Museo on paikkakunnan muisti

Hirsisessä lainajyvämakasiinissa ja sen kyljessä olevassa pienemmässä hirsirakennuksessa on yli 2000 esinettä. Niitä ovat lahjoittaneet niin yksittäiset muhoslaiset kuin paikalliset perikunnat ja yhdistykset.

– Lahjoituksena on saatu esimerkiksi Muhoksen ensimmäisen valtiopäivämiehen J.P Valkolan muotokuva. Hänen suvultaan saatiin museolle myös reki, jolla Valkolaa kuljetettiin Ouluun junalle, mainitsee museovastaava Kalevi Leskelä.

Seinälle on nostettu myös Koivikon maatalousoppilaitoksesta peräisin olevat viljalajiketaulut mallijyvineen. Muhoksen maamiesseuran lahjoittama on puolestaan suurikokoinen elokuvaprojektori. Esillä on myös muun muassa jo harvinaiseksi käyneiden ammattikuntien – nahkurin ja valjassepän – työkaluja.

Unilukkari herätteli, jos saarna nukutti

Suomalaisille kotiseutumuseoille tyypilliseen tapaan suuri osa esineistöstä kertoo jo kadonneesta maaseutu-Suomesta, johon kuuluivat tervasihdit, veivikirnut, separaattorit, piimäleilit, juurisaavit, pellavahäkilät ja vastaavat kotitalouksien tavarat.

Hiukan erikoisempi tavara on museon kirkollisten esineiden nurkkauksessa oleva korkeaselkäinen penkki.

– Ennen vanhaan jumalanpalveluksissa toimi unilukkari. Hän istui tässä penkissä ja valvoi, että kirkkokansa pysyy hereillä pitkien, joskus jopa kolmetuntisiksi venyvien saarnojen aikana.

Jos jonkun seurakuntalaisen pää alkoi nuokahdella, unilukkari kilautti seinällä olevaa kirkasäänistä kelloa. Jos se ei vielä tepsinyt, unilukkari otti sauvansa ja kävi sillä hiukan kopauttamassa uneen vaipuneen seurakuntalaisen päälakea, Leskelä kertoo.

Sutjakka koskivene ja hyväkuntoinen paloauto

Historiaa tallennetaan myös kotiseutumuseon pihapiirin rakennuksissa. Muhoksen kunnan entisen paloaseman suojissa on vanha paloauto vuosimallia 1938.

Omaan katokseensa puolestaan on sijoitettu entisaikojen huvitteluväline, pitkä ja kapea koskivene. Koskenlasku Oulujoessa oli suosittua elämysmatkailua ennen voimalaitosten rakentamista; Muhoksen ensimmäisen voimalaitoksen rakentaminen Leppiniemeen alkoi vuonna 1941.

Urheilupitäjä museoon toivotaan urheiluaiheisia esineitä

Esinelahjoituksia kotiseutumuseoon on vuosien varrella saatu kiitettävästi ja esineitä voi edelleen tarjota.

– Kovin suurikokoisia tavaroita, mitään saavia suurempaa, tänne ei tosin oikein enää mahdu. Alkaa olla tilanahtautta. Rukkejakin on jo kymmeniä, Leskelä sanoo.

Sen sijaan esimerkiksi astioita, leluja, sota-aikaisia puhdetöitä ja vaatteita otettaisiin mieluusti vastaan. Esimerkiksi lottapuku olisi toivottu lisä kokoelmaan.
– Ja kun Muhos on tunnettu paini-, pesäpallo-, yleisurheilu- ja hiihtopitäjä, keräämme parhaillaan urheiluaiheisia esineitä ja valokuvia, Leskelä mainitsee.

• Pohjois-Pohjanmaan lähes joka kunnassa on yksi paikallinen museo, joissakin kunnissa useampikin. Maakunnassa on kaikkiaan 73 kotiseutumuseota ja yli 90 museaalista kohdetta eli yksittäisten ihmisten omia kokoelmia, esimerkiksi museoaittoja sekä perinnehuoneita.
• Kaikkiaan Suomessa on lähes 1000 paikallismuseota, joista 730 on kuntien, yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämiä. Museoita ylläpidetään usein talkoovoimin.

Tarina on arvokas

Museoesineessä arvokasta on sen tarina, ei niinkään esine itsessään, sanoo alueellisesta museotyöstä vastaava maakuntamuseotutkija Riina Kohonen.

