuoli keuhkosyöpään. 

– Vanhin poikamme Juha tuli Suutarinkylään asumaan mun tykö. Seuraavana vuonna 1991 ruvettiin rakentamaan tätä taloa ja vuonna 1992 muutin tänne kirkonkylälle. Saman katon alla asutaan, mutta saadaan elää omaa elämäämme, kun pojan perheellä on oma asunto ja minulla omani. Hyvin oomme tähän sopineet nämä vajaat 30 vuotta.

Mökin leivinuunissa paistuu hiivaleipä, rieska ja pulla

– Siellä mökillä kai me asuttaisiin, jos mies eläisi. En sinne sitten yksinään halunnut jäädä, Mirja sanoo.

Mökille Suutarinkylään hän ajaa hurauttaa omalla autollaan suunnilleen kerran viikossa läpi vuoden. 

– Nyt oon kärrännyt kottikärryillä puita liiteriin ja kulkenut puolukassa.

– Mökillä on myös hyvä leivinuuni. Saatan leipoa hiivaleipää, rieskaa tai pullaa. Paluumatkalla käyn keskimmäisen pojan ja nuorimmaisen pojan kautta. Jokaisen pojan kotiin annan leipää ja jääpi sitä itsellekin, Mirja hymyilee.

Leiväntekoa Mirja sanoo opettaneensa myös miniöille.

Keittokapustan varressa koko elämä

Mirjan päivä alkaa varhain. 

– Herättyäni laitan kahvipannun valmiiksi, haen päivän lehden, pistän kahvin tippumaan, juon kahvit ja laitan vielä uudelleen nukkumaan.

Oman huushollinsa Mirja hoitaa yhä itse. 

– Miniä kyllä toisinaan auttaa ja esimerkiksi viime joulun alla Juha ja Eija tekivät minulla ison joulusiivouksen.

Ruoanlaitto kuuluu Mirjan arkirutiineihin. 

– Nyt kun ajattelen niin minusta tuntuu, että oon ollut keittokapustan varressa aina, jo lapsuudenkodista alkaen. 

– Viimeksi tein jauhelihakeittoa, kun lapsenlapsi oli nälkäinen. Kun sulattaa jauhelihan pakkasesta, käristää sen, kuorii perunat ja porkkanat niin siinä on äkkiä keitto valmis.

Ruokailuihin tuo vaihtelua toisinaan paikallisesta ravintolasta noudettu annos. Pömilässä tehdään hyvää ruokaa, Mirja kehuu ja muistelee viimeisintä annostaan: kermaperunoita, uunissa paistettua sianlihaa, sienikastiketta, puolukoita ja salaattia.

Urheilu on television suosikkiohjelmaa

Mirjalle tärkeitä ovat kerhot: seurakuntakerho kokoontuu joka tiistai ja Eläkeliiton kerho joka toinen maanantai.

– Televisiosta katson sarjoja: Maajussille morsian, Tanssii tähtien kanssa ja mitä niitä sarjoja nyt on. 

– Etupäässä minua kiinnostaa urheilu. Tennikset, snookerit ja kaikki katson – kaikkea muuta paitsi jalkapalloa. Ehdoton suosikkini on hiihto, sanoo monelta maksukanavaltakin urheilua seuraava Mirja. 

– Olen iltauninen, mutta noita urheiluja jaksan katsoa myöhäisellekin. Ja olympialaisten aikaan saatan pistää kellon herättämään aikaisin.

Ajankuluksi Mirja täyttää myös ristikoita. 

– Sukkia ja vanttuita en enää kudo, siitä sain käteen jännetupin tulehduksia. Käsitöiden tekoa haittaa myös lihasrappeuma toisessa kädessä.

Terveys on iso asia

– Vaan oot sinä vielä hyvässä terveydessä – sillä tavalla monet ihmiset minulle sanovat. Ja onhan se iso asia, että on saanut pysyä terveenä.

Ruokakauppareissut Mirja käy polkupyörällä talvellakin. Kovimmilla pakkasilla ja liukkailla hän saa kyydin pojalta tai Eija-miniältä.

Omalla autolla ajaminen on vähentynyt, Mirja kertoo. 

– Suutarinkylän mökkireissujen lisäksi ajan lähinnä Liminkaan parturiin tai kampaajalle sekä Muhokselle anopin ja appiukon haudalle.

”Me ihmiset vanhetaan joka päivä”

Kun ikää kertyy, tärkeät ihmiset rinnalta alkavat harveta. 

– Moni ystävä on jo kuollut. Naispuolista ystävää minulla ei Tyrnävällä ole, mutta tuttuja vaikka kuinka. 

– Olen paljon tekemisissä Temmeksellä asuvaan serkkuni Anjan ja Limingassa asuvaan serkkuni Annikin kanssa. Soittelemme ja kyläilemme. Tiiviisti pidän yhteyttä myös Anneli-sisareen sekä velipoikiin Joukoon ja Mauriin. Ellei nähdä niin ainakin soitellaan useamman kerran viikossa.

Tyrnävän seurakuntatalolla vietetään 7. lokakuuta vanhustenviikon juhlaa. Sinne Mirjakin lähtee. Valtakunnallinen vanhustenviikko on Mirjan mielestä tarpeellinen teemaviikko. 

– On hyvä, että vanhuksia huomioidaan. Vanhustenviikko on muistutus: me ihmiset vanhetaan joka päivä.

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Yleinen