42/2021

Tänäkin vuonna kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Joulupostia ikäihmisille -kampanjan tarkoituksena on jakaa jouluiloa ikäihmisille, joilla hyvän joulun […]
30.11.21Suomi on yksi EU:n vaarallisimmista maista naisille. Joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana parisuhdeväkivaltaa. Lisäksi vuosittain ainakin 50 000 naista […]
30.11.21Ihan umpisavolainen, kuvailee Oulunsalon uusi seurakuntapastori Nanne-Sofia Tirkkonen itseään. Tirkkonen on asunut perheensä kanssa Oulussa kolme ja puoli vuotta. – […]
29.11.21Oulun seurakunnat ovat ottaneet käyttöön koronapassin yleisötilaisuuksissa, kuten Kauneimmissa joululauluissa ja konserteissa. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Satu Saarinen, onko vaatimus […]
29.11.21Kirkkovuoden alkua juhlistettiin 28. marraskuuta Oulussa perinteisin menoin, kun piispa Jukka Keskitalo saarnasi Oulun tuomiokirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa. Messun jälkeen siirryttiin […]
28.11.21Tiernapoikakilpailu 27.-28. marraskuuta siirretään Rotuaarin aukiolta Oulun seurakuntayhtymän tiloissa pidettäviksi. Finaali lähetetään sunnuntaina 28. marraskuuta kello 12-15.2o lähetetään suorana KalevaLivessä. […]
26.11.21Kuukauden avoinna oleva Silimukka sijaitsee osoitteessa Torikatu 7. Käsityökaupan tuotto ohjataan Oulun seurakuntien lähetystyön hyväksi. Silimukka on avoinna 22. joulukuuta […]
26.11.21Koronatilanteen heikentymisen vuoksi Hoosianna-juhla pidetään virtuaalisena. Suora lähetys Oulun tuomiokirkon portailta alkaa lauantaina 27. marraskuuta kello 16 Virtuaalikirkossa (Linkki avautuu […]
26.11.21Oulun seurakunnissa toteutetaan viime vuonna päätettyä säästöohjelmaa, jolla tavoitellaan noin kahden miljoonan euron säästöjä. Oulun seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli 25. […]
26.11.21Oletko joskus tullut loukatuksi, kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta? Olet ollut asemassa, jossa et ole voinut vaikuttaa asioiden kulkuun ja näin […]
26.11.21Heidi Toivasen opinnäyte on uskonnonpedagogiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkielma, joka on tehty Itä-Suomen yliopistossa. Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseuran […]
26.11.21Kauneimmat Joululaulut on tuttu asia Mari Leppäselle. Hän kävi laulamassa niitä perheen kanssa jo lapsena ja sittemmin ne ovat olleet […]
25.11.21Viime vuonna Katri Helenan elämä hiljeni. Tammikuussa kuoli äiti Bertta Koistinen 102-vuotiaana. Maaliskuussa tuli koronapandemia ja sen pakottamana eristäytyminen omaan […]
25.11.21Jokaisella adventtisunnuntailla on oma teemansa. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys. Toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmannen teema on katumus […]
25.11.21Hoosianna soi lämpöä ja muistoja Tuleva sunnuntai on yksi vuoden odotetuimmista ja rakastetuimmista kirkkovuoden päivistä. Maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, mutta […]
25.11.21Toisen ihmisen ilahduttaminen on lopulta aika helppoa. Jos näet kaupassa tuotetta etsivän ikäihmisen, voit kysyä tarvitseeko hän apua. Tai jos […]
25.11.21Otsikossa oleva virren 443 säe käy ohjenuoraksi monenlaisiin elämäntilanteisiin. Useita meistä heittelee terve tai sairas riippuvuus erilaisiin meitä ympäröiviin asioihin. […]
