Hartaus sunnuntaille 12.12.

Nysse tulee!

Pimeässä ja hyisessä syystalven aamussa hytistään bussipysäkillä. Joku yrittää yhä herätellä itseään, toinen stressaa päivän vaativaa palapeliä, kolmas palelee ja pomppii. Sitten kuuluu odotettu lause: Nysse tulee. Joukko pääsee bussiin lämpimään istumaan ja kuski hoitaa matkanteon.

Nuorina matkustimme Tampereelle partiokurssille. Olimme bussipysäkillä, mutta emme huomanneet pysäyttää bussia. Oikea numero vilahti silmiemme edestä ja siinä seisoimme. Olimme tottuneet maaseudulla, että Esko-kuski pysähtyy vaikka pelkän oravan hännän nähtyään kysymään, hyppäätkö kyytiin.

Kolmannen adventin raamatunteksteissä esiintyy henkilö, jonka sanoma oli samansuuntainen kuin ”Nysse tulee”. Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesukselle.

Johanneksella on monia ajankohtaisia pointteja meidänkin päiviimme, kuten jos jollakin on paljon, antakoon sille, jolla ei ole. Tai että ahneus on kiellettyä taivaallisissa piireissä.

Mutta ennen muuta Johanneksen sormi osoittaa siihen suurimpaan, Jeesukseen. Nyt Jeesus tulee.

Johanneksen ja Jeesuksen välillä on suuri ero. Johannes oli viimeinen ”vanhan liiton mies”, joka kyllä näki ja viittoi tulevaa kohti. Jeesus on uuden liiton mies, oikeastaan itse uusi liitto. Jeesuksen ansiosta meillä on synnit anteeksi ja saamme lahjaksi armon ja taivaan. Johannes oli kuin vesi ja Jeesus kuin taivaallinen viini. Johannes on kuin bestman ja Jeesus on itse sulhanen.

Taivaan suuntaan olemme matkalla, täältä ikuisuuteen. Mistä tiedän, että olen oikeassa bussissa menossa oikeaan suuntaan? Bussin numero on 316. Joh.3:16 nimittäin sanoo: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Heini Kataja-Kantola
Kirjoittaja on kanttori

3. adventtisunnuntai
Psalmi: Ps. 85:9–14
1. lukukappale: Jer. 3:21–25
2. lukukappale: 1. Kor. 4:1–5
Evankeliumi: Matt. 11:2–10

Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa.

Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis.

Ps. 85:9–14
Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen –
älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
  Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat,
  ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
  Uskollisuus versoo maasta
  ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
  Herran edellä kulkee oikeus,
  se valmistaa tien Herralle.

Jer. 3:21–25
Paljailta kukkuloilta kuuluu ääni,
israelilaisten itku ja rukous.
He ovat kulkeneet vääriä teitä,
ovat unohtaneet Herran, Jumalansa.
– Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset,
minä parannan teidät luopumuksestanne!
”Herra, me tulemme luoksesi,
sillä sinä olet meidän Jumalamme!
Valhetta ja petosta on kukkuloilla,
meluisaa menoa vuorilla.
Totisesti, vain Herra, meidän Jumalamme,
voi Israelin pelastaa!
Baal on syönyt kaiken
mitä isämme ovat hankkineet.
Niin kauan kuin muistamme
se on vienyt heiltä lampaat ja härät, pojat ja tyttäret.
Langetkaamme häveten maahan,
häväistys meidät peittäköön!
Olemme rikkoneet Herraa, Jumalaamme, vastaan.
Nuoruudestamme asti tähän päivään saakka
olemme tehneet syntiä,
niin me itse kuin meidän isämmekin.
Me emme ole kuunnelleet Herran, Jumalamme, ääntä.”

1. Kor. 4:1–5
Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.

Matt. 11:2–10
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.
Autuas se, joka ei minua torju.”

Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:
– Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
hän raivaa sinulle tien.”