Pääkirjoitus: Irtipäästämisen kipeys

2.11.21

Toisinaan irtipäästäminen tekee hyvää. On uskallettava kyseenalaistaa perinteitä ja kysyä, kantaako kirkko mukanaan negatiivisia asioita, joista emme osaa päästää irti, pohtii Salla Autere.


Teksti: Salla Autere . Kuvat: Erja Oikarinen .

Yksi ihmiselämän vaikeimmin opittavia asioita on luopumisen taito. Jokainen meistä tarvitsee sitä jossakin vaiheessa, sillä mikään täällä ei ole pysyvää, saatikka lopullista.

Joudumme luopumaan omista vanhemmista, lapsista, työstä, terveydestä, puolisosta – ja lopulta myös omasta rajallisesta elämästä. Luopuminen ja menettäminen ovat luonnollinen osa elämän kiertokulkua – niin karulta kuin se kuulostaakin.

Pyhäinpäivän alla mieleen tulevat ne rakkaat läheiset, jotka olemme saatelleet haudan lepoon. Vaikka ikävä ei koskaan katoa, voi kipeä suru muuttua lämpimäksi kaipaukseksi, mutta irti siitä ei kokonaan koskaan pääse. Eikä tarvitsekaan.

Kannamme monesti mukanamme menneisyyden taakkoja, jotka estävät elämästä täysillä nykyhetkessä.

 

Mutta toisinaan irtipäästäminen tekee hyvää. Kannamme monesti mukanamme menneisyyden taakkoja, jotka estävät elämästä täysillä nykyhetkessä. Voimme olla vihaisia jopa kuolleille, jos asioita on jäänyt sanomatta, riitoja selvittämättä.

Luopumisen vaikeus tulee usein esiin myös seurakuntaelämässä ja puhuttaessa täysin maallisista asioista. Viime viikkoina seurakunnissa ympäri Suomen on tehty talousarvioita tulevalle vuodelle. Höylätty vähän rahasummia sieltä sun täältä, mietitty miten kuluja saadaan karsittua.

Se vaatii luopumista. Luopumista toiminnasta, tiloista ja joissain seurakunnissa jopa luopumista omasta itsenäisyydestä. Ja kipeää sekin tekee, mutta on silti välttämätöntä.

On uskallettava kyseenalaistaa perinteitä.

 

On uskallettava kyseenalaistaa perinteitä ja kysyttävä rohkeasti, kantaako kirkko mukanaan negatiivisia asioita, joista emme osaa päästää irti.

Katse on käännettävä tulevaan ja päästettävä irti vanhentuneista ajatusmalleista. Sillä vain niin voimme vapautua elämään tätä päivää.
Selkä edellä tulevaisuutta kohti kulkeminen on nimittäin mahdotonta.

Jopa kirkolle.

Kirjoittaja on Lumijoen seurakunnan vs. kirkkoherra

=> Kommentoi ja anna palautetta tekstistä

Lue lisää aiheesta:

Lumijoen seurakunta Näkemyksiä