25.11.21Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakonian lounaalla syötiin tänään keskiviikkona karjalanpaistia ja perunamuusia. Ateria noin 50 hengelle oli syntynyt pääosin hävikkiruoasta. Oulun seurakuntien […]
24.11.21Hyvästi ja siunausta. Tällaisella heitolla pieni joukko yläkoulun oppilaita poistuu Laanilan koulun kellarista, jossa he ovat päässeet keskellä koulupäivää hörppäämään […]
23.11.21Koronatilanteen heikkeneminen Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaa muun muassa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien järjestämiseen seurakunnissa. Oulun seurakuntien kirkkoherrat tiedottivat viikon alkaessa, että suosittuihin Kauneimmat […]
23.11.21Lions Club Kempele Auroran jäsenen Tiina Rajalan perheellä on ollut vuosia perinteenä käydä katsomassa jouluseimeä Oulun tuomiokapitulin pihalla Oulun keskustassa. […]
20.11.21Kirkon ammatit -pelin tuloksena pelaaja saa TOP5-listauksen niistä kirkon ammateista, jotka kiinnostavat häntä eniten. Tulossivuilta pääsee myös suoraan tutustumaan kirkon […]
20.11.21Ohjaaja Taavi Vartian Pertsa ja Kilu -lastenelokuva on voittanut Kirkon mediasäätiön Katso minuun… – palkinnon. Palkinto luovutettiin Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien […]
20.11.21Oululainen Raili Toppinen on käynyt läpi isänsä Ragnar Ahon jäämistöä. Tytär tiesi, että tiernapoikaperinne oli yksi asia, jota kulttuurinharrastajaisä arvosti […]
18.11.21HAUKIPUDAS Haukiputaan seurakunta kerää yksinäisille ja vähävaraisille käyttämättömiä lapasia ja villasukkia (sekä lasten kokoja että aikuisten kokoja 36 –45). Lisäksi […]
17.11.21Ahdistaako tuomiosunnuntai? Yleensä sana tuomio ymmärretään niin, että rikottuaan lakia rikoksen tekijä joutuu vastaamaan teostaan olemalla vankilassa. Mitä muita mielikuvia […]
17.11.21Luvassa on hypnoottinen, vähän tieteisseikkailuhenkinen teos, kuvailee videotaiteilija Janne Ahola. Hän on luonut Oulun tuomiokirkon pintaan valotaideteoksen, jota varten läheiseen […]
17.11.21Madetojan musiikkilukion käytävällä kaikuu tuttu sävel ja sanat: ”Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle…” Tiernaryhmä Leevin laulajien kokoonpanoon tänä […]
16.11.21Oulun tuomiokirkossa vietetään avaruusteemaista viikonloppua 19.–21. marraskuuta järjestettävän Lumo-valofestivaalin innoittamana. Osana Lumo-valofestivaalin ohjelmaa tuomiokirkon torniin projisoidaan koko festivaalin ajaksi Janne […]
16.11.21Maallistumispuhe on huolta siitä, että ihmiset kadottavat uskonsa Jumalaan ja vieraantuvat hänestä. Maallistumista voi lähestyä myös toisesta tulokulmasta, kun peilaa […]
16.11.21Oulun ev.lut. seurakunnissa tarjotaan maksuttomia jouluaterioita vähävaraisille. Jouluruokaa tai joulupuuroa on tarjolla jokaisessa Oulun seitsemässä seurakunnassa. Jouluateriat vaihtelevat seurakunnittain: osassa […]
16.11.21Kirkolliskokouksessa käytiin viime viikolla vilkasta ja perusteellista mielipiteiden vaihtoa evankelioimisesta. Keskustelun taustalla on edustaja-aloite, jossa perätään evankelioimisen vahvistamista kirkossa. Sana […]
16.11.21Kainuun opistolla Paltamossa vietetään miesten adventtitapahtumaa lauantaina 11. joulukuuta. Miehet ovat koolla herkän aiheen ympärillä, sillä päivän teema on Miehen […]
16.11.21Oulun seurakunnat seuraavat tällä hetkellä erityisen tarkasti kaupungin johtoryhmän koronaohjeistuksia. Viranomaisohjeita tutkaillaan huolellisesti muuallakin, sillä joulunalusaika on seurakunnissa kiireistä joululaulutilaisuuksineen […]
