Pääkirjoitus: Tutustumismatkalla

26.10.21

Jokainen löytää itselle sopivan tavan hiljentyä ja rauhoittua. Joillekin se voi olla ensin siirtyminen epämukavuusalueelle, kun on tottunut koko ajan menemään ja tekemään, kirjoittaa Petri Satomaa.


Teksti: Petri Satomaa .

Vanhusten viikkoa vietettiin teemalla Luonto antaa voimaa. Luonto antaa voimaa meille vähän nuoremmillekin. Sen koin viimeksi matkalla Sankivaarasta Muhokselle. Tutustuin Oulujoen pyhiinvaellusreittiin.

Onneksi laitoin kumpparit jalkaan. Välillä piti rämpiä suossa. Pitkospuut ovat uusimisen tarpeessa ja pahimpiin juurakkopaikkoihin voisi laittaa soraa. Monet matkailukeskukset ovat laittaneet polut kuntoon. Mistä löytyvät lähimatkailun tukijat ja reittien kunnostajat?

Pyhiinvaelluksen omat merkit löytyivät Kallioselän kämpältä eteenpäin. Muhos ja Utajärvi ovat antaneet luvan kiinnittää ne Tervareitistön tolppiin. Sitä reittiä kulkiessa mietin, voisinko vetää ensi kesänä pienen porukan pyhiinvaelluksen.

Huomasin, että tuolla matkalla tein tutustumismatkan myös omaan itseeni. Oli aikaa käydä sisäistä keskustelua ja luonto antoi siihen voimaa. Pysähdykset laavuilla olivat tarpeen, kun askel alkoi painaa ja energia loppua.

Retriitit ja pyhiinvaellukset ovat nousseet uuteen suosioon. Kiireinen elämä ja tehostettu työrytmi vaativat vastapainoksi pysähtymistä ja hiljentymistä.

Opiskeluaikana osallistuin yhteen retriittiin. Se on jäänytkin toistaiseksi ainoaksi kokemukseksi. Minulle sopii paremmin vaellus tuntureilla ja metsässä.

Jokainen löytää itselle sopivan tavan hiljentyä ja rauhoittua. Joillekin se voi olla ensin siirtyminen epämukavuusalueelle, kun on tottunut koko ajan menemään ja tekemään. Jatkuva meneminen voi olla myös pakenemista, koska ei uskalla kohdata itseään ja mennyttä elämää.

Levottomuuteen on monia syitä. Sisäinen rauha on ihmisen hyvinvoinnin perusta. Sen voi saavuttaa, kun on sovussa itsensä, lähimmäisten ja Jumalan kanssa.

Kirjoittaja on Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra

=> Anna palautetta täällä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä Oulunsalon seurakunta