Kohonen muistelee esimerkiksi eräässä museossa näkemiään kahta rukkia. Rukit vaikuttivat tuiki tavallisilta – kunnes Kohonen kuuli niihin liittyvän tarinan:  iso rukki oli raskaspolkuinen ja siksi epäsuosittu, kukaan talon naisista halunnut käyttää sitä.

– Rukki sai heti aivan toisenlaisen merkityksen, kun kuuli sen tarinan.

Tarinoita ei paikallismuseoissa vielä hyödynnetä niin paljoa kuin voisi, sanoo  Kohonen, joka ohjaa ja neuvoo Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevia ei-ammatillisia museoita museotoimintaan, esineisiin ja rakennuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Lisää moniäänisyyttä, rohkeampaa esillepanoa

Kotiseutumuseot vaikuttavat usein kovin keskenään samanlaisilta, koska ne on perustettu samoihin aikoihin. Paikallismuseot eivät välttämättä ole kovin moniäänisiä, Kohonen sanoo.

– 1930–1960-luvulla huomattiin, että ei-koneellinen maatalous on kadonnut. Koettiin tärkeäksi ottaa talteen sitä vanhaa aikaa ja laitettiin kansakoulunopettaja kulkemaan talosta taloon keräämään talteen kuokat, aurat ja rukit.

– Paikallismuseot perustaneella sukupolvella oli henkilökohtainen suhde noihin heidän keräämiinsä esineisiin. Nyt ollaan uuden edessä ja voidaankin kysyä, pitäisikö talteen kerätä 1960- ja 1970-lukujen esineistöä eli niitä vanhoja tavaroita, joihin isolla osalla tämän ajan ihmisiä on omakohtainen suhde.

Ainakin yhdenlainen haaste tästä Kohosen mukaan seuraisi: ennen sotia valmistetut esineet kestävät mitä vain, mutta sitä uudemmat menevät pilalle parissa vuodessa, jos niitä säilytetään lämmittämättömissä tiloissa, jollaisissa suuri osa kotiseutumuseoista toimii.

– Paikallismuseoiden esineet koonnutta sukupolvea on ilman muuta syytä kunnioittaa, mutta samalla voisimme rohkeasti uskaltaa laittaa esineistön esille uudella tavalla ja nuorempia sukupolvia puhuttelevammin.

Museo on paikkakunnan muisti

Kohosen mukaan paikallismuseo on ikään kuin paikkakunnan keskusmuisti.

– Museoihin on kerätty esineitä, joita on pidetty arvokkaina. Se jotenkin avaa paikkakunnan tarinaa. Vaikka museo koostuu esineistä ja rakennuksista, ne kuitenkin kertovat ennen kaikkea paikkakunnan ihmisistä ja suvuista – ja juuri ihmiset ovat paikallisten museoiden juttu.

– Eihän se toimisi, jos ryhtyisimme siirtämään paikallismuseon esineistöä Muhokselta Taivalkoskelle tai Limingasta Kärsämäelle. Ei niillä tavaroilla olisi enää samanlaista merkitystä.

Kenen kulttuuriperintöä tallennetaan?

Kulttuuriperintö on menneisyydestä perittyjä aineellisia ja aineettomia asioita tai käytäntöjä, jotka heijastavat ihmisten arvoja, uskomuksia, tietoja ja traditioita.

Kulttuuriperintö ympäröi meitä kaikkialla: kaupungeissa, luonnossa, kodeissa, päivittäisissä hetkissä. Se on kirjallisuutta, taidetta, taitoja, tarinoita, ruokaa.

Mutta kenen kulttuuriperintöä oikeastaan tallennetaan, suojellaan ja nostetaan esille, ja kenen ehdoilla? Mikä kulttuuriperinnön säilymiseen vaikuttaa: historialliset merkitykset, talouden ehdot vai yhteisöjen tarpeet ja toiveet?

Näitä teemoja käsitellään kaksipäiväisessä seminaarissa. Verkossa sekä Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä 24.–25.11. pidettävän seminaarin järjestävät Museovirasto, Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen HERIDI-hanke sekä Kulttuuria kaikille -palvelu.

Kenen kulttuuriperintö -seminaari on maksuton. Ilmoittaudu ja tutustu seminaarin ohjelmaan tästä linkistä