16.11.21Kirkkopalvelut ry:n kehittämispäällikkönä Jari Kupiainen vetää tiimiä, joka valmistelee toukokuussa 2022 Oulussa järjestettävää #yhdessä2022 Kirkkopäivät ja Lähetysjuhlat -tapahtumaa. Kupiainen on […]
16.11.21Luin viikonloppuna tekstejä isyydestä ja vanhemmuudesta. Tekstit täyttyivät niin kiitollisuudesta ja kaipauksesta kuin myös surullisten kokemusten heijastamana katkeruudesta. Huomasin peilaavani […]
15.11.21– Tämä ei ole oikea tapa toimia. Näin kommentoi Oulun keskusrekisterijohtaja Veijo Koivula pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien viimeviikkoista vetoomusta. Kirkon päättäjille suunnatussa […]
15.11.2111-vuotiaat kaksoset Alma ja Valto Jokitalo ovat olleet kuorolaisia eskarista lähtien. Harrastus veti heitä puoleensa jo ennen kuin he oppivat […]
12.11.21Kettingit helähtävät, kun keltainen muovikiekko hipoo frisbeegolf-koria. – Se oli lähellä, kannustaa Vesa Riihimäki poikaansa Veikkaa, kun he harjoittelevat heittoja […]
12.11.21Älkää väsykö Valvomisen sunnuntain sanoma julistaa meille hengellisen valvomisen ja Kristuksen paluun odotuksen tärkeyttä. Paluun tarkka ajankohta on salattu meiltä […]
11.11.21Moni nuori aikuinen on kiinnostunut henkisistä ja hengellisistä asioista. Yhä harvempi kuitenkaan sitoutuu kristilliseen uskoon ja perinteeseen. Kirkollinen hautaan siunaaminen, […]
10.11.21– Aluksi meitä oli kymmenkunta eläkkeelle jäänyttä, jotka ajattelimme vähän laulella aikamme kuluksi. Näin kuvailee kiiminkiläiseen Ruskakööriin kuuluva Rauno Junttila […]
10.11.21– Hiljaiset paikat ja hetket tuntuvat hupenevan maailmasta samaa vauhtia kuin luonnon lajikato etenee, toteaa Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja, pastori Juha […]
10.11.21Väitetään, että kirkko naisistuu. Väittämässä on perää. Naisten osuus työntekijöistä ja toimintaan osallistujista on yhä suurempi. Kehitys ei ole naisten […]
10.11.21Haukiputaan seurakunnassa on jo pitkään toiminut vapaaehtoistyötä tekevien eläkeikäisten miesten ryhmä. Miehet ovat auttaneet lähimmäisiä kotona niin sanottuna Senioriapuna monenlaisia […]
9.11.21Kaisamarja Stöckell toteutti hiljattain haaveensa ja hankki kaukoputken. – Tässä Kesälahdellakin näkee monenlaisia lintuja, mutta erityisesti Parikkalan Siikalahti noin 50 […]
9.11.21Urkurentoutus Limingan kirkossa ja vilttikonsertit Pyhän Luukkaan kappelissa sekä Oulujoen kirkossa. Näitä kolmea marraskuista tapahtumaa yhdistää kehotus ottaa kirkkoon mukaan […]
9.11.21Meni syteen tai saveen, nyt sitä ei enää peruta, vakuuttaa laulaja-lauluntekijä Pekka Simojoki. Tällä Simojoki viittaa yhden suomalaisen gospelmusiikin tunnetuimman […]
9.11.21Kirkkomme piispat julkaisivat pari viikkoa sitten napakan puheenvuoron Raamatusta. Kannanotossa avataan sitä, miten Raamattu on syntynyt ja miten sitä tulkitaan. […]
9.11.21Haukiputaalla voi sujahtaa seurakunnan toiminnan takavuosiin perjantaina avautuvassa valokuvanäyttelyssä. Vanhin seurakuntakeskukseen kootuista kuvista on 1900-luvun alusta ja tuorein vuodelta 2005. […]
9.11.21Kolme pelaajaa istuu punamustilla tuoleilla kuulokkeet korvillaan. Vauhdilla liikkuvat tietokoneiden hiiret ja intensiiviset katseet kertovat kovasta keskittymisestä. Meneillään on Oulun […]
8.11.21Oulun seurakunnat ja Herättäjä-Yhdistys järjestävät Ravintola Tubassa (Mannenkatu 2) Kapakkaveisuut torstaina 11. marraskuuta alkaen kello 19. Suosittu tapahtuma järjestetään nyt […]
8.11.21Elämän ja armon Jumala, Sinä, joka annat auringon valosi säteillä sinnekin, minkä luulin olevan pimeyden kätköissä, Sinua minä rukoilen. Ylösnousemuksen […]
5.11.21Jouluradio aloitti lähetykset marraskuun alussa. Oulun seudulla kanavaa voi kuunnella taajuudella 91,6 MHz. Tänä vuonna kanavalla kuuluu menneiden vuosikymmenten nostalgia, […]
5.11.21Koen suurena luottamuksenosoituksena, että omaiset ottivat minut mukaansa näin suuren asian äärelle: läheisensä kuolemaan ja sen aiheuttamaan suruun. Näin sanoo […]
5.11.21Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo myönsi Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokouksen yhteydessä 2. marraskuuta oululaiselle rovasti, teologian lisensiaatti Veijo Koivulalle Pyhän Karitsan Ritarikunnan […]
4.11.21Kaksoiskansalaisuus Ihminen voi olla yhtä aikaa oman maansa kansalainen, mutta kuulua myös taivasten valtakuntaan. Ihminen on toisaalta sataprosenttisesti fyysinen olento, ihana luomus, alkuaineita, soluja ja […]
4.11.21Lapseni arkulla istuu enkeli aurinko luo säteensä kappelin ikkunasta hänt ihana enkeli kotihin vie Oululainen Markkisen perhe kuuli helmikuussa 2013, […]
4.11.21Seurakunnat järjestävät pyhäinpäivänä jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, joissa muistellaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia. Tavallisesti tilaisuuksissa luetaan jokaisen vainajan nimi ja […]
3.11.21Meillä on toivo Valmistelen pyhäinpäivän iltajumalanpalvelusta. Tilaisuudessa luetaan edellisenä vuonna poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet. Ajattelen erityisesti heitä, jotka ovat kuluneen vuoden […]
3.11.21Huh – viimeinen kolumnini Rauhan Tervehdyksessä on tässä! Tehtävä on ollut mieluisa, mutta ei helppo. Kolumnissahan on tarkoituksena esittää oma […]
3.11.21Piispa Jukka Keskitalo vihkii Oulun tuomiokirkossa pyhäinpäivänä, lauantaina 6. marraskuuta kello 10 alkavassa messussa viisi uutta pappia Oulun hiippakuntaan ja yhden […]
2.11.21Vihkiäkö vai ei? Kirkon jahkailu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä yhtäältä kyllästyttää ja samalla herättää aina uudelleen tulisia kommentteja puolesta […]
2.11.21Valtakunnallista miesten viikkoa vietetään 8.–14. marraskuuta. Viikon aikana Oulussa on lähes päivittäin neuvoloissa Isien kohtaamispaikkoja sekä Miehet kuulolla -tapahtumia eri […]
2.11.21Oulussa keskustan seurakuntatalolla järjestetään lauantaina 20.11. kello 10 alkaen Sinä riität hyvään vanhemmuuteen- tapahtuma. Tilaisuudessa syvennytään alustuksen ja paneelikeskustelun kautta […]
2.11.21Yksi ihmiselämän vaikeimmin opittavia asioita on luopumisen taito. Jokainen meistä tarvitsee sitä jossakin vaiheessa, sillä mikään täällä ei ole pysyvää, […]
2.11.21Seurakunta poisti osallistumismaksut leireiltään ja matkoiltaan, jotta vähävaraisten perheiden lapset pääsisivät varmasti mukaan. Se osti sivukylällä sijaitsevan ja kertaalleen myymänsä […]
1.11.21Pyhäkoulua Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa on järjestetty aikaisemminkin, mutta ensi sunnuntaista, 7. marraskuuta alkaen paikaksi vaihtuu tuomiokirkon kellari, krypta. Perhepyhäkoulu alkaa kello […]
1.